Tositarina rikkaan perheen kasvatista Domino Harveysta, joka hylkäsi menestyksekkään mallinuransa ja ryhtyi palkkionmetsästäjäksi. Ranskalainen toiminta vuodelta 2005.
Ilkeällä Meduusalla on pahoja aikeita Mega Mountain -huvipuiston suhteen ja kolme ninjaveljestä joutuvat tekemään kaikkensa suunnitelmien estämiseksi. Amerikkalainen komedia vuodelta 1998.
Suljetun mutta erittäin edistyneen afrikkalaisen maan kruununperijän on puolustettava syntymäoikeuttaan pahalta nousukkaalta, joka haluaa vallata koko maailman. Amerikkalainen supersankariseikkailu, 2018.
Brenda Martin ilmoittaa autonsa varastetuksi - hänen poikansa nukkuessa takapenkillä. Järkyttävä tapaus käynnistää intensiivisen rikostutkimuksen, jota johtaa etsivä Lorenzo Council. Amerikkalainen draama vuodelta 2006.
Entinen jalokivivaras Frank saa pojaltaan lahjaksi robotin, joka on ohjelmoitu huolehtimaan Frankin hyvinvoinnista. Frank päättääkin kouluttaa robotista itselleen vähän erilaisen apurin. USA komedia/draama 2012.
Rikkaiden ruotsalaisten tuhlatessa rahaa Tukholman kuumimmissa ravintoloissa Sara ja Amida istuvat lähiössä – ilman rahaa. Mutta kaveruksilla on suunnitelma asioiden muuttamiseksi. Ruotsalainen draama vuodelta 2017.
Kolme erilaista kumppanusta, yrittää suojella muinaista kääröä joutumasta vääriin käsiin, sillä käärön haltija saa merkittäviä voimia. USA toiminta 2003.
Eläköitynyt FBI-agentti ja suojeluohjelmassa oleva entinen asianajaja joutuvat jättämään golfkilvoittelunsa sivuun, jotta he saavat estettyä mafian heihin kohdistuvat murha-aikeet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Tositarina rikkaan perheen kasvatista Domino Harveysta, joka hylkäsi menestyksekkään mallinuransa ja ryhtyi palkkionmetsästäjäksi. Ranskalainen toiminta vuodelta 2005.
Pikkurikollinen Padre pakenee rikospaikalta autolla, jonka takapenkille on jäänyt 16-vuotias tyttö, Lena. Alkuhankaluuksien jälkeen he suunnittelevat yhdessä Padren uran suurinta ryöstöä. Kanadalainen draama vuodelta 2018.
Henry, Ben ja Kara ovet maailman parhaita taktisia pilotteja kunnes heidän tiimiinsä tulee uusi jäsen: automatisoitu ja supersalainen lentokone. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2005.
Pahamaineinen ammattitappaja Rogue murhaa FBI-agentti Jack Crawfordin työtoverin ja perheen, eikä Jack pysty ajattelemaan kuin kostoa. Kun Rogue ja Jack viimein kohtaavat, totuudet tulevat ilmi. USA toiminta 2007.