Kristityn kasvu. Uudestisyntyminen on alku, josta lähtee muutosprosessi. Sitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka Pyhä Henki vaikuttaa. Voimme olla aktiivisia, ja itse halukkaita kasvamaan uskossa, toivossa ja ennen muuta rakkaudessa.
Vieraana Marjut Lindholm-Holopainen. Marjut toimii Savon alueen helluntaiseurakuntien palkkaamana koulutyöntekijänä. Hän vierailee alueen oppilaitoksissa ja pitää niissä oppitunteja, jotka tukevat koulun yleisiä kasvatustavoitteita.
Iranin kristityt ja Jumalan uskollisuus. Iran on islamilainen tasavalta, jossa evankelioinnista ja kristityksi kääntymisestä rangaistaan. Silti maanalainen seurakunta kasvaa. Jaksossa tutustumme uskonsa tähden vangittujen, kahden rohkean iranilaisnaisen tarinaan.
Kesarea. Antiikin suurkaupungissa Pietari saa ilmestyksen Jumalalta, mikä johtaa evankeliumin leviämiseen kaikille kansoille, niin juutalaisille kuin pakanoillekin.
Samaistuminen Jeesukseen Kristukseen. Mistä olen valmis luopumaan Herramme tähden? Keskustelemassa Paavo Järvinen, Martti Ahvenainen, Onni Haapala ja Esa Ovaskainen.
Turkki ja Israel - strategisista liittolaisista kilpailijoiksi. Tällä vuosituhannella entiset kumppanit ovat päätyneet uskonnon, palestiinalaisten ja energialähteiden suhteen vastakkaisille puolille Turkin etäännyttyä Yhdysvalloista. Ovatko Israel ja Turkki tuomittu pysymään kilpailijoina niin kauan kuin Turkkia johtaa presidentti Erdogan? Vieraina Yusuf Erim, Hay Eytan Cohen Yanarocak ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Israelin avaruusjärjestön puheenjohtaja Isaac Ben-Israel. Kenraalimajuri (res.), professori Isaac Ben-Israel on lisäksi kansallisen tutkimus- ja kehitystoimikunnan puheenjohtaja. Hän on toiminut erinomaisen uransa jälkeen IDF:n kenraalina, tiedemiehenä ja poliitikona.
Jos joku janoaa, tulkoon ja juokoon. Puhe Reijo Blommendahl. Alkusanat Esko Ylinen. Todistus Juhani Mäkelä. Musiikki ja juonnot Reijo Blommendahl. Musiikissa myös Jukka Koivukangas, Esko Porkola ja Juhani Mäkelä. Kaustinen.
Totuus voitelusta. Aluksi Chris vastaa kysymykseen, voiko kristityssä olla demoni. Hän opettaa, mitä voitelu-sana tarkoittaa ja mihin kaikkeen se viittaa. Puolet ongelmista syntyy siitä, kun on väärä ymmärrys tästä sanasta.
Tuomiosunnuntai. Heikki Linnavirta kertoo mistä juhlapyhämme tulevat. Tuomiosunnuntai muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen palatessa tämä maailma loppuu viimeiseen tuomioon. Tuomiosunnuntaita kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden päiväksi.
Kristityn kasvu. Uudestisyntyminen on alku, josta lähtee muutosprosessi. Sitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka Pyhä Henki vaikuttaa. Voimme olla aktiivisia, ja itse halukkaita kasvamaan uskossa, toivossa ja ennen muuta rakkaudessa.
Vieraana Marjut Lindholm-Holopainen. Marjut toimii Savon alueen helluntaiseurakuntien palkkaamana koulutyöntekijänä. Hän vierailee alueen oppilaitoksissa ja pitää niissä oppitunteja, jotka tukevat koulun yleisiä kasvatustavoitteita.
Iranin kristityt ja Jumalan uskollisuus. Iran on islamilainen tasavalta, jossa evankelioinnista ja kristityksi kääntymisestä rangaistaan. Silti maanalainen seurakunta kasvaa. Jaksossa tutustumme uskonsa tähden vangittujen, kahden rohkean iranilaisnaisen tarinaan.
Kesarea. Antiikin suurkaupungissa Pietari saa ilmestyksen Jumalalta, mikä johtaa evankeliumin leviämiseen kaikille kansoille, niin juutalaisille kuin pakanoillekin.
Samaistuminen Jeesukseen Kristukseen. Mistä olen valmis luopumaan Herramme tähden? Keskustelemassa Paavo Järvinen, Martti Ahvenainen, Onni Haapala ja Esa Ovaskainen.
Turkki ja Israel - strategisista liittolaisista kilpailijoiksi. Tällä vuosituhannella entiset kumppanit ovat päätyneet uskonnon, palestiinalaisten ja energialähteiden suhteen vastakkaisille puolille Turkin etäännyttyä Yhdysvalloista. Ovatko Israel ja Turkki tuomittu pysymään kilpailijoina niin kauan kuin Turkkia johtaa presidentti Erdogan? Vieraina Yusuf Erim, Hay Eytan Cohen Yanarocak ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Israelin avaruusjärjestön puheenjohtaja Isaac Ben-Israel. Kenraalimajuri (res.), professori Isaac Ben-Israel on lisäksi kansallisen tutkimus- ja kehitystoimikunnan puheenjohtaja. Hän on toiminut erinomaisen uransa jälkeen IDF:n kenraalina, tiedemiehenä ja poliitikona.
Yhdysvaltain vaalien erikoislähetys - vaikutukset Lähi-idässä. Vaikka Biden on alkanut hahmottelemaan hallintonsa nimityksiä, Trumpin hallinto on haluton jakamaan elintärkeitä tietoja vaaleihin liittyvien väitteiden takia. Lähi-itä on ilmeisen valmistautunut vallanvaihtoon, mutta Jerusalemia haastetaan suojelemaan vuosikymmeniä jatkunutta Yhdysvaltojen molempien puolueiden tukea. Vieraina Robert Silverman, Yoram Ettinger ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Turvallinen tuomari. Sanasta tuomari tulee mieleen usein vain negatiivisia sanoja, kuten tuomio ja rangaistus. Mutta tiesitkö, että meillä on ihmeellinen Tuomari, joka tahtoo varjella sinut tuomiolta ja tarjoaa sinulle jotain todella hyvää! Tutustumme siis Turvalliseen Tuomariimme.
Kristuksen mieli. Avain rauhaan on omistaa Kristuksen mieli. Julistamme ajatusmaailmamme kuuliaiseksi Kristukselle. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee sydämesi ja ajatuksesi Kristuksessa.
Simo ja Taina Rautio. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
Jeesuksen veren voima. Jeesus vuodatti kärsimysverensä Golgatalla, ja vei sen kuolleista noustuaan Taivaaseen. Ja meidät on valittu elämään tämän veren vihmonnan alla ja turvassa kaikelta pahalta.
Mies Betesdan altaalla. Jumala on parantajamme. Silti asetamme tuon tuostakin toivomme toisiin ihmisiin. Välillä on jopa helpompaa olla vakuuttunut sairaudestaan kuin Jumalasta. Mies uskoi jääneensä sairaaksi, koska ihmiset eivät auttaneet häntä.
Korean niemimaa polttopisteessä. Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välien kiristyminen on johtanut Korean Marttyyrien Äänen työn pohjoiskorealaisten auttamiseksi suurten haasteiden eteen. Haastateltavana Ilpo Jokimäki. Toimittajana Sari Palomäki.