Kisut lähtevät mummin luokse maaseudulle ja toivovat mukavaa päivää leikkimisen parissa. Mummi on kuitenkin niin huolissaan pikkuisten turvallisuudesta, että kieltää kaiken mitä he haluaisivat tehdä. Mummi kuitenkin löytää sisäisen kisupentunsa aarrejahdin parissa. Episode 7 season 1.
Kisut saavat upeat lääkärisetit ja haluavat malttamattomina leikkiä niillä. He lähtevät ystäviensä luokse sateesta huolimatta ja parantavat heidät kaikista sairauksista mistä he saattavat kärsiä. Kun kisut saapuvat väristen kotiin, äiti passittaa heidät lepäämään. Episode 8 season 1.
Sankarinsa "Kurnaulok Holmesin" innoittamana Herkku johtaa etsintöjä Karkin kadonneen nuken löytymiseksi. Joukkion täytyy jäljittää Karkin askeleet ja miettiä missä hän näki nukkensa viimeisen kerran. Lopulta he löytävät nuken todella turvallisesta paikasta. Episode 9 season 1.
Äiti ja isä antavat kisuille rahaa, jotta he voivat ostaa kaupasta ruokaa. Kisut haluaisivat ostaa leluja ja muita hauskoja tavaroita, kuten rullaluistimet, mutta vastustavat kiusausta. Palkinnoksi siitä he pääset luistelemaan äidin ja isän kanssa. Episode 10 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 12 season 1.
Zeta kutistaa maagisella jalokivellä kaiken Zahramay Fallsissa, mukaan lukien Leahin, Shimmerin ja Shinen! // Leah, Zac, Zeta ja henget kilpailevat Zahramay Fallsin hauskimmassa lajissa: vauhtisarvisrenkaassa. Episode 10 season 2.
Kuningasperheestä maalataan muotokuva joten kaiken pitää olla täydellistä mutta sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty/Jättiläisten lumisota riistäytyy käsistä ja Nellan täytyy puuttua peliin ennen kuin valtavat lumipallot murskaavat koko kylän Episode 16 season 1.
Starla osallistuu Possu 500 -kisaan palkintopossunsa Zippyn kanssa. Kun Crusher ja hänen Slop-possunsa lennättävät Zippyn kauas kisapaikalta, Blaze, AJ ja Starla joutuvat pitämään kiirettä hakeakseen Zippyn takaisin ennen kisan alkua. Episode 5 season 2.
Kun Blaze haistaa savua Axle Cityn korjaamolla, hän auttaa ystävänsä rauhallisesti ja rohkeasti turvaan. Palopäällikkö on niin vaikuttunut Blazen urheudesta, että uskoo tämän sopivan palomieheksi. Episode 6 season 2.
Pormestari ja Alex joutuvat merihätään, ja samaan aikaan kapu Turbot jää majakkansa vangiksi. // Ryder yrittää pelastaa kiipeliin joutuneen vuohen, mutta joutuu itse pulaan. Episode 24 season 1.
Kun harvinainen lintu tekee pesän Tuumausvuoren jyrkälle seinämälle, Rustyn täytyy keksiä, miten voisi suojella sen uutta kotia ennen kuin se tippuu alas/ Rusty ja Roosa rakentavat leivoksia viskovan laitteen, joka karkaa hallinnasta Episode 10 season 1.
Äiti ja isä antavat kisuille rahaa, jotta he voivat ostaa kaupasta ruokaa. Kisut haluaisivat ostaa leluja ja muita hauskoja tavaroita, kuten rullaluistimet, mutta vastustavat kiusausta. Palkinnoksi siitä he pääset luistelemaan äidin ja isän kanssa. Episode 10 season 1.
Henri tapaa liikkeen ikkunassa mallinuken. Mallinukke rakastaa elämäänsä liikkeen ikkunassa, mutta on aina haaveillut supermallin urasta. Episode 24 season 3.
