Gloria löytää itsestään uusia vahvoja puolia ajautuessaan keskelle vaarallista alamaailmaa Meksikon ja Yhdysvaltojen välisellä rajalla. Selviytyminen edellyttää nokkeluutta ja vahvuutta. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Deaktivoitu naispuolinen kyborgi herää henkiin, muttei muista enää mitään edellisestä elämästään ja lähtee selvittämään kuka hän on. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Kaikkein vaarallisin, eli kategoriaan 5 kuuluva hurrikaani, on iskemässä täydellä voimallaan USA:n rannikolle. Samaan aikaan ammattimainen ja hyvin valmistautunut rikollisjoukko on suunnitellut toteuttavansa kaikkien aikojen keikan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Loistava tennispeluri ja oikeudenmukaisuuden puolustapuhuja. Miessika ja ennen kaikkea tennistähti. He ottavat yhteen 90 miljoonan katsojan edessä historiallisessa tennisottelussa. Draama vuodelta 2017.
Tarina epätavallisesta parivaljakosta, joka vedettää tyylillä. Toinen on rahvaanomaisempi ja toinen yläluokkaisempi. Yhdessä he aikovat kostaa heitä huonosti kohdelleille miehille. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Fredrikin elämä järkkyy, kun Patrik palaa kotiin vankilasta. Yhdessä vanhan nuoruudenkolmikon kolmannen jäsenen Birgerin kanssa heidän onnistuu sotkea itsensä hulluun onnettomuuksien kierteeseen. Ruotsalainen komedia vuodelta 2019.
Jared on papin poika konservatiivisessa amerikkalaiskaupungissa. Kun hänen homoutensa paljastuu, hänen vanhempansa pakottavat pojan käännytysterapiaohjelmaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Kun löytöretkeilijä Sir Lionel Frost saa kirjeen kaukaa toiselta mantereelta, hän päättää näyttää epäilijöilleen ja matkaa kaukomaille todistaakseen isojalan olemassaolon. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Deaktivoitu naispuolinen kyborgi herää henkiin, muttei muista enää mitään edellisestä elämästään ja lähtee selvittämään kuka hän on. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Nuori poika käynnistää vahingossa universumin vaarallisimpien metsästäjien paluun maapallolle. Ainoastaan sekalainen entisten sotilaiden ja hankalien tiedemiesten joukko voi estää ihmiskunnan tuhon. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Dominika Egorova on entinen balettitanssija, joka joutuu Sparrow-kouluun, salaiseen valtion ohjelmaan, jossa hänestä muovataan manipuloiva, viettelevä ja tappava agentti. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Adrenaliinivetoisen toimintaelokuvasarjan kolmannessa osassa palkkamurhaaja John Wick palaa kannoillaan tappajat, jotka himoitsevat hänestä luvattua 14 miljoonan dollarin palkkiota. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.