Vuonna 1971 Washington Postin kokematon omistaja joutuu kohtalokkaan valinnan eteen, haluaako hän miellyttää vallanpitäjiä vai puolustaako hän totuutta samalla riskeeraten lehden tulevaisuuden. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Elio on nuori opiskelija, joka tapaa karismaattisen Oliverin. Heidän suhteensa kehittyy hitaasti mutta varmasti unohtumattomassa ruoan, musiikin ja rakkauden täyttävässä kesässä. Romanttinen draama vuodelta 2017.
Mary ja Michael ovat kyllästyneitä suhteeseensa. Molemmat ovat toki rakastuneita – tosin eivät toisiinsa. Mutta ehkä juuri se pelastaa heidät. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Reneellä on vaikeuksia epävarmuutensa kanssa ja aina tuntuu siltä ettei mikään onnistu. Eräänä päivänä hän kaatuu ja lyö päänsä, ja herää vakuuttuneena, että hän on vastustamaton. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Bo-aasi haluaa päästä pois maatilan rauhasta. Tähteä seuraamalla tähteä hänestä tulee sattumalta sankari kaikkien aikojen tärkeimmässä tarinassa - ensimmäisessä joulussa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Navy SEAL-tiimillä on tehtävä sodanruntelemassa Sarajevossa, ja he päättävät toimia vastoin käskyjä. He päättävät etsiä mereen kätketyn aarteen, joka on piilotettu toisen maailmansodan aikaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Tämä tositarina kertoo ikonisen supersankarin synnystä, ja kolmesta henkilöstä, rakkaudesta sekä taistelusta vapauden puolesta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Vuonna 1971 Washington Postin kokematon omistaja joutuu kohtalokkaan valinnan eteen, haluaako hän miellyttää vallanpitäjiä vai puolustaako hän totuutta samalla riskeeraten lehden tulevaisuuden. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Paul Kersey elää rauhallista esikaupunkilaiselämää, kunnes hänen vaimo ja tytär murhataan brutaalisti. Poliisilla ei ole tarpeeksi resursseja selvittää tapausta ja Paul ottaa lain omiin käsiinsä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Insidious-trilogian uusi osa on yliluonnollinen trilleri, jossa lahjakas psykologi Dr. Rainier kohtaa suurimman pelkonsa: lapsuudenkotinsa. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2018.
James ja Danielle tapaavat sattumalta hotellissa Ranskan rannikolla - ja rakastuvat. Vuotta myöhemmin, tuhansien kilometrien päässä toisistaan, he muistelevat yhteistä aikaansa. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.