Dominika Egorova on entinen balettitanssija, joka joutuu Sparrow-kouluun, salaiseen valtion ohjelmaan, jossa hänestä muovataan manipuloiva, viettelevä ja tappava agentti. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Kymmenen vuotta sitten Vivian näki, kun hänen vanhempansa tapettiin. Nykyisin hän majailee Bukarestissa, turvassa siltä salaisuudelta, jonka vuoksi hänen perheensä murhattiin. Iso-Britannia/Romania, kauhudraama, 2007.
Mafian kätyri Jack DiNorscio luvataan vapauttaa vankilasta, jos hän todistaa gangsteritovereitaan vastaan. Jack ei kuitenkaan suostu moiseen vaan päättää mennä oikeuteen ja edustaa itse itseään. Yhdysvallat, rikoselokuva/komedia/draama, 2005.
Poliisi Asger Holm vastaa siepatun naisen hätäkeskukseen soittamaan puheluun. Kun puhelu äkisti katkeaa, alkaa hermoja raastava naisen ja tämän sieppaajan etsintä. Tanskalainen trilleri vuodelta 2018.
Onneton parturi saa Kaliforniassa 1940-luvun puolivälissä selville, että hänen vaimonsa on pettänyt häntä. Hän kehittelee kostoksi kiristyssuunnitelman, mutta suunnitelma menee pieleen. Amerikkalainen draama vuodelta 2001.
Milesilla on tavallisen teinin huolet koulujen ja kaverien kanssa, mutta sen lisäksi hän on uusi Spider-Man. Kun hän tapaa Peter Parkerin multiversessa, pitää hänen ryhtyä kaupunkinsa suojelijaksi. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Charlie ja John Bosley antavat kolmikolle tehtävän pelastaa kaapattu elektroniikkanero Eric Knox moraalittomalta kilpailijaltaan Roger Corwinilta, joka pyrkii varastamaan Ericiltä huippumodernin äänentunnistusohjelmiston. Amerikkalainen komedia vuodelta 2000.
Raskaansarjannyrkkeilijä Adonis haluaa kostaa Ivan Dragoa vastaan otelleen isänsä kuoleman. Rocky Balboan valmentamana hän kohtaa Ivanin pojan kehässä, mutta alkaa kyseenalaistaa asioita. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Dominika Egorova on entinen balettitanssija, joka joutuu Sparrow-kouluun, salaiseen valtion ohjelmaan, jossa hänestä muovataan manipuloiva, viettelevä ja tappava agentti. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Elokuva kertoo nuoresta morsiamesta, jonka aviomiehen perhe varsin erikoinen. Tuore vaimo otetaan mukaan perheen perinteitä kunnioittavaan rituaaliin, joka osoittautuu hengenvaaralliseksi peliksi Amerikkalainen kauhu vuodelta 2019.
Ryhmälle teinejä on kehittynyt mystisiä supervoimia ja heidät on luokiteltu hallituksen toimesta uhaksi. Aikuisväestön hylkääminä heidän on etsittävä pakopaikkaa, josta rakentaa uutta tulevaisuutta. Amerikkalainen scifi vuodelta 2018.
Nick Wild oli ennen Las Vegasin kasinokuningas. Pahamaineiselle suurpelurille on kuitenkin käynyt huonosti ja hän elää nyt syntisen kaupungin varjoisalla puolella. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.