Kisut haluavat tehdä elokuvan ja houkuttelevat ystävänsä ja perheensä mukaan. Pian he ymmärtävät, että jokaisen pitää ottaa eri rooli, jotta homma alkaa sujua. Episode 2 season 1.
Perheen eväsretki maaseudulla uhkaa mennä mönkään, mutta kisut oppivat, että he voivat kasata herkullisen lounaan metsän marjoista ja sienistä. Siihen he saavat apua oppaalta, joka kertoo mitä on turvallista syödä. Episode 3 season 1.
Äiti haluaa hilloa teen kanssa, mutta hänen hillonsa ja muut säilykkeet ovat kellarissa. Kisut haluavat auttaa, mutta kun selviää että hillopurkki on liian painava kannettavaksi, heidän täytyy keksiä jotain nokkelaa saadakseen sen äidin luokse. Episode 5 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 11 season 1.
Nazboo sairastuu lohikäärmenuhaan, jolloin Leah, Shimmer ja Shine lähtevät seikkailulle etsimään lumottua lääkettä // Tytöt tapaavat salamahengen ja auttavat häntä saamaan karanneen salaman kiinni ennen kuin se aiheuttaa ongelmia Episode 8 season 2.
Merilohikäärmeet uhkaavat pilata linnanpihalaisten rantapäivän viettoa. // Aarteenetsintäleikissä Smelgly saa parikseen Olivian, joka hyödyntää uutta ystävyyssuhdetta kierolla tavalla. Episode 13 season 1.
Gabby, Blaze ja AJ ovat metsäretkellä, kun he saavat hätäkutsun: kaikki Blazen ystävät ovat sairastuneet aivastuttavaan nuhaseen. Ystäviemme täytyy kiirehtiä Axle Cityyn viemään kipeille autoille lääkeöljyä, jotta he parantuisivat. Episode 20 season 1.
Blaze ja AJ leikkivät ystävänsä Zegin kanssa, kun geisir lennättää tämän kaukaiseen mutakuoppaan. Blaze ja AJ saavat uusilta ystäviltään inspiraation ratkaisuun, jolla he yrittävät pelastaa dinoauton. Episode 4 season 2.
Rubble leikkii superpentua, mutta joutuu auttamisvimmassaan itsekin kiipeliin. // Ryderin robottikoira hajoaa ja aiheuttaa ongelmia ympäri Seikkailulahtea. Episode 19 season 1.
Murska harhautuu pois pihalta ja eksyy, mutta Rusty kehittelee yökiiturin löytääkseen sen. / Kun Lassen pehmolelu putoaa junan ikkunasta, Rusty pelastaa sen kiipeämällä korkeuksiin robottihämähäkillä. Episode 9 season 1.
Sankarinsa "Kurnaulok Holmesin" innoittamana Herkku johtaa etsintöjä Karkin kadonneen nuken löytymiseksi. Joukkion täytyy jäljittää Karkin askeleet ja miettiä missä hän näki nukkensa viimeisen kerran. Lopulta he löytävät nuken todella turvallisesta paikasta. Episode 9 season 1.
Tänään Henri tapaa keittokirjan. Keittokirja on täynnä herkullisia reseptejä, mutta joutuu vaan seisomaan hyllyssä, koska paikalla ei ole kokkia.Henri tapaa joella vaskoolin. Vaskooli haluaisi löytää kultaa, mutta on löytänyt ainoastaan "hiekkaa". Episode 21 season 3.
Blaze, Stripes ja AJ kurvailevat viidakon läpi ja pitävät hauskaa, kun yhtäkkiä Stripes huomaa puiden lomassa jotain, mikä ei kuulu sinne. Se on harvinainen tulikoppakuoriainen, joka asuu vain tulivuoren huipulla. Episode 10 season 2.

Kun harvinainen lintu tekee pesän Tuumausvuoren jyrkälle seinämälle, Rustyn täytyy keksiä, miten voisi suojella sen uutta kotia ennen kuin se tippuu alas/ Rusty ja Roosa rakentavat leivoksia viskovan laitteen, joka karkaa hallinnasta Episode 10 season 1.

