Eletään Detroitin 1980-luvun crack-epidemian pahimpia vuosia. Tämä tositarina kertoo isästä ja hänen teinipojastaan, josta tulee sekä huumekuningas että FBI-ilmiantaja ennen täysi-ikäistymistään. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Turvallisuusekspertin täytyy päästä palavaan 225-kerroksiseen pilvenpiirtäjään pelastaakseen rikosjengin kaappaaman perheensä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Hän on aina halunnut astronautiksi. Nyt hän päättää toteuttaa unelmansa itse! Charles Farmer on melkein valmiina lähtöön. Hän on ollut vararikon partaalla ja uhmannut kaikkia varoituksia. Hän on hankkinut jopa räjähdysherkkää raketin polttoainetta terroristiepäilyjen uhalla. Amerikkalainen draama vuodelta 2007.
Eddie ja Luis ovat kaksi New Yorkin parhainta poliisia. Kun kuuluisan muotisuunnittelijan Colletesin viimeisin laukku uudesta mallistosta varastetaan, he matkustavat Pariisiin selvittääkseen rikoksen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2016.
Koominen versio legendaaristen Sherlock Holmesin ja Tri Watsonin seikkailuista, joissa he joutuvat kohtaamaan Professori Moriartyn nyrkkeilysalilla. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Sam ja Sonny löytävät maagisen kirjan, joka herättää eloon nuken. Nukke kidnappaa Sonnyn äidin ja lisäksi kaikki nuken demoniystävät heräävät eloon sopivasti ennen halloweenia. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Roger, Charles ja George ovat kolme ikääntyvää vartijaa hienossa taidemuseossa. Kun uusi kuraattori haluaa myydä kolme heidän lempitöistään, alkavat he suunnitella taidevarkautta. Amerikkalainen komedia vuodelta 2009.
Kun Davidin tytär katoaa ja poliisi ei onnistu löytämään minkäänlaisia johtolankoja, ottaa hän asiat omiin käsiinsä ja alkaa etsiä salaisuuksia sieltä mistä niitä löytyy: tietokoneelta. Venäläis-amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Katniss Everdeen, liekehtivä tyttö, on selvinnyt Nälkäpelistä hengissä. Katniss pelkää Capitolissa olevien lähimpien liittolaistensa puolesta. Amerikkalainen toiminta/seikkailu vuodelta 2014.
Turvallisuusekspertin täytyy päästä palavaan 225-kerroksiseen pilvenpiirtäjään pelastaakseen rikosjengin kaappaaman perheensä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Eletään Detroitin 1980-luvun crack-epidemian pahimpia vuosia. Tämä tositarina kertoo isästä ja hänen teinipojastaan, josta tulee sekä huumekuningas että FBI-ilmiantaja ennen täysi-ikäistymistään. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Crunch on eläköitynyt taidevaras, joka suostuu tekemään viimeisen rahakkaan keikan epäluotettavan veljensä kanssa. Amerikkalainen/kanadalainen rikoskomedia vuodelta 2014.
Kun nuori mies löytää tietokoneelta piilotettuja tiedostoja, joutuu hän ystävineen syvälle dark webiin. He huomaavat myös pian, että joku on seurannut heidän jokaista liikettään. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2018.