Blaze on kisaamassa Monster Domessa, kun hän huomaa palavan hodarikojun maaliviivan lähellä. Hän muuntautuu paloautoksi, jotta voi sammuttaa palon. Episode 11 season 2.
Kun harvinainen lintu tekee pesän Tuumausvuoren jyrkälle seinämälle, Rustyn täytyy keksiä, miten voisi suojella sen uutta kotia ennen kuin se tippuu alas/ Rusty ja Roosa rakentavat leivoksia viskovan laitteen, joka karkaa hallinnasta Episode 10 season 1.
Paw Patrol ja pormestari Humdingerin kisumisut pelaavat vastakkain jalkapalloa. Voittavatko pennut huijaavan pormestarin? // Marshallin uusi kaulapanta tuo hänelle rutkasti onnea, mutta miten kauan kömpelö pentu voi pysyä onnekkaana? Episode 3 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 3 season 1.
Nellan viestihaukka välittää vieraille erikoisia syntymäpäiväkutsuja. / Nella auttaa impkiniä menestymään Linnanpihan keilaturnauksessa. Episode 6 season 1.
Nazboon sisarukset saapuvat visiitille, ja Zeta värvää ne ryöstämään tyttöjen jalokivet näiden ollessa poissa kotoa. Zacin toive vie hänet metsään etsimään salaperäistä olentoa, ja Kaz ja tytöt lähtevät seikkailulle löytääkseen Zacin. Episode 5 season 3.
Henry tapaa Lehmän ja oppii miten maito syntyy. Kaikeksi harmiksi joku on jättänyt portit auki, ja muut lehmät ovat vaeltaneet kadoksiin. Henry ryhtyykin lehmipojaksi ja auttaa etsimään lehmät turvallisesti kokoon ja latotansseihin. Episode 18 season 1.
Henry tapaa jäniksen, joka oli pikkupupuna taikurin avustaja, mutta ei päässyt silloin esittämään loppunäytöstä. Siispä Henry ryhtyy taikuriksi. Esitys menee hiukan pieleen, mutta lopulta hyvin. Kani saa sopivan valokuvankin albuminsa. Episode 19 season 1.
On viiksipäivä, ja sen kunniaksi pyydellään pikkuherkkuja ja tehdään temppusia. Wally ja kumppanit törmäävät maailman suurimpaan herkkuun, mutta sen saadakseen heidän on selviydyttävä hassun velho Jalon tehtävistä... Episode 18 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 26 season 1.
Clod kadottaa kutsunsa herkulliselle aamiaisbrunssille ja vie ystävänsä etsintäretkelle. Kirkkaasti loistava lintu pitää koko valtakunnan hereillä. Episode 2 season 1.
Zeta vangitsee Samiran ja aikoo hallita Zahramey Fallsia. Apuun kutsutaan Samiran opettaja keisarinna Caliana. // Shine, Shimmer ja Leah loitsivat vahingossa esiin jättimäisen nallekarkkiolennon, josta on kuitenkin arvaamatonta hyötyä. Episode 13 season 2.
Täysin oppineiksi hengiksi harjoittelevat henkikaksoset aiheuttavat tahatonta sekasortoa toteuttaessaan parhaan ystävänsä Leah'n toiveita. Episode 13 season 3.
Kisut painostavat isää väärin perustein viemään heidät museoon. Isä ei ole ilahtunut asiasta, mutta piristyy nähdessään miten paljon kisut nauttivat museokäynnistä. Kisut meinaan järjestävät kotiin oman taidenäyttelyn, ja saavat kaiken anteeksi. Episode 19 season 1.
Kisut lähtevät maaseudulle mummin luokse. Ennen kuin he voivat leikkiä, mummi tarvitsee apua eräässä asiassa - sadonkorjuussa! Rikkaruohojen kitkeminen ja mansikoiden poimiminen tuntuu rankalta työltä, mutta lopulta kisuilla on hauskaa. Episode 20 season 1.
