Reneellä on vaikeuksia epävarmuutensa kanssa ja aina tuntuu siltä ettei mikään onnistu. Eräänä päivänä hän kaatuu ja lyö päänsä, ja herää vakuuttuneena, että hän on vastustamaton. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Clara toivoo saavansa avaimen, joka vie hänet kuolleen äitinsä lahjan luo. Saadakseen avaimen Claran on päästävä neljänteen maailmaan, jota hallitsee tyranni Mother Ginger. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2018.
Oscarista, paikallisen valaspesulan duunarista tulee odottamatta sankari, kun hän kertoo suuren valkoisen valheen. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2004.
Dracula perheineen matkustavat luksusristeilylle, joka on räätälöity merta rakastaville monstereille. Mutta he eivät ole tietoisia, että laivaa ohjaa monstereita vihaavat Van Helsingit. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Animaatioelokuva Draculan hotellista, jonka hän on rakennuttanut tyttärensä turvaksi. Eräänä päivänä sinne kuitenkin eksyy poika, joka rakastuu kreivin teini-ikäiseen tyttäreen. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2012.
Kun pesukarhuveijari RJ jää kiinni vohkittuaan Vincent-karhun herkkuvuoren – talviunen päättymisen juhlintaan tarkoitetun roskaruokavaraston – se tulee henkensä pitimiksi luvanneeksi mahdottomia. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2006.
Mies ja hänen nuori tyttärensä ryhtyvät mahdottomalta tuntuvaan tehtävään ja yrittävät auttaa loukkaantuneen laukkaratsun takaisin kilpailukuntoon samalla omien kasvukipujensa kanssa kamppaillen. USA, koko perheen draama, 2005.
Kunnianhimoinen, nuori kuhnurimehiläinen Barry B. Benson lentää siivet innosta sauhuten kohti maailmaa etsiessään mettä ja seikkailuja. Amerikkalainen perhe-elokuvat vuodelta 2007.
Clara toivoo saavansa avaimen, joka vie hänet kuolleen äitinsä lahjan luo. Saadakseen avaimen Claran on päästävä neljänteen maailmaan, jota hallitsee tyranni Mother Ginger. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2018.
Wilson on neuroottinen, keski-ikäinen ihmisvihaaja, joka palaa yhteen ex-vaimonsa kanssa saadessaan tietää, että hänellä on teini-ikäinen tytär. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Reneellä on vaikeuksia epävarmuutensa kanssa ja aina tuntuu siltä ettei mikään onnistu. Eräänä päivänä hän kaatuu ja lyö päänsä, ja herää vakuuttuneena, että hän on vastustamaton. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Andy Sachs on saanut himoitun työn muotilehden päätoimittajan Miranda Priestlyn assistenttina. Mirandan heittopussina olo saattaa kuitenkin koitua Andyn kuolemaksi! Amerikkalainen komedia vuodelta 2006.