Entinen naistenmies tylsistyy eläkkeellä. Kaikki muuttuu, kun hän saa kirjeen, jossa kerrotaan, että hänellä on poika. Niinpä mies lähtee matkalle halki Amerikan tapaamaan entisiä tyttöystäviään. USA, draamakomedia, 2009.
Frankien äiti karkasi väkivaltaiselta aviomieheltään ja kasvatti poikansa yksin. Totuuden sijaan Frank luulee, että hänen isänsä on merimies MS Accralla. Mutta laiva saapuukin heidän kyläänsä. Romanttinen draama vuodelta 2004.
Rasmus tapaa Marien ja on varma, että on tavannut elämänsä rakkauden. Tosin ei kestä kauaa aikaa ennen kuin Marie näyttää todellisen luoteensa. Tanskalainen draama vuodelta 2017.
Hyväntahtoinen ex-vanki Wendell saa vapauduttuaan töitä vanhainkodista. Wendell saa kolmelta asukilta apua entisen tyttöystävänsä hurmaamisessa ja antaa vanhuksille vinkkejä kieroja hoitajia vastaan. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2005.
Vanhemmalla iällä Edward on yhä arvoitus pojalleen Williamille. Will alkaa kerätä kokoon todellista kuvaa isästään käyttäen apuna tarinoita hänen hämmästyttävistä seikkailuistaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2003.
Århusin lähiössä eletään 80-lukua. Uffe – jota kutsutaan Jumalaksi – on perheen pää. Hän on narsistinen psykologi, joka kävelee mielellään pelkissä kalsareissa ja valmistaa erikoiskeittoaan, snapsilla höystettynä. Tanska, draamakomedia, 2017.
He käyttävät omaisuuksia design-vaatteisiin. Heillä on vakiopaikat kauneussalongeissa ja he pääsevät eturiviin trendikkäissä muotinäytöksissä. Lisäksi heillä on täydellinen lääke särkyneeseen sydämeen: kosto! Amerikkalainen komedia vuodelta 2008.
Ikääntyvä taiteilija kipuilee oman kuolevaisuutensa kanssa, sillä hän uskoo olevansa kuolematon. Sydänkohtaus antaa hänelle tilaisuuden nähdä, miten lähimmäiset suhtautuvat hänen kuolemaansa. Tanskalainen draama vuodelta 2017.
Entinen naistenmies tylsistyy eläkkeellä. Kaikki muuttuu, kun hän saa kirjeen, jossa kerrotaan, että hänellä on poika. Niinpä mies lähtee matkalle halki Amerikan tapaamaan entisiä tyttöystäviään. USA, draamakomedia, 2009.
Siirtokunta-alus Covenant on matkalla kaukaiselle planeetalle galaksin toiselle laidalle, ja miehistö uskoo löytäneensä tuntemattoman paratiisin. Paikka osoittautuu kuitenkin vaaralliseksi. Amerikkalainen scifi vuodelta 2017.
Taitava, mutta sosiaalisesti eristäytynyt datateknikko saa tehtäväkseen näyttää Zero Theoremin todeksi: universumi ei lopu mihinkään ja elämällä ei ole merkitystä. Scifi-draama vuodelta 2013.
Takaisin Espanjan inkvisitioon. Callum Lynch kokee 1400-luvulla eläneen esi-isänsä Aguilar de Nerhan elämän muistot ja palaa ajassa 500 vuotta taaksepäin. Kuka hän oikein oli? Amerikkalainen toiminta vuodelta 2016.