Pyhän Hengen johdatus ja armolahjat. Glory kertoo, miten Jumala on johdattanut häntä ihmeellisellä tavalla, jopa silloin kun hänellä ei ole ollut varoja matkustamiseen. Opetusta siitä, minkälaisia hengellisiä lahjoja on olemassa.
Joh. 2-3. Jeesus, Pelastajamme. Yksi rakastetuimpia kertomuksia Jeesuksen elämästä. Saamme katsella Jeesuksen tunnustekoja ja kuulla häneltä elämän sanat. Löydä sinäkin Jeesuksen johdolla tie, totuus ja elämä! Kari Valkonen on Kansan Raamattuseuran evankelista ja kouluttaja.
Läheisyyteen Jumalan kanssa. Jumala etsii sinua. Kun etsimme Jumalaa kaikella sydämellämme, me tulemme löytämään Hänet. Stephen George kertoo tarinan naisesta, joka parani syövästä.
Kirurgi Mikko Tuuliranta Jyväskylästä. Osa 2/2. Aiheena evoluution harha. Mikko on tehnyt pitkän uran kirurgina ja opettavana kirurgina Suomessa. Opiskellessaan kirurgiaa hän havaitsi ihmisen anatomian nerokkaasti suunnitelluksi. Tästä alkoi prosessi, joka lopulta johti hänet uskon ratkaisuun.
Palveluevankeliointi. Sain kerran kohdata sellaisen ihmisen, joka tosiaan välitti minusta. Ensin hän palveli minua ihan käytännön tasolla. Ihan tuntu ihmeelliseltä, että joku tosiaan välitti minusta niin paljon. Kyllä sitten oli jotenkin aika paljon helpompi kuunnella sitä sanomaakin. Ja iso sanoma se olikin.
Minun lähimmäiseni. Puhe Reijo Blommendahl. Tilaisuuden avaus Esko Ylinen. Alkusanat Seppo Särkioja. Todistus Helena Blommendahl. Musiikki Tarja Pihlajamaa, Reijo Blommendahl sekä Anne ja Heikki Järvi.
Pyhän Hengen johdatus ja armolahjat. Glory kertoo, miten Jumala on johdattanut häntä ihmeellisellä tavalla, jopa silloin kun hänellä ei ole ollut varoja matkustamiseen. Opetusta siitä, minkälaisia hengellisiä lahjoja on olemassa.
Joh. 2-3. Jeesus, Pelastajamme. Yksi rakastetuimpia kertomuksia Jeesuksen elämästä. Saamme katsella Jeesuksen tunnustekoja ja kuulla häneltä elämän sanat. Löydä sinäkin Jeesuksen johdolla tie, totuus ja elämä! Kari Valkonen on Kansan Raamattuseuran evankelista ja kouluttaja.
Läheisyyteen Jumalan kanssa. Jumala etsii sinua. Kun etsimme Jumalaa kaikella sydämellämme, me tulemme löytämään Hänet. Stephen George kertoo tarinan naisesta, joka parani syövästä.
Kirurgi Mikko Tuuliranta Jyväskylästä. Osa 2/2. Aiheena evoluution harha. Mikko on tehnyt pitkän uran kirurgina ja opettavana kirurgina Suomessa. Opiskellessaan kirurgiaa hän havaitsi ihmisen anatomian nerokkaasti suunnitelluksi. Tästä alkoi prosessi, joka lopulta johti hänet uskon ratkaisuun.
Palveluevankeliointi. Sain kerran kohdata sellaisen ihmisen, joka tosiaan välitti minusta. Ensin hän palveli minua ihan käytännön tasolla. Ihan tuntu ihmeelliseltä, että joku tosiaan välitti minusta niin paljon. Kyllä sitten oli jotenkin aika paljon helpompi kuunnella sitä sanomaakin. Ja iso sanoma se olikin.
Timo Koivisto - tavalliset kädet riittää. Saamme kohdata miehen, jonka sydämeen on jäänyt jälki lukuisista eri ikäisistä ihmisistä vuosien kuluessa. Hän on todennut: 'Arki on pyhää!'
Osa 6/9. Käsityksesi normaalista. Danny Silk opettaa siitä, mikä on normaalia. Mitkä ovat sinun käsityksesi siitä, miten elämän tulisi mennä, ja mitä puolisosi ajattelee asiasta.
Osa 7/9. Kommunikointi. Koulussa sinun pitää opiskella erilaisia asioita, mutta suurin osa meistä ei ole koskaan opiskellut kommunikointia muiden ihmisten kanssa. Danny Silk avaa kommunikoinnin merkitystä ihmissuhteissamme.
Miksi niin monet juutalaiset ympäri maailmaa muuttavat Israeliin, vaikka maa on jatkuvasti negatiivisen huomion kohteena? Dokumentti pureutuu ilmiöön viiden erilaisen paluumuuttajan tarinan kautta.
Tää on mun juttu. Osa 2. Evankelistapäivien avajaistilaisuus jatkuu Jyväskylän seurakuntien innostavilla tervehdyksillä sekä Ilkka Puhakan loistavalla puheella jokaisen evankelistan tärkeimmästä asiasta – Jeesuksesta!
Miten päästä ahdistuksesta ja pelosta 2/2. Mike käsittelee opetuksessaan miten voimme vapautua eri asioiden, kuten rahahuolten aiheuttamasta ahdistuksesta ja pelosta.
Vieraana Robert Henderson. Ovatko rukouksesi nousseet katon läpi? Robert sai ilmoituksen Jumalalta, että paholainen on lakihenkinen - mutta on olemassa käänteentekevä asia, joka muuttaa kaiken.
Että saisin nähdä sinut Jeesus. Vaikka sokea Bartimeus vaiennettiin hänen huutaessaan apua Jeesukselta, Jeesus tuli hänen luokseen. Sinullakin on oikeus tulla Jumalan kasvojen eteen. Ja Jumala kuulee rukouksesi.