Vanha harmaantunut kullanhuuhtoja löytää kultaa Seikkailulahdesta, jonka seurauksena kaikki joutuvat kultakuumeeen pauloihin. // Jahti muuttuu pelastustehtäväksi, kun pormestari Humdinger ja Kisumisut yrittävät varastaa Paw Patrollerin. Episode 2 season 3.

Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 2 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 2 season 1.
A new girl moves to the kingdom - with a big secret to hide. // Nella tracks down Garrett's childhood dragon friend for a birthday surprise. Episode 5 season 1.
Nazboon sisarukset saapuvat visiitille, ja Zeta värvää ne ryöstämään tyttöjen jalokivet näiden ollessa poissa kotoa. Zacin toive vie hänet metsään etsimään salaperäistä olentoa, ja Kaz ja tytöt lähtevät seikkailulle löytääkseen Zacin. Episode 5 season 3.
Henry tapaa Majakan. Sen täytyisi valaista laivalle tie karikoiden ohi, mutta lamppu palaa, ja majakanvartijan pitäisi vaihtaa se. Henry ryhtyy majakanvartijaksi, kantaa jättilampun ylös, vaihtaa lampun ja auttaa näin pelastamaan laivan. Episode 16 season 1.
Henry tapaa ystävällisen kilpa-auton. Auto ei ole koskaan onnistunut ajamaan kilpailua loppuun asti. Henrystä tulee kilpa-ajaja päiväksi. Hän oppii myös tietoja moottorista. Auto ajaa hurjan kovaa ja pääsee Henryn avulla radan loppuun asti. Episode 17 season 1.
Wally ja Jenna Jätti löytävät taikakiven, joka vaihtaa sitä koskevien koon keskenään. Hauskaa riittää - kunnes Bobgoblin muuttaa kivellä itsensä jätiksi, mistä seuraa jättipulmia. Episode 17 season 1.

Sirkuksen vauvanorsu karkaa ja aiheuttaa päänvaivaa Paw Patrolille. // Pormestarin lemmikkikana karkaa ja joutuu tukalaan pinteeseen. Episode 7 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 25 season 1.
Villi örkki häiritsee Nellan konserttia. Blaine luulee olevansa Nellaa parempi ja haluaa voittaa löytämällä ensimmäisenä punapilkullisen lohikäärmeen munan. Episode 1 season 1.
Villi örkki häiritsee Nellan konserttia. Blaine luulee olevansa Nellaa parempi ja haluaa voittaa löytämällä ensimmäisenä punapilkullisen lohikäärmeen munan. Episode 1 season 1.
Leah saa uuden kaverin, ketun, joka osaa muuttua näkymättömäksi. Zeta taas haluaa valjastaa ketun taidot omaan käyttöönsä. // Tala, Nahal ja Parisa ovat mukana lemmikkien taitokisassa. Zeta ja Nazboo haluavat kuitenkin varastaa show'n. Episode 12 season 2.
Täysin oppineiksi hengiksi harjoittelevat henkikaksoset aiheuttavat tahatonta sekasortoa toteuttaessaan parhaan ystävänsä Leah'n toiveita. Episode 13 season 3.
Täysin oppineiksi hengiksi harjoittelevat henkikaksoset aiheuttavat tahatonta sekasortoa toteuttaessaan parhaan ystävänsä Leah'n toiveita. Episode 13 season 3.
Isä haluaa rakentaa puumajan, jossa kisut voisivat leikkiä. Urakka osoittautuukin vaikeaksi, ja isä joutuu tuskailemaan majan osien kanssa. Kisut pyytävät avuksi Tahran isää, joka on töissä rakennustyömaalla. Episode 18 season 1.

