Rohkeus. Peter pyrkii koomikoksi, jonka ystävä Ben rohkaisee esiintymään paikallisessa komediaklubissa. Mutta esiintymispelko ei ole ainoa pelko, jonka hän joutuu kohtaamaan.
Terve pelko - epäterve pelko. Meidän tulisi tuntea Jumalan voima ja Raamatun sana, jos haluamme voittaa pelot. Jumala kutsui meidät voittamaan sieluja ja pelot on voitettavissa.
Pekka ja Leena Luukkala. Osa 1/2. Lähetyskutsu johti Pekan ja Leenan rikkaaseen elämäntehtävään kiinalaisten ja juutalaisten pariin. Vuosikymmenien ajan he ovat kulkeneet ihmeellisessä johdatuksessa, ja nähneet Jumalan avaavan Sanansa monien sydämissä. Toimittajana Martti Ojares.
Kuka Messias on?. Mitä juutalaiset ajattelevat Messiaasta? Kysymykseen vastaa Shoham-kaupungin päärabbi David Stav sekä katugalluppiin osallistuneet ohikulkijat Jerusalemissa.
Juha ja Kati Ketola. Kansallinen paaston ja rukouksen ilta. Mukana Muurinaukossa-rukoilijoita Porista, Marita Rautio, Mika ja Mirkka Jantunen sekä Martti Ojares. Ylistyksestä vastaa Viisi leipää -yhtye.
Dramatisoitu dokumenttielokuva kirjailija Hilja Aaltosen lapsuusvuosista. Kuinka sai alkunsa tämä kaikkien rakastaman evankelistan elämäntehtävä? 104-vuotias Hilja muistelee myös itse elämää ja lapsuuttaan Multialla 1900-luvun alkuvuosina.
Jos joku janoaa, tulkoon ja juokoon. Puhe Reijo Blommendahl. Alkusanat Esko Ylinen. Todistus Juhani Mäkelä. Musiikki ja juonnot Reijo Blommendahl. Musiikissa myös Jukka Koivukangas, Esko Porkola ja Juhani Mäkelä. Kaustinen.
Totuus voitelusta. Aluksi Chris vastaa kysymykseen, voiko kristityssä olla demoni. Hän opettaa, mitä voitelu-sana tarkoittaa ja mihin kaikkeen se viittaa. Puolet ongelmista syntyy siitä, kun on väärä ymmärrys tästä sanasta.
Tuomiosunnuntai. Heikki Linnavirta kertoo mistä juhlapyhämme tulevat. Tuomiosunnuntai muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen palatessa tämä maailma loppuu viimeiseen tuomioon. Tuomiosunnuntaita kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden päiväksi.
Kristityn kasvu. Uudestisyntyminen on alku, josta lähtee muutosprosessi. Sitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka Pyhä Henki vaikuttaa. Voimme olla aktiivisia, ja itse halukkaita kasvamaan uskossa, toivossa ja ennen muuta rakkaudessa.
Vieraana Marjut Lindholm-Holopainen. Marjut toimii Savon alueen helluntaiseurakuntien palkkaamana koulutyöntekijänä. Hän vierailee alueen oppilaitoksissa ja pitää niissä oppitunteja, jotka tukevat koulun yleisiä kasvatustavoitteita.
Iranin kristityt ja Jumalan uskollisuus. Iran on islamilainen tasavalta, jossa evankelioinnista ja kristityksi kääntymisestä rangaistaan. Silti maanalainen seurakunta kasvaa. Jaksossa tutustumme uskonsa tähden vangittujen, kahden rohkean iranilaisnaisen tarinaan.
Kesarea. Antiikin suurkaupungissa Pietari saa ilmestyksen Jumalalta, mikä johtaa evankeliumin leviämiseen kaikille kansoille, niin juutalaisille kuin pakanoillekin.
Samaistuminen Jeesukseen Kristukseen. Mistä olen valmis luopumaan Herramme tähden? Keskustelemassa Paavo Järvinen, Martti Ahvenainen, Onni Haapala ja Esa Ovaskainen.
Turkki ja Israel - strategisista liittolaisista kilpailijoiksi. Tällä vuosituhannella entiset kumppanit ovat päätyneet uskonnon, palestiinalaisten ja energialähteiden suhteen vastakkaisille puolille Turkin etäännyttyä Yhdysvalloista. Ovatko Israel ja Turkki tuomittu pysymään kilpailijoina niin kauan kuin Turkkia johtaa presidentti Erdogan? Vieraina Yusuf Erim, Hay Eytan Cohen Yanarocak ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Israelin avaruusjärjestön puheenjohtaja Isaac Ben-Israel. Kenraalimajuri (res.), professori Isaac Ben-Israel on lisäksi kansallisen tutkimus- ja kehitystoimikunnan puheenjohtaja. Hän on toiminut erinomaisen uransa jälkeen IDF:n kenraalina, tiedemiehenä ja poliitikona.