Mary ja Michael ovat kyllästyneitä suhteeseensa. Molemmat ovat toki rakastuneita – tosin eivät toisiinsa. Mutta ehkä juuri se pelastaa heidät. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Taianomaisen lelukaupan erikoinen omistaja aikoo jäädä eläkkeelle ja jättää puodin epävarman myymäläpäällikön käsiin. Mukaan tulee kirjanpitäjä, joka yrittää laskea lasten ilon arvon. USA, perhekomedia, 2007.
Pormestari ja Neiti Friis, tiukkis rehtori, suunnittelevat Lillebyn koulun alasajoa. Koko suunnitelman estäminen on luokan narrin, Bob Bobin harteilla. Tanskalainen komedia vuodelta 2010.
Suosikkihahmot ovat palanneet uuden kuninkaallisen seikkailun merkeissä! Palatsin alueelle näyttää ilmestyneen salaperäisiä Z-merkkejä. Kuka on merkin takana, ja mitä se merkitsee? Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Frankin puutarhaan ilmestyvästä apinasta tulee perheen paras ystävä. Monky ei vaikuta täysin tavalliselta apinalta. Thaimaan syvimpiin viidakoihin vievä seikkailu. Ruotsalainen draama vuodelta 2017.
Vankilasta vapautunut rosvokaksikko vannoo kostoa Touhulan perheen pojalle tässä koko perheen komediassa. Onneksi Touhulan perhe ehtii siinä sivussa elämään normaalia kaoottista arkeaan! Tanskalainen komedia vuodelta 1992.
Jos tallaa luontoa, luonto talla takaisin karvaisilla jaloillaan! Kiinteistövälittäjä Dan Sanders temmataan suurkaupungista keskelle metsää, kun hänet valitaan vetämään ympäristöystävällisen asuinalueen rakentamista Rocky Springsiin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2010.
Hannibal saa vanhemmiltaan puhuvan koiran Jerryn, jotta hän ei katsoisi niin paljon televisiota. Hannibalin sedällä on kuitenkin muita suunnitelmia koiran varalle, joten hän kidnappaa sen. Tanskalainen komedia vuodelta 1997.
Taianomaisen lelukaupan erikoinen omistaja aikoo jäädä eläkkeelle ja jättää puodin epävarman myymäläpäällikön käsiin. Mukaan tulee kirjanpitäjä, joka yrittää laskea lasten ilon arvon. USA, perhekomedia, 2007.
Urakiidossa oleva liikenainen Miamista joutuu tuppukylän meijerin johtajaksi keskelle kylmintä keskilännen talvea. Jäätävästä vastaanotosta huolimatta hänen sydämensä lämpenee kylän omaperäisille asukkaille. Amerikkalainen Kanada romanttinen komedia 2009.
Mary ja Michael ovat kyllästyneitä suhteeseensa. Molemmat ovat toki rakastuneita – tosin eivät toisiinsa. Mutta ehkä juuri se pelastaa heidät. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Kumail tapailee vanhoista traditioista ja perheen odotuksista huolimatta amerikkalaista tyttöä, Emilyä. Rakkaus on tuomittu epäonnistumaan. Tositapahtumiin pohjaava tarina mm. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2017.