Nanni haluaisi teettää kopiot avaimistaan, jotka eivät tahdo pysyä tallessa. Kiva ja Sauli rakentavatkin kopiokoneen mutta ovat pian pulassa, kun kopioiden sijaan koneesta hyppääkin kolme erilaista vallatonta Angusta. Episode 45 season 1.
Blaze, Stripes ja AJ kurvailevat viidakon läpi ja pitävät hauskaa, kun yhtäkkiä Stripes huomaa puiden lomassa jotain, mikä ei kuulu sinne. Se on harvinainen tulikoppakuoriainen, joka asuu vain tulivuoren huipulla. Episode 10 season 2.
Blaze, Stripes ja AJ kurvailevat viidakon läpi ja pitävät hauskaa, kun yhtäkkiä Stripes huomaa puiden lomassa jotain, mikä ei kuulu sinne. Se on harvinainen tulikoppakuoriainen, joka asuu vain tulivuoren huipulla. Episode 10 season 2.
Rusty ja Roosa tekevät Karrista supersankarin, jotta tästä tulisi jäätelömyyjien kunkku. / Lapset lähtevät urheasti etsimään salaperäistä hirviötä, joka paljastuukin yllättävän tutuksi. Episode 14 season 1.

Oona on huolissaan pikku ystävästään Aaposta! Ensimmäinen koulupäivä hermostuttaa Aapoa. Kuplamuksut opastavat meille kaiken kaapeista leikkeihin ja näyttävät, että koulussa on hauska oppia, leikkiä ja tavata uusia ystäviä. Episode 4 season 3.
Kun puutarhaan ilmestyy merirosvokartta, Zack ystävineen lähtee hurjalle seikkailuretkelle etsimään aarretta. // Zack ja Quack ovat intoutuneet kilpailemaan kaikessa, mitä tekevät, ja menevät huvittaviin äärimmäisyyksiin. Episode 25 season 1.

