Eleanor Weller on terapeutti, joka ei pärjää hyvin elämänsä muutosten kanssa, joihon kuuluvat tuore avioero ja tyttären kasvava epävakaus. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Hankalan alun jälkeen Ash ja Pikachu ystävystyvät. Kun legendaarinen Pokémon, Ho-Oh lentää ohi vilaukselta, kumppanukset suunnittelevat etsivänsä sen yhdessä. Kouluttajat Verity ja Sorrel lähtevät Ashin mukaan. Japanilainen lasten animaatioelokuva vuodelta 2017.
12-vuotiaan Nooran perhe asuu pienellä saarella. Eräänä päivänä Noora löytää lahdesta hylkeenpoikasen ja salaperäisen paketin. Norjalainen perhe-elokuva vuodelta 2008.
Pikkuveli muuttaa Puukamun ja perheensä kanssa läntiseen Norjaan, mutta hän uneksii vieläkin suuremmista tutkimusmatkoista. Norjalainen perhe-elokuva vuodelta 2017.
Pyrus on laiton tonttu Kansallisarkistossa, joka ajaa kaikki ympärillään hulluiksi "hyvillä" ideoillaan – jotka usein päättyvät pelkkiin onnettomuuksiin. Tanskalainen komedia vuodelta 2000.
Annan sisko saa surmansa ratsastusonnettomuudessa, ja Zafir-hevonen suljetaan talliin. Anna haluaisi ratsastaa sillä vanhempiensa vastusteluista huolimatta. Tanskalainen koko perheen elokuva vuodelta 2003.
12-vuotiaat Maja, Rikke ja Ohna aikovat laiskotella koko kesäloman, mutta kun Ohnan vanhempien ravintolasta löytyy huumeita, tyttöjen apua kaivataan. Norjalainen koko perheen elokuva vuodelta 2010.
Hankalan alun jälkeen Ash ja Pikachu ystävystyvät. Kun legendaarinen Pokémon, Ho-Oh lentää ohi vilaukselta, kumppanukset suunnittelevat etsivänsä sen yhdessä. Kouluttajat Verity ja Sorrel lähtevät Ashin mukaan. Japanilainen lasten animaatioelokuva vuodelta 2017.
Hyväntahtoinen ex-vanki Wendell saa vapauduttuaan töitä vanhainkodista. Wendell saa kolmelta asukilta apua entisen tyttöystävänsä hurmaamisessa ja antaa vanhuksille vinkkejä kieroja hoitajia vastaan. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2005.
Eleanor Weller on terapeutti, joka ei pärjää hyvin elämänsä muutosten kanssa, joihon kuuluvat tuore avioero ja tyttären kasvava epävakaus. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Vanhemmalla iällä Edward on yhä arvoitus pojalleen Williamille. Will alkaa kerätä kokoon todellista kuvaa isästään käyttäen apuna tarinoita hänen hämmästyttävistä seikkailuistaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2003.