Tässä koskettavassa elokuvassa sinkkumies pyrkii tarjoamaan huippulahjakkaalle sisarentyttärelleen normaalin elämän, vaikka tytön isoäiti yrittääkin puuttua asiaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Elämäkerta Leo Tolstoista, joka joutui tasapainottelemaan kuuluisuuden, varallisuuden ja askeettisen elämäntapansa välillä. Brittiläinen draama vuodelta 2009.
Stanley Phillipsin vaimo kuolee komennuksella Irakissa. Stanley ei pysty kertomaan uutista tyttärilleen vaan lähtee heidän kanssaan huvipuistoon toiselle puolelle maata. Amerikkalainen draama vuodelta 2007.
Kun joukko ystäviä ja perheenjäseniä vetäytyy maalle lomailemaan, tragikoomiset ihmissuhdekoukerot valtaavat näyttämön ja Amorin nuolet singahtelevat onnettomasti ristiin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Holly ja Gerry ovat nuoria, vastanaineita ja onnellisia. Kun Gerry menehtyy äkilliseen sairauteen, myös Holly kuolee sisältä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2008.
Eleanor Weller on terapeutti, joka ei pärjää hyvin elämänsä muutosten kanssa, joihon kuuluvat tuore avioero ja tyttären kasvava epävakaus. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Marlo on lähiöäiti New Yorkissa, joka saa kolmannen lapsensa. Hänen miehensä on rakastava, muttei ehdi antaa tukea arjessa. Marlon pelastukseksi tulee uusi lapsenvahti, Tully. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Seitsemänvuotias Olive ottaa osaa kauneuskilpailuun ja koko Hooverin-perhe, mukaanlukien itsemurhaa pohtiva isoäiti ja vanha isoisä, lähtevät mukaan unohtumattomalle matkalle. Amerikkalainen komedia vuodelta 2006.
Tässä koskettavassa elokuvassa sinkkumies pyrkii tarjoamaan huippulahjakkaalle sisarentyttärelleen normaalin elämän, vaikka tytön isoäiti yrittääkin puuttua asiaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Huippusalainen, epävirallinen tehtävä menee pieleen, ja CIA:n agentti Tom Bishop otetaan vangiksi. Hänet on määrä teloittaa 24 tunnin päästä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2001.
Wilson on neuroottinen, keski-ikäinen ihmisvihaaja, joka palaa yhteen ex-vaimonsa kanssa saadessaan tietää, että hänellä on teini-ikäinen tytär. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Pohjois-Norja 1943. Kaksitoista vastarinnansotilasta yllätetään kalastajaveneestä saksalaisten sotilaiden toimesta. Yksitoista heistä joutuu kidutetuiksi ja kuolevat. Vain kahdestoista pääsee pakoon. Norjalainen draamatrilleri vuodelta 2017.