Kivikova Jake Carter ja entinen sotilas tekevät yhteistyötä pelastaakseen tytön, joka on joutunut kansainvälisen jengin kidnappaamaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Afroamerikkalainen autonkuljettaja on syytteessä asiakkaansa raiskauksesta ja murhayrityksestä. Häntä puolustaa oikeudessa arvostettu afroamerikkalainen lakimies, jonka uralle juttu on ratkaiseva. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Vuonna 2056 Tiedemies koittaa taistella maapallon tulevaisuuden puolesta muutamien sotilaiden avulla. Vastaansa he saavat maapallon valloittavat alien-haamut. Japanilainen animaatio vuodelta 2001.
Ilkeällä Meduusalla on pahoja aikeita Mega Mountain -huvipuiston suhteen ja kolme ninjaveljestä joutuvat tekemään kaikkensa suunnitelmien estämiseksi. Amerikkalainen komedia vuodelta 1998.
New Yorkissa muinaisten olentojen joukko uhkaa valloittaa maapallon. Teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia tarvittaisiin kipeästi, mutta Rafael, Donatello ja Michelangelo ovat hukassa. Amerikkalainen animaatioseikkailu vuodelta 2007.
Eddie ja Luis ovat kaksi New Yorkin parhainta poliisia. Kun kuuluisan muotisuunnittelijan Colletesin viimeisin laukku uudesta mallistosta varastetaan, he matkustavat Pariisiin selvittääkseen rikoksen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2016.
Henry, Ben ja Kara ovet maailman parhaita taktisia pilotteja kunnes heidän tiimiinsä tulee uusi jäsen: automatisoitu ja supersalainen lentokone. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2005.
Suljetun mutta erittäin edistyneen afrikkalaisen maan kruununperijän on puolustettava syntymäoikeuttaan pahalta nousukkaalta, joka haluaa vallata koko maailman. Amerikkalainen supersankariseikkailu, 2018.
Kivikova Jake Carter ja entinen sotilas tekevät yhteistyötä pelastaakseen tytön, joka on joutunut kansainvälisen jengin kidnappaamaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
MacManusin veljekset asuvat Irlannissa isänsä kanssa. He lähtevät kuitenkin jakamaan oikeutta Amerikkaan kuultuaan rakkaan pappinsa joutuneen mafiamiesten tappamaksi. USA, toimintajännäri, 2009.
Nuori Han Solo kokoaa yhteen ryhmän salakuljettajia – mm. 196-vuotiaan wookieen. Maksaakseen velkansa gangsterille he joutuvat matkustamaan Kessel-planeetalle ja varastamaan arvokasta coaxiumia. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Pikkukaupunkiin poliisiksi vetäytynyt Jeff Talley joutuu selvittelemään panttivankitilannetta, joka vaarantaa myös hänen oman vaimonsa ja tyttärensä hengen. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2005.