Tony Lip palkataan mustan pianistin Don Shirleyn autonkuljettajaksi konserttikiertueelle. Rasismin ja vaarojen keskellä kaksikon on unohdettava erilaisuutensa selvitäkseen elämänsä matkasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Salaperäinen nuori nainen Hester Shaw johdattaa joukon toisinajattelijoita pysäyttämään Lontoon – jättimäisen liikkuvan ja saalistavan kaupungin – jottei se tuhoaisi kaikkea matkallaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Sophie on raskaana ja tuntee läheisyyttä omaa äitiään kohtaan enemmän kuin koskaan aiemmin – mutta hän haluaa myös tietää enemmän äitinsä rakkauksista ja menneisyydestä. Mitä oikeastaan tapahtui? Brittiläinen komedia vuodelta 2018.
Bestselleriin perustuvassa draamassa ujo teini-ikäinen rakastuu poikaan, joka muuttuu täysin eri henkilöksi joka päivä. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Sirkuksenomistaja Max Medici pestaa entisen ratsastajatähden Holt Farrierin ja tämän lapset huolehtimaan norsunpoikasesta, jonka ylisuuret korvat tekevät siitä yleisön naurunaiheen. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2019.
Pakkaa laukkusi, sillä luvassa on hauskanpitoa ja nerokkaita jäyniä! Neropatin päiväkirja: Reissussa rähjääntyy -elokuvassa Gregin idea osallistua videopelaajatapaamiseen kääntää Meemaw’n 90-vuotisjuhliin suuntaavan Heffleyn perheen huimalle kiertotielle. Kaikkien aikojen menestyskirjasarjaan pohjautuva seikkailu Yhdysvaltojen halki muotoutuu kokemukseksi, jota Heffleyt eivät hevillä unohda! Huom: puhuttu englanniksi. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2017.
Hemmoteltu, rikas ja ilkeä tyyppi putoaa yachtinsa laidan yli ja herää sairaalasta kärsien muistinmenetyksestä. Kaltoinkohdeltu työntekijä huomaa tilaisuutensa revanssiin ja huijaa miestä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Kun galaktinen sota kahden alienrodun välillä levittäytyy maapallolle asti, Carol Danvers ja pieni joukko hänen liittolaisiaan saavat huomata joutuneensa keskelle todellista hirmumyrskyä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Salaperäinen nuori nainen Hester Shaw johdattaa joukon toisinajattelijoita pysäyttämään Lontoon – jättimäisen liikkuvan ja saalistavan kaupungin – jottei se tuhoaisi kaikkea matkallaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Poliisipari hyllytetään, kun media saa käsiinsä videon, jolla miehet kohtelevat pidätettävää kovakouraisesti. Kun rahat ja vaihtoehdot ovat vähissä, katkerat poliisit heittäytyvät alamaailman pariin. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Carson Phillips ryhtyy selvittämään tavanomaiselta vaikuttavaa kadonneen henkilön mysteeriä, mutta tapaus paljastuukin melkoiseksi vyyhdiksi useita rikoksia, epäiltyjä ja ruumiita. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2019.
Eletään Detroitin 1980-luvun crack-epidemian pahimpia vuosia. Tämä tositarina kertoo isästä ja hänen teinipojastaan, josta tulee sekä huumekuningas että FBI-ilmiantaja ennen täysi-ikäistymistään. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.