Nanni esittelee lapsille kolikkokokoelmaansa, mutta hänen lempikolikkonsa on kateissa. Olisiko Angus nielaissut sen? Kiva ja Sauli seikkailevat Anguksen sisuksiin, mutta tarvitsisivat aivastusvoimaa päästäkseen ulos. Episode 46 season 1.
Blaze on kisaamassa Monster Domessa, kun hän huomaa palavan hodarikojun maaliviivan lähellä. Hän muuntautuu paloautoksi, jotta voi sammuttaa palon. Episode 11 season 2.
Blaze valmistautuu huikeaan kisaan Axle Cityn halki. Siinä häntä auttaa Gabby ja hänen koneita hallitseva kaukosäädin. Crusher kuitenkin huijaa ja varastaa kaukosäätimen muuttaen sillä kaupungin koneet hurjiksi esteiksi. Episode 12 season 2.
Rusty rakentaa rakettiluistimet, ettei hänen tarvitsisi opetella luistelemaan, mutta hän onnistuukin leikkaamaan niillä jään rikki ja ystävät jäävät ansaan jäälautoille. // Lassen Ralph-dino katoaa, ja Rusty ja Roosa lähtevät etsimään sitä. Episode 15 season 1.
Seis, huvin nimessä! Konstaapeli Miranda näyttää Gilille ja muille, miten poliisi suojelee meitä lakien avulla. Osaavatko muksut käyttää juuri oppimiaan asioita ansaitakseen junioripoliisin merkkinsä? Episode 5 season 3.
Kun pop-up-partiolaiset Zack ja Quack päättävät hankkia harvinaisen urheusmerkin, heidän on todistettava kykynsä noutamalla upea purppurainen kivi. // Zack ja Quack osallistuvat Höyhenriehaan - lintujen ja heidän ystäviensä ikiomaan paraatiin. Episode 26 season 1.
Kun Luihu McLepakko pelastaa Pyörresaaren asukkaat aiheuttamiltaan ongelmilta, kadetit joutuvatkin pelastamaan hänet. // Kadetit hukkaavat vahingossa Kaken lempilelun. He kisaavat kelloa vastaan löytääkseen sen ennen kuin Kake palaa. Episode 21 season 1.
Jäätävä talvimyrsky aiheuttaa ongelmia Seikkailulahdessa. // Pormestari Goodway haastaa pormestari Humdingerin joukkueen koripallo-otteluun. Pormestari Goodwaylta puuttuu kuitenkin koripallojoukkue. Episode 8 season 2.
Farmari Al ja farmari Yumi ovat menossa naimisiin. // Skyen lempilentäjä Ace Soarensen aikoo järjestää uskomattoman temppunäytöksen Seikkailulahdessa, mutta joutuu lentokoneensa kanssa ongelmiin. Episode 9 season 2.
Henry tapaa Lehmän ja oppii miten maito syntyy. Kaikeksi harmiksi joku on jättänyt portit auki, ja muut lehmät ovat vaeltaneet kadoksiin. Henry ryhtyykin lehmipojaksi ja auttaa etsimään lehmät turvallisesti kokoon ja latotansseihin. Episode 18 season 1.
Henry tapaa jäniksen, joka oli pikkupupuna taikurin avustaja, mutta ei päässyt silloin esittämään loppunäytöstä. Siispä Henry ryhtyy taikuriksi. Esitys menee hiukan pieleen, mutta lopulta hyvin. Kani saa sopivan valokuvankin albuminsa. Episode 19 season 1.
Kisujen liukumäki on paksun lumikerroksen peitossa, eivätkä he voi laskea siitä. Isä näyttää miten lumilautaillaan ja niin koko perhe viettää hauskan talvipäivän. Episode 23 season 1.
Max ja Meeri ovat sisaruksia. Seitsemänvuotias Meeri on Maxin isosisko ja pitää huolta pikkuveljestään, vaikka hän joskus käykin vähän hermoille. Episode 1 season 5.
Kiia Keijukainen menettää äänensä ennen tärkeää konserttia! Onneksi Bobgoblin tietää keinon, jolla asia korjaantuu, ja niinpä ystävykset matkaavat Hiisimetsään - etsimään Suurta toivomusperunaa. Episode 11 season 1.
