Kolme itsemurhien ehkäisykeskusta pyörittävää opiskelijaa houkuttelevat mukaan uuden jäsenen. He pyrkivät myös nostamaan muiden opiskelijoiden rimaa deittailun suhteen. USA romanttinen komedia 2011.
Kun ohjustekniikkaa käytetään lelujen kehittämiseksi, alkavat lelut pian ottaa sotaohjelmointinsa liian vakavasti. Amerikkalainen komedia vuodelta 1998.
Spanky ja muut pojat saavat tietää, että Alfalfa pitää Darlasta. He suuttuvat ja pakottavat hänet unohtamaan haaveet kaikkien naisten suhteen. Amerikkalainen komedia vuodelta 1994.
Mies ja hänen nuori tyttärensä ryhtyvät mahdottomalta tuntuvaan tehtävään ja yrittävät auttaa loukkaantuneen laukkaratsun takaisin kilpailukuntoon samalla omien kasvukipujensa kanssa kamppaillen. USA, koko perheen draama, 2005.
Animaatioelokuva Chanticleer-kukosta, joka ei yhtenä aamuna muista kiekua ja pakenee häpeissään maatilalta suurkaupunkiin luomaan uraa Elvis-imitoijana. Irlantilainen/brittilainen animaatio vuodelta 1991.
Valaat Samson ja Sally ovat uhattuina ihmisten valaanpyynnin vuoksi. Samson lähtee sen vuoksi pitkälle matkalle löytääkseen viisaan Moby Dickin, joka voi antaa neuvoja. Tanskalainen perhe-elokuva vuodelta 1984.
Marlo on lähiöäiti New Yorkissa, joka saa kolmannen lapsensa. Hänen miehensä on rakastava, muttei ehdi antaa tukea arjessa. Marlon pelastukseksi tulee uusi lapsenvahti, Tully. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Kolme itsemurhien ehkäisykeskusta pyörittävää opiskelijaa houkuttelevat mukaan uuden jäsenen. He pyrkivät myös nostamaan muiden opiskelijoiden rimaa deittailun suhteen. USA romanttinen komedia 2011.
Neljän nuoren löytämä vanha konsoli sisältää ikivanhan pelin – Jumanji. Heidän täytyy selvittää, mitä Alan Parrish jätti taakseen 20 vuotta sitten – muuten he jäävät jumiin pelin sisälle. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.