Korruptoitunut poliisi varastaa ison lastin huumeita Rubino-gangsterilta. Kun Rubino saa tietää syyllisen, hän kidnappaa poliisin pojan ja vaatii lunnaita. USA, toimintajännäri, 2016.
Marlo on lähiöäiti New Yorkissa, joka saa kolmannen lapsensa. Hänen miehensä on rakastava, muttei ehdi antaa tukea arjessa. Marlon pelastukseksi tulee uusi lapsenvahti, Tully. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Kansainvälinen seikkailu, joka perustuu tositapahtumiin. Salakuljettaja ja pilotti rekrytoidaan toteuttamaan USA:n historian suurinta salaista tehtävää. CIA:ssa salaisella tehtävällä oli mottona: tarkoitus pyhittää keinot. Amerikkalainen toimintaelokuva vuodelta 2017.
Dane Jensen on kunnianhimoinen headhunter armottomassa yhtiössä. Kun Danen esimies panee hänet vastakkain Lynn Vogelin kanssa, Dane valmistautuu elämänsä kamppailuun uransa eteen. Amerikkalainen draama vuodelta 2016.
Frankin puutarhaan ilmestyvästä apinasta tulee perheen paras ystävä. Monky ei vaikuta täysin tavalliselta apinalta. Thaimaan syvimpiin viidakoihin vievä seikkailu. Ruotsalainen draama vuodelta 2017.
Tukahduttavassa avioliitossa kärsivä tarjoilija aloittaa suhteen näytelmäkirjailijan uraa tavoittelevan uimavalvojan kanssa. Avioparin tytär pyristelee eroon suhteesta gangsterin kanssa. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Nuoren surffarin jouduttua vakavaan onnettomuuteen hänen perheensä lähentyy surun äärellä. Sairaalassa perhettä auttaa myötätuntoisten lääkäreiden ryhmä. Toisaalla sydänsairaudesta kärsiväa naista odottaa joko toimenpide tai kuolema. Ranskalainen draama vuodelta 2017.
Marlo on lähiöäiti New Yorkissa, joka saa kolmannen lapsensa. Hänen miehensä on rakastava, muttei ehdi antaa tukea arjessa. Marlon pelastukseksi tulee uusi lapsenvahti, Tully. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Ällistyttävä ja inspiroiva tositarina kolmesta NASAssa työskennelleestä naisesta, joilla oli ratkaiseva rooli astronautti John Glennin historiallisessa laukaisemisessa kiertoradalle. Amerikkalainen elämänkerta vuodelta 2017.
Murhatutkija alkaa selvittää kadonneen naisen tapausta. Naisen kaulahuivi löytyy pihalta käärittynä lumiukon ympärille. Tapauksen yksityiskohdat viittaavat siihen, että sarjamurhaaja on liikkeellä. Brittiläinen rikosdraama vuodelta 2017.
Amerikkalaisten eliittisotilaiden erikoisjoukot lähetetään syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen ensimmäisinä Afghanistaniin vastaamaan terroriteoista. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.