Tytöt lähtevät seikkailemaan merirosvohenki Zoran kanssa löytääkseen maagisen Sateenkaarihelmen, josta laiva saa käyttövoimansa./Zeta vie kristallin, joka sisältää satunnaisia toiveita, ja käyttää taikaansa saadakseen nuo toiveet itselleen. Episode 20 season 3.
Kuka on nakertanut palan Kivan keksistä? Voisiko talossa olla hiiri? Kiva ja Sauli rakentavat robottikissa Robokatti 9 000:n hiiren löytämiseksi mutta saavat huomata, ettei "hiiri" olekaan ihan sellainen kuin he kuvittelivat. Episode 10 season 1.
Rustyn rakentama robottiorava villiintyy ja alkaa näpistellä osia ympäri kaupunkia. Rustyn ja Roosan on keksittävä, miten robo-orava napataan ja sen saalis saadaan takaisin.. // Sakke on rakennellut joukon lennokkeja ja aikoo niiden avulla kähveltää mega-akun Rustylta ja Roosalta. Episode 7 season 2.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 2 season 5.
Gasquatch on palannut! Hän säästää rahaa, jotta voisi ostaa upean Megamutarobotin. Kun hänen kolikkonsa katoavat, Blazen täytyy auttaa mutaa rakastavaa ystäväänsä löytämään ne ennen kuin lelukauppa menee kiinni. Episode 5 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 8 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 8 season 1.
Zack johtaa miehistönsä avaruuteen pelastamaan Kuun uhkaavalta komeetalta. / Zackin on pelastettava merirosvot ja jahdattava heidän kanssaan kummitusta, joka ilmestyi aarrearkusta. Episode 11 season 2.
Leah ja Zac tahtovat voittaa pelihallin pääpalkinnon: jättikoskettimet. Ystävysten pahaksi onneksi pelihallin laskentakone menee kuitenkin rikki juuri heidän kohdallaan ja syö vaivalla voitetut liput. Episode 15 season 1.
Danny-niminen poika näkee Ryderin uskomattoman tempun ja päättää itsekin ryhtyä huimapääksi. // Ryder luottaa Seikkailulahden asiat Robokoiran hoiteisiin siksi aikaa, kun hän ja pennut pitävät ansaitsemaansa taukoa. Episode 8 season 3.
Hurja lohikäärme herää henkiin ja estää Paw Patrolia pääsemästä päämajaan. Onneksi pennut voivat turvautua lentokoneeseensa. // Paw Patrol etsii kolme pientä kadonnutta possua ja rakentaa niille uudet kodit. Episode 9 season 3.
Nanni odottaa tilaamaansa vuohenmaitoa voidakseen valmistaa paneer-juustoa. Kiva ja Sauli haluavat auttaa. He rakentavat lypsykoneen ja lähtevät Alpeille etsimään lumivuohia. Vuoristossa on syytä varoa lumivyöryjä. Episode 24 season 1.
Suo-olio Sulon kodin ovat vallanneet hälyheinät, ärsyttävät kasvit, jotka tööttäilevät alituiseen. Niinpä Wally, Kiia Keijukainen ja Sulo lähtevät etsimään hölynpölykkää - ainoaa hyönteistä, joka saa heinät häviämään. Episode 2 season 2.
Zack löytää kauniin jalokiven ja haluaa laittaa sen esille Pop-up-museoon, mutta Quack kadottaa arvokkaan kiven. // Zack ei halua lopettaa hauskoja leikkejään päivän päättyessä ja yrittää estää aurinkoa laskemasta, jotta päivä ei päättyisi koskaan. Episode 18 season 1.
Kuplamusti on vilustunut! Sillä aikaa kun se on eläinlääkärin hoidettavana, lapset miettivät koiria - parhaita ystäviään. Mutta auttaako Gilin parane pian -kortti kohentamaan Kuplamustin oloa? Episode 10 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 9 season 1.
