Kun heidän pääkonttori tuhotaan ja koko maailma on panttivankina, on Kingsmanien puututtava peliin. He liittoutuvat toisen vakoilijaorganisaation kanssa USA:ssa. Näiden salaisten eliittijoukkojen on löydettävä yhteinen sävel voittaakseen yhteisen vihollisen ja pelastaakseen maailman. Brittiläinen toimintaelokuva vuodelta 2017.
Kun dinosaurussaari Isla Nublarin tulivuori herää eloon, Owenin ja Clairen täytyy pelastaa viimeiset elossa olevat dinosaurukset – ennen kuin ne tuhoutuvat kokonaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Tarina keskittyy taiteilijan viimeisiin vuosiin ja kauteen Ranskan Arlesissa. Matkaa etelän kauniiseen valoon ja väreihin sävytti van Goghin oman mielenterveyden järkkyminen. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Tämä tositarina kertoo ikonisen supersankarin synnystä, ja kolmesta henkilöstä, rakkaudesta sekä taistelusta vapauden puolesta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Lassen alku neljännellä luokalla on suuri sokki. Uusi poika istuu Lassen paikalla luokassa, ja hän on juuri sellainen kuin Lasse haluaisi olla. Eikä siinä vielä kaikki, sillä hänen nimensä on Lasse. Ruotsalainen komedia vuodelta 2018.
Dracula perheineen matkustavat luksusristeilylle, joka on räätälöity merta rakastaville monstereille. Mutta he eivät ole tietoisia, että laivaa ohjaa monstereita vihaavat Van Helsingit. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Kertomus kahdesta muukalaisesta, jotka jäävät lentokoneen maahansyöksyssä jumiin syrjäiselle, lumipeitteiselle vuorelle. Amerikkalainen toimintaelokuva vuodelta 2017.
Kun dinosaurussaari Isla Nublarin tulivuori herää eloon, Owenin ja Clairen täytyy pelastaa viimeiset elossa olevat dinosaurukset – ennen kuin ne tuhoutuvat kokonaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Prinssi Urhea lumoaa tahtomattaan jokaisen naisen jonka hän kohtaa, johtuen lapsena hänen ylleen langetetusta kirouksesta. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Nuori nainen tulee raskaaksi, muttei saa hyväksyntää kotona. Samaan aikaan hänen on todistettava rakastajansa syyttömyys rikokseen, jota tämä ei ole tehnyt. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Psykologinen trilleri kuudesta toisilleen tuntemattomasta ihmisestä, jotka ajautuvat nextin levelin escape roomiin. He ilahtuvat kuultuaan rahapalkinnosta, mutta huomaavat henkensä olevan myös pelissä. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2019.
Kun Ray Breslinin turvallisuusjoukkojen jäsen katoaa, Ray joutuu palaamaan vankilaan, josta hän jo kerran taisteli tiensä ulos. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.