Neljä leskeksi jäänyttä naista joutuvat tekemään yhteistyötä. Heillä ei ole paljoakaan yhteistä paitsi miehiltään perimänsä miljoonasakot. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Tarina keskittyy taiteilijan viimeisiin vuosiin ja kauteen Ranskan Arlesissa. Matkaa etelän kauniiseen valoon ja väreihin sävytti van Goghin oman mielenterveyden järkkyminen. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Kertomus taitoluistelija Sonja Henien matkasta Hollywoodiin. Vuodesta 1936 alkaen hänen uransa tähtenä oli yhtä juhlaa, mutta kaikkien aika Hollywoodissa on rajoitettu. Norjalainen draama vuodelta 2018.
Kiehtova tarina kertoo hurmaavasta kerjäläisestä Aladdinista, määrätietoisesta prinsessa Jasminesta ja Hengestä, joka saattaa olla avain heidän tulevaisuuteensa. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2019.
Prinssi Urhea lumoaa tahtomattaan jokaisen naisen jonka hän kohtaa, johtuen lapsena hänen ylleen langetetusta kirouksesta. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Älä tuomitse härkää sarvistaan. Klassinen kertomus suurella sydämellä varustetusta suuresta härästä, joka tuoksuu mieluummin kukkasilta kuin taistelee muiden härkien kanssa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Tony Lip palkataan mustan pianistin Don Shirleyn autonkuljettajaksi konserttikiertueelle. Rasismin ja vaarojen keskellä kaksikon on unohdettava erilaisuutensa selvitäkseen elämänsä matkasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Freddie Mercury taivutti normeja ja rikkoi tapoja – ja hänestä tuli Queenin avulla yksi musiikkihistorian merkittävimpiä nimiä. Mutta Mercurya koetteli myös suru ja taistelu oman henkensä puolesta. Brittiläinen draama vuodelta 2018.
Kun Karen ostaa huippukehittyneen Buddi-nuken syntymäpäivälahjaksi pojalleen Andylle, hän kutsuu tietämättään pahuuden kotiinsa. Ongelmana tosin on, ettei kukaan usko pojan väitettä nuken luonteesta. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2019.
Maan sankarit ymmärtävät vihdoin, miten hauras meidän todellisuutemme on tarinassa, joka kertoo ystävyydestä, yhteistyöstä ja erimielisyyksien unohtamisesta ylivoimaiselta tuntuvan tehtävän edessä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Elisa siivoo lattioita baltimorelaisessa tutkimuskeskuksessa, jossa salamyhkäinen mies työskentelee salaisen projektin parissa. Elisan elämä saa uuden suunnan, kun laitokseen tulee vesitankin mukana mystinen olento. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.