Pelastusryhmä aloittaa operaatio sarvikuonon, jonka tavoitteena on löytää pitkäaikaiselle asukille hyvä uusi koti. Kaksi koiraa odottaa pelastusta ranskalaisessa kaupunginosassa. Jakso 6 Kausi 9 Vuosi 2017
Eläinlääkäri Jeff ja tiimi auttavat pienikokoista koiraa synnyttämään suuren pennun ja pelastavat molempien hengen. Keskikaupungin kodittomat lemmikkeineen tarvitsevat apua. Jakso 1 Kausi 4 Vuosi 2017
Indonesia sijaitsee monsuunialueen ytimessä. Sen elävät otukset ovat sopeutuneet elämään maapallon rajuimmissa sademyrskyissä. Jakso 2 Kausi 1 Vuosi 2015
Eläinsuojelujärjestö Animal Defenders International on työskennellyt 40 vuotta sirkuseläinten kieltämiseksi. Suurimmat pelastusoperaatiot tapahtuvat Perussa. Jakso 4 Kausi 1 Vuosi 2018
Eläinten pelastamiselle omistautunut australialaisperhe on hoitanut Crickey-koalaa vuoden. Eläimen tervehdyttyä sen on aika palata takaisin luontoon. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2018
Kalifornialainen mies toivoo uutta koiraa kumppanikseen taistellessaan syöpää vastaan. Tania ja Perry valmistautuvat uuteen jaksoon elämässään eli vanhemmuuteen. Jakso 19 Kausi 8 Vuosi 2017
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut loukkaantunut peura löytyy piilosta vajasta. Ajoneuvon pysäyttäneet riistanvalvojat huomaavat kuljettajan piilottelevan jotain istuimensa alla. Jakso 10 Kausi 4 Vuosi 2018
Pete ja hänen ryhmänsä tuovat Kenian lumouksen Washingtoniin rakentamalla afrikkalaisen, pyöreän puumajan perinteisellä olkikatolla. Jakso 8 Kausi 2 Vuosi 2013
Pete rakentaa massiivisen teksasilaisen miesluolan, jossa on oma 270kg lihansavustaja sekä vesipyssytorni, jolla voi puolustautua tytöiltä. Jakso 9 Kausi 2 Vuosi 2013
Tiimi rakentaa skottimökin tammeen ja Pete luo ensimmäisen siltansa, joka yhdistää omistajan talon suoraan uuteen puumajaan. Jakso 10 Kausi 2 Vuosi 2013
Puumajan rakentajat kiipeävät Blue Ridge -vuorille pystyttämään puumajaa kirvesmies Mikelle kiitokseksi Appalakkien jouluperinteen ylläpitämisestä. Jakso 16 Kausi 5 Vuosi 2016
Merisaukko kiidätetään terveyskeskukseen. Tiimi osallistuu Key Largossa korallinsuojeluhankkeeseen, ja Scarlett-merileijona saa koulutusta. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2019
Eläinlääkäri Jeff hoitaa rakastettua verikoiranpentua, joka ei syö. Eläinlääkäri Petra pelastaa pinteestä kissan, joka on niellyt hiusrenksuja. Jakso 10 Kausi 5 Vuosi 2018
Kolme pingviininpoikasta pääsee uimaan ensimmäistä kertaa elämässään. Perhedynamiikka muuttuu, kun mandrillilauma saa joukkoonsa uuden poikasen. Jakso 8 Kausi 3 Vuosi 2018
Miehet saavat haasteen, kun heitä pyydetään rakentamaan akvaario tammen sisään. Vegasissa myymälä haluaa pelottelua varten ruumisarkkuakvaarion. Jakso 12 Kausi 3 Vuosi 2013
Brett ja Wayde pyrkivät toteuttamaan asiakkaidensa uskomattomia akvaariounelmia, jotka joskus saattavat aiheuttaa ATM -ryhmälle painajaisia. Jakso 13 Kausi 3 Vuosi 2013
Wayde ja Brett suunnittelevat Acrylic Tank Manufacturing -liikkeessään mitä erilaisimpia ja erikoisimpia eläinterraarioita. Jakso 14 Kausi 3 Vuosi 2013
Kansallisessa arktisessa luontokeskuksessa on syksy, mikä tarkoittaa sitä, että karibut lähtevät muuttomatkalle ja karhu tyhjentää mökin ja aiheuttaa ruokapulan. Jakso 1 Kausi 1 Vuosi 2015
Jackson Galaxy auttaa taas pahansisuisten kissojen omistajia. Kaksi kahakoivaa kissaa häiritsee pariskunnan kuherruskuukautta ja bengalinkissa kieltäytyy leikkimästä. Jakso 1 Kausi 3 Vuosi 2012
Eläinlääkäri Blue hoitaa kiireellisen tapauksen, jossa pesukarhu on hyökännyt pitbullterrierin päälle. Eläinlääkäri Ross hoitaa vihaista hilleriä, ja lisäksi kuullaan iso ilmoitus! Jakso 1 Kausi 3 Vuosi 2019
Eläinlääkäri Jeff sekä Hector tarkastavat pyörtyvien vuohien lauman. Eläinlääkäri Amy selvittää, miksi suloisen kissanpennun silmät ovat täynnä kyyneleitä. Jakso 8 Kausi 6 Vuosi
Ranskanbulldoggin pennulla epäillään hydrokefalusta, ja Amandan täytyy etsiä sille sopiva koti koko iäksi. Kaksi Amandan omaa koiraa tarvitsee erikoislääkäriä. Jakso 4 Kausi 1 Vuosi 2018
Koskettavia kertomuksia ihmisistä, jotka taistelivat eläinten hyökkäyksiä vastaan uhmaten kuolemaa ja välittämättä esteistä tai seuraamuksista. Jakso 13 Kausi 2 Vuosi 2009