Raiman. Nuoren pojan esikuvana olivat oma isä ja urheilusankarit. Nämä eivät riittäneet. Raiman oli kärsimätön ja havitteli maallisia rikkauksia. Alkoholi, huumeet ja rikollisuus ottivat valtaa nuorukaisen elämässä. Ystävät katosivat ja huumevelka kasvoi. Taivaallisen Isän rakkaus on kuitenkin suuri. Toivottomuudesta syntyi toivo. Raiman sai luovuttaa koko taakan Kristukselle. Rauha ja positiivisuus laskeutuivat hänen sydämelleen - vapaus Kristuksessa.
Kaksi hengellistä valtakuntaa. Maailmassa vaikuttaa kaksi hengellistä valtakuntaa: valon ja pimeyden valtakunta. Jeesus kutsuu meitä elämään valkeuden valtakunnassa. Opetus Ephraim Frank.
Anneli. Jeesuksessa löysin hyväksynnän. Anneli kaipasi nuorena naisena huomiota ja miehiin pettyneenä löysi sitä muilta naisilta. Hän eli naisen kanssa elämästään yhdeksän vuotta. Suhteet eivät kuitenkaan tuoneet sitä rauhaa, mitä Anneli etsi. Vasta ravintoloitsijan kommentti pysäytti naisen: "Rukoile Jeesusta Kristusta".
Vieraana Joonas Mähönen. Karu lapsuus johti Joonaksen nuorena huumeiden maailmaan. Hän joutui kasvotusten kuoleman kanssa. Myöhemmin radikaali kohtaaminen Jumalan kanssa johti uudestisyntymiseen.
Raiman. Nuoren pojan esikuvana olivat oma isä ja urheilusankarit. Nämä eivät riittäneet. Raiman oli kärsimätön ja havitteli maallisia rikkauksia. Alkoholi, huumeet ja rikollisuus ottivat valtaa nuorukaisen elämässä. Ystävät katosivat ja huumevelka kasvoi. Taivaallisen Isän rakkaus on kuitenkin suuri. Toivottomuudesta syntyi toivo. Raiman sai luovuttaa koko taakan Kristukselle. Rauha ja positiivisuus laskeutuivat hänen sydämelleen - vapaus Kristuksessa.
Kaksi hengellistä valtakuntaa. Maailmassa vaikuttaa kaksi hengellistä valtakuntaa: valon ja pimeyden valtakunta. Jeesus kutsuu meitä elämään valkeuden valtakunnassa. Opetus Ephraim Frank.
Anneli. Jeesuksessa löysin hyväksynnän. Anneli kaipasi nuorena naisena huomiota ja miehiin pettyneenä löysi sitä muilta naisilta. Hän eli naisen kanssa elämästään yhdeksän vuotta. Suhteet eivät kuitenkaan tuoneet sitä rauhaa, mitä Anneli etsi. Vasta ravintoloitsijan kommentti pysäytti naisen: "Rukoile Jeesusta Kristusta".
Raamattu Jumalan ilmoituksena. Yleinen ilmapiiri ja tiedemaailma ovat kristinuskoa vastaan. Vanhan testamentin historiaa ei oteta vakavasti. Mitä on tehtävissä, jotta Raamattua ei väheksyttäisi tiedonlähteenä? Vieraana Juha Ahvio.
Vaarin pallomatka. Come Home Kids -vaari lähtee yläilmoihin kuumailmapallolla. Vaari kertoo myös ystävistään Annista ja Benestä sekä heidän Brasilian matkastaan.
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön maailmanlaajuisen työn johtaja tri Jürgen Bühler sairastui vakavasti. Ihmiset rukoilivat ympäri maailman, ja Jumala vastasi rukouksiin. Katso tri Bühlerin todistus Jumalan huolenpidosta.
Kyösti. Lapsuuden vaikea isäsuhde alkoholistiperheessä murensi Kyöstin sielunmaailman palasiksi. Tie lastenkodin kautta alkoholinhuuruiseen elämään vei nuoren pojan vankilaan. Tämän vuoksi sydän kovettui. Tukholman vierailun myötä välittyi viesti armosta. Jumala voi muuttaa kohtalon.
10 tiukkaa kysymystä rukouksesta. Mitä rukous on, miksi tulisi rukoilla? Entäpä millaisia rukouksia Jumala kuulee? Onko mitään hyötyä rukoilla, jos en ole täydellä sydämellä mukana?
Kaikkivaltiaan varjossa. Kun kaikki näyttää menevän huonosti, miten voin ylistää Jumalaa? Jeesus avaa meille tien Kaikkivaltiaan varjoon, jossa me löydämme täyteyden, tarkoituksen ja ilon elämäämme olosuhteista riippumatta.
Elämä on Kristus, kuolema on voitto. Osa 2/2. Kuulemme toiminnanjohtaja Esa-Pekka Mattilan puheen loppuosan. Sitä ennen Tiina Sinkkosella on taiteilijavieraana Pekka Simojoki.
Yksilöllinen tarkoitus elämälleni. Osa 2. Puhtaasta sydämestä nousee halu ja palo toimia Jumalan valtakunnan hyväksi. Herralla on yksilöllinen tarkoitus juuri sinun elämällesi!
Voitto. Nousin syvistä vesistä. Uupumus ja syyllisyys painoivat Voiton hartioita alas vuosien ajan. Jumalan tuotua vapauden Voitto on kulkenut jalat viisi senttiä ilmassa.