Kadetit päättävät siivota Pyörresaarella. Kun roskia täyteen lastattu juna uhkaa suistua raiteilta, Top Wing -tiimin täytyy tarttua tositoimiin. // Pinjan ystävä Janni järjestää ystäväjuhlat. Top Wingin tiimi kiitää apuun ja varmistaa, että vieraat pääsevät ajoissa paikalle. Episode 20 season 1.
Kapu Turbot ja hänen serkkunsa lähtevät merenpohjaan ottamaan kuvia harvinaisesta merimakkarasta. Valitettavasti sukelluskello jää pohjaan jumiin. // Myrsky hajottaa Chompy-majavan padon, joten se alkaa nakertaa farmari Yumin maatilan puupintoja. Episode 4 season 2.
Salaperäinen aave tekee tuhojaan öisin. Pennut ja Chase päättävät napata sen, mutta onko se sittenkään aave? // Pennut harjoittelevat kaupunginaukiolla keskiaikaista näytelmää, kunnes linnalavasteet romahtavat. Episode 5 season 2.
Dora ja Nuuti loikkaavat tarrakirjaan ja ratkaisevat monta muotoihin liittyvää pulmaa auttaessaan Circleä, junan rattitarraa, pelastamaan karanneen muotojunan. Episode 3 season 8.
Henry tapaa Majakan. Sen täytyisi valaista laivalle tie karikoiden ohi, mutta lamppu palaa, ja majakanvartijan pitäisi vaihtaa se. Henry ryhtyy majakanvartijaksi, kantaa jättilampun ylös, vaihtaa lampun ja auttaa näin pelastamaan laivan. Episode 16 season 1.
Henry tapaa ystävällisen kilpa-auton. Auto ei ole koskaan onnistunut ajamaan kilpailua loppuun asti. Henrystä tulee kilpa-ajaja päiväksi. Hän oppii myös tietoja moottorista. Auto ajaa hurjan kovaa ja pääsee Henryn avulla radan loppuun asti. Episode 17 season 1.
Kisujen ystävä Vili on saanut uuden älypuhelimen. Aluksi sen kanssa on hauskaa, eivätkä kisut ja Vili voi ajatella muuta. Kun he näkevät ettei kukaan leiki puistossa tai pidä hauskaa yhdessä, he alkavat tajuta ettei älypuhelin olekaan niin hyvä juttu. Episode 22 season 1.
Kun taikasana saa Wallyn kodin laukkaamaan matkoihinsa, konnaa leikkivä Bobgoblin ottaa sen ratsukseen. Alkaa väärinkäsitysten ryydittämä takaa-ajo, jossa Wally yrittää palauttaa kotinsa kotiin... Episode 10 season 1.
Kaz pelkää, ettei ole kyllin rohkea, ja lähtee lasten kanssa etsimään Rohkeuskiveä, joka auttaisi häntä./Nazboo löytää kazoo-pillin, joka vahvistaa taikaa kun sitä soitetaan, myös Zetan taikaa. Episode 19 season 3.
Villi minotauri aiheuttaa kaaoksen leikkiessään piilosta sisällä linnassa. / Kun uniset lohikäärmeet pakenevat Linnanpihaan luolassaan asuvalta hirviöltä, Nella lähtee etsimään petoa. Episode 3 season 1.
On kuuma kesäpäivä ja Nanni päättää laittaa kaikille virkistävää jäähilejuomaa faludaa. Mutta Nannin pakastin on hajonnut eikä faludaa voi tehdä ilman jäätä. Kiva, Sauli ja Angus lähtevätkin Etelämantereelle etsimään täydellistä jääpuikkoa. Episode 9 season 1.
Sakke Sökö haastaa Rustyn ja Roosan kilpa-ajoon. Panoksena on liikkuva Rivet-labra!. // Rustyn ja Roosan on pelastettava koulu, kun lasten keksijäkerhon aikana Sakke Sökön skunkkibotti Sakkemala alkaa jäädyttää kaikkea tielleen osuvaa. Episode 6 season 2.
Pormestari Humdinger keksii vääriä hätätilanteita, jotta kisut vaikuttaisivat pätevämmiltä kuin Paw Patrol. Wingnutien uusi lemmikkistrutsi karkaa kotimatkalla. Paw Patrolin pitää löytää se ja viedä se Wingnutien maatilalle. Episode 1 season 5.
Blaze löytää ritariautojen valtakunnasta koneen, jota hänen keskiaikaiset ystävänsä käyttävät lataamiseen. Kun lohikäärme pihistää latausaseman, Blaze ryhtyy toimeen ja yrittää löytää sen ennen kuin valtakunnasta loppuu energia ja kaikki nukahtavat. Episode 4 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 7 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 7 season 1.
Kun Zack auttaa Kukkaiskeijua, tämä täyttää Zackin toiveen suuresta seikkailusta kutistamalla hänet/Kun kirja alkaa täristä, Zack lähtee etsimään syytä ja Kira käyttää taitojaan korjatakseen loukkaantuneita matkan varrella... Episode 10 season 2.
Leah on kutsunut Shimmerin ja Shinen ensimmäistä kertaa yökylään. Yön aikana on tarkoitus syödä pizzaa, tanssia ja nukkua tyynylinnassa. Ilta saa kuitenkin painajaismaisen käänteen, kun tytöt eivät voikaan lopettaa tanssimista. Episode 14 season 1.
Alex perustaa mini-patrolin, mutta kun hän joutuu itse pulaan, oikean Paw Patrolin on aika astua esiin. // Alex kadottaa ensimmäisen irronneen hampaansa. Paw Patrolin täytyy löytää se, jotta hammaskeiju voi vierailla pojan luona. Episode 4 season 3.
Rubble näkee unta, että Superpentu Apollo tulee Seikkailulahteen. Heidän täytyy pelastaa sankarinsa pulasta. // Raimundon tanssivat virtahevot tutisuttavat maata ja hajottavat sirkusteltan. Paw Patrolin täytyy korjata teltta ennen esitystä. Episode 7 season 3.
On halloween, mutta Nannilla ei ole asua. Kiva, Sauli ja Angus lähtevät kummitusjunalla etsimään Nannille täydellistä asua. Kun juna suistuu raiteilta, lasten pitää kehittää nerokas magneettiviritys voidakseen jatkaa matkaa. Episode 23 season 1.
Wally antaa Norvillen päättää, mitä N:llä alkavia sanoja voisi tehdä, ja Norville tahtoo leikkiä ninjoja. Kaverusten ninