Hyppyhikka. Kausi 1, 14/52. Erään kukan nuuhkaisu aiheuttaa Kaurille hallitsemattoman hikan ja saa hänet pongahtelemaan huippukorkealle! Unipuun juurella vaanivat liskot pyrkivät hyödyntämään syntyneen hälinän ja varastamaan hehkuhedelmiä.
Putte tarkastajana. Kausi 5, jakso 2/13. Iloinen rakentaja Puuha-Pete ja hänen kaverinsa Pusku ja Kippi sekä muut puuhakkaat työmaakoneet pitävät huolta siitä, ettei yksikään remonttihomma eikä kaivuutyö jää tekemättä. Pete ystävineen suoriutuu eteen tulevista kommelluksista ja haasteista leikiten! Suomeksi puhuttu englantilainen animaatiosarja.
Aikamatka kultaiseen valtakuntaan. jakso 101/104, Muumipeikko, Niiskuneiti, Pikku Myy ja Nipsu etsivät Mimmi-tädille lääkettä noidannuoleen kultaisesta valtakunnasta.
Ihmeellinen ihminen. Kausi 1, 6/20. Musapattien tehobuusteri vaatii vihanneksia ja hedelmiä niin paljon, että jääkö niitä lapsille ollenkaan? Onnistuvatko Mimmit ystävineen piirtämään ihmisen ääriviivat paperille? Parasta on kuitenkin laittaa käsi tuntopussiin, kunhan siellä ei ole mitään ällöä. Akuliina laulaa kehtolaulun.
Yllätysjuhlat Maassa. Kausi 8, 12/26. Tytöt matkaavat Taikauniversumin kaukaisiin kolkkiin pelastamaan hädässä olevia tähtiä. Italialaista alkuperää oleva piirretty sarja on puhuttu suomeksi.
Salaatilla kuorrutettua nieriää ja mandariinikeikauskakkua. Kausi 2. Jakso 10/40. Sami Sykkö ja Harri Syrjänen kokkaavat salaatilla kuorrutettua nieriää ja mandariinikeikauskakkua. Lisäksi tutustutaan Bocuse d¿Or -kokkikilpailuun. Ohjelman juontaa Hanna Sumari. Viihteellinen ruoan ajankohtaisohjelma tarjoaa vinkit viikonlopun ruokapöytään.
Arkkitehdin talossa. Kausi 3, 6/12. Anssi Honkanen asuu perheineen arkkitehdin aikoinaan itselleen suunnittelemassa talossa, jonne Seija ja Ville loihtivat toimivamman eteisen sekä ylellisen kylpyhuoneen ja saunan.
Vaasa. Kausi 6, 5/10. Montako mahtuu keittiöön? Tylsistyminen ruuanlaittoon ja teinityttöjen nirsoilu on saanut Miian ja Mikon keittiön apeaksi. Saako Kapen vierailu Vaasaan kaiken sujumaan niin kuin Strömsössä? Uusinta.
Planeetta 51. Shrekin kirjoittajan kutkuttavan hauska koko perheen animaatio. Planet 51:n asukit kokevat vihreän elämänsä hurjimman yllätyksen, kun heidän takapihallensa tipahtaa alus suoraan avaruudesta ja vieläpä kesken parhainta grillausaikaa. Muukalainen on reipas astronautti ja tyttöjen idoli planeetalta Maa. 51:n asukit luulevat Chuckia invaasiohirmuksi, jolla on pahat mielessään. Tästä alkaa hurja seikkailu takaa-ajoineen ja kommelluksineen, jotka naurattavat niin isoja kuin pieniä katsojia. Ohjaus: Jorge Blanco, Espanja/Iso-Britannia 2009. Puhuttu suomeksi.
Leuat loksahtavat. Kausi 6, 5/10. Heittäytyminen, huimat temput, näyttävät asut ja uskomattomat lahjakkuudet saavat tuomarit hämmästymään. Mukana Jorma Uotinen, Krista Siegfrids, HP Parviainen, Ernest Lawson ja Mikko Leppilampi. Uusinta.
Mainos. Kausi 3, 4/10. Saara yrittää kohentaa perheensä taloudellista tilannetta esiintymällä mainoksessa. Mette turvautuu meedioon, jonka ennustukset näyttävät toteutuvan.
Kausi 7, 7/11. Suorassa lähetyksessä mm. Vappu Pimiä ja Marja Hintikka, sekä Maiju Voutilainen ja Joona Puhakka. Sätkyakkana loistaa Vappu ja ykkösellä sisään laittaa Mikko Ilonen. Musavieraana Eino ja Aapeli.
Kausi 12, 8/8. FINAALI! On kauden jännittävän päätösjakson aika. Näemme kauden viimeiset Sarjapudottajat ja viimein selviää, kuka kruunataan vuoden sketsihahmokilpailun voittajaksi. Suoran lähetyksen juontaa Roope Salminen.
Puhtaana käteen. Kausi 3, 5/10. Antti palkkaa kotiinsa aputyövoimaa, mutta ajautuu hankaluuksiin harmaan talouden kanssa. Markus saa uuden työkaverin, joka on epäilyttävän mukava.
Somessa täydelliset. Kausi 3, 6/10. Saara kokee olevansa huono äiti, kun noutaa lapsensa päiväkodista viimeisenä. Poutaniemessä pohditaan tulisiko miesten pissata seisten vai istualtaan.
Vanki. Kausi 1, 8/10. Hamilton on jäänyt vangiksi eikä suostu paljastamaan, kenelle työskentelee. Säpon ja armeijan välit ovat pahasti tulehtuneet. Jan Guilloun menestyskirjoihin perustuva ruotsalainen trillerisarja.
Wallander: Pimeys. Pieni lapsi löytyy hylätystä autosta Ystadin liepeiltä. Poliisin tutkimukset paljastavat ensin perhetragedian, ja taustalta löytyy vastenmielinen rikosvyyhti, uhreina joukko saman koulun teinityttöjä. Ohjaus Stephan Apelgren. Pääosissa Krister Henriksson, Johanna Sällström, Ola Rapace, Angela Kóvacs. Ruotsi 2005 (89').
Lapset ja nuoret. Kausi 3, 9/14. Poliisi ja ensihoitajat kohtaavat työssään usein myös lapsia ja nuoria, joiden hätä voi järkyttää jopa kokeneempaa ammattilaista. Myös hälytysten luonne vaihtelee suuresti, häiriötä aiheuttavista nuorisojoukoista väkivaltaisiin teineihin tai sairaita vanhempiaan hoitaviin hätääntyneisiin nuoriin. Brittiläisessä dokumenttisarjassa seurataan polisiin ja ensihoidon toimintaa Cheshiressä. Uusinta.
Kausi 4, 6/10. Hätäkeskukseen tulee ilmoitus mahdollisesta parvekepalosta. Turun ensihoito auttaa pyöräilyonnettomuuden uhria. Rajavartiolaitoksen helikopteri potilaskuljetustehtävällä.
Louhisaaren kartanolinna. Kausi 1, 5/8. Louhisaari tunnetaan, niin Marsalkka Mannerheimin syntymäkotina, kuin siihen liittyvistä kummitustarinoistaan. Pelottavimpien tapahtumien kerrotaan olevan poltergeist-ilmiöitä.