Kreosootti voi aiheuttaa syöpävaaraa, hajuhaittoja, kalliita remontteja ja jopa talojen purkutuomioita. MOT selvitti, että aine voi olla isompi ongelma Suomessa kuin on aikaisemmin tiedetty. HD
Messu Ylöjärven kirkossa. Liturgina on pastori Leena Jalkanen ja saarnaajana pastori Juha-Pekka Haavisto. Celesta -kuoro laulaa, johtajana ja kanttorina Saara Syrjäniemi. Urkurina on Heidi Olkinuora. Uusinta, esitetty 15.1.2012.
Vieraana tanssinopettajapari Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Aiheena myös kehonkieli. Eleemme tuottavat valtavasti informaatiota, jota aina ei välttämättä haluaisi esiin. Juontajina Susani Mahdura ja Olli-Pekka Kursi. #puoli7 HD
Yle olohuone on siellä missä sydänkin on - tai ainakin siellä, missä artistivieraan sydän on. Olohuoneessa tavataan ja kuullaan suomalaisia artisteja, joiden matkassa pääsemme heille tärkeään paikkaan ja tapaamme artistin matkaan vaikuttaneita henkilöitä. Tietenkään niitä tärkeitä kappaleita unohtamatta. HD
(Suomi 1943, 77') Tarina maalaistalon tyttären ja renkipojan rakkaudesta. O: Valentin Vaala. N: Irma Seikkula, Olavi Reimas, Edvin Laine, Anni Aitto, Veikko Linna. Mv.
Yksinhuoltajan rahat eivät riitä Kärppien maksuihin, velat painavat, elämänilo katoaa. Lupaus lätkän jatkumisesta kuitenkin kantaa ja poikien unelmat toteutuvat. Ystävien ja Outi Brouxin mielestä nyt on Minnan unelmien vuoro! (U) HD
Kausi 5, osa 402: Pokka pitää. Jimi alkaa kaivella menneitä. Tomi järjestää tuplatreffit. Asko ja Elina yrittävät pelastaa Ainon. Teron vaihtoehdot käyvät vähiin. (U) HD
Vieraana Oulun laulava poliisi Petrus Schroderus. Tutustumme myös siihen, miten lumen syvyyttä mitataan? Juontajina: Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD
Yliopistollinen eläinsairaala: Kenokaula-Anneli ei pysy orrellaU
ti 19.01.2021 18.00 - 18.30 30 min
21/40. Peppi-varsasta toivotaan esteratsua mutta sen jalassa on huolestuttava luupatti. Murskaako patti omistajien unelmat? Lahjaksi saatu kanarialintu ei pysty pitämään päätään suorassa - mystistä sairautta tutkitaan eksoottisten eläinten klinikalla. Syöpää sairastava Dobby tulee kontrollikäynnille. (U) HD
Kun lapsi ei halua syödä, vanhemmat ahdistuvat. Miten lapsi saisi tarvittavat kalorit, kun suu pysyy kiinni ja lusikka pyörii lautasella? Kaksivuotias Eve on ollut valikoiva syöjä koko pienen ikänsä. Perhe on joutunut joustamaan monista periaatteistaan, jotta tyttö söisi edes jotakin. (U) HD
Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi palasi Venäjälle murhayrityksen jälkeen ja joutui heti pidätetyksi. Miten Suomen ja EU:n tulee reagoida? Vieraina ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps.), europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jussi Lassila. Ovatko kunnat valmiita koronarokotusten massavaiheeseen, ja edistyvätkö rokotukset tasaisesti eri puolilla Suomea? Vieraina Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas ja Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi. Juontajana Petri Raivio. #yleastudio HD
(2000) Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva musta komedia ihmisistä, jotka haluavat päättää päivänsä porukalla. O: Ere Kokkonen. N: Heikki Kinnunen, Tom Pöysti, Sari Siikander, Santeri Kinnunen.