Leah ja Zac ovat keilaamassa, mutta Leah ei osu yhteenkään keilaan. Niinpä Leah kääntyy Shimmerin ja Shinen puoleen, jotka tuovat Leahin heittoihin taikaa. Episode 16 season 1.
Leah ja Zac ovat skeittipuistossa valmistautumassa skeittikilpailuun, kun Leahin lauta hajoaa vain hetkeä ennen kisan alkua. Leah toivoo hengiltä uutta lautaa, mutta saa aivan vääränlaisen: surffilaudan. Episode 17 season 1.
Umizoomi-tiimi löytää Tuuti-nimisen avaruusolion, joka on tehnyt pakkolaskun Umikaupunkiin. Tuuti tahtoisi päästä kotiin, mutta hänen aluksestaan puuttuu avaruustähtiä, eikä se voi lentää. Tiimi auttaa Tuutia etsimään tähdet, jotta hän pääsee kotiin. Episode 6 season 4.
Itsekäs jättiläinen omii kaikki valtakunnan vedet. / Nella ja kaverit lähtevät etsimään lisää sitruunoita limonadia varten — matka saa valtavat mittasuhteet. Episode 26 season 1.
Suuri katukisa saa yllättäviä käänteitä, kun pennut joutuvat pelastuspuuhiin kesken kilpailun. // Herra Porter ja pennut leipovat upean kakun kaupunkien väliseen kisaan. Episode 25 season 1.
Bottisaurus väsähtää, joten Rusty ostaa sille isomman akun. Se saa siitä reilusti lisää virtaa. Roosa esittelee uusimman keksintönsä: maailman vahvimman liiman, jonka takia koko Sparkton Hillsin väki jää jumiin. Episode 21 season 1.
Pieni pupu jää kiipeliin sulavalle jäätikölle, ja Blazen täytyy laittaa uudet robottivoimansa testiin, jotta saa pelastettua pikkuisen ystävänsä. Episode 6 season 4.
Kun avaruusolento syöksyy farmari Yumin maatilalle, pennut päättävät korjata sen avaruusaluksen. // Marshallin lemmikkisammakko loikkaa helikopteriin, vaikka sen pitäisi osallistua hyppelykisaan. Episode 2 season 2.
Pentujen pitää keksiä keino auttaa eksyneet pingviinit takaisin Pohjoisnavalle. // Paw Patrol auttaa delfiininpoikasen takaisin vanhempiensa luokse. Episode 1 season 2.
Nella ja Trinket tajuavat hyväksyneensä yökyläilykutsun samalle illalle sekä Garrettin että Minatorin luokse. / Kun Suuri piirtotähti jää sumun taakse näkymättömiin, Blaine ja Garrett rikkovat sääntöjä saadakseen nähdä sen. Episode 17 season 1.
Blainen hienosteleva Olivia-serkku tulee käymään ja epäilee, voiko Nella olla sekä prinsessa että ritari. / Kun Nella häviää ritarihenkisen kilpailun, hän päättää harjoitella tullakseen paremmaksi. Episode 18 season 1.
Jake ja Chase lähtevät tutkimaan luolaa, jossa Jaken jalka jää painavien kivenlohkareiden väliin. // Seikkailulahden paraati on vaarassa epäonnistua, kun Alex laittaa Katien kylpyamme-paraatilauttaan liian monta ilmapalloa ja se nousee ilmaan. Episode 3 season 2.
Zeta ja Nazboo aikovat imuroida kaiken glitterin Naveen-vuoresta, joten Shine ja Shimmer rientävät hätiin. // Zeta varastaa Leah'n, Shimmerin ja Shinen taikatimantin, jonka erikoisalaa on siivoaminen. Episode 11 season 2.
Kisut ja heidän ystävänsä osallistuvat lumiveistoskilpailuun, jonka palkintona on laatikollinen keksejä. Ensin kisut tekevät samanlaiset lumikissat, mutta kun he laittavat luovuutensa peliin, he saavat aikaiseksi erilaisia teoksia. Episode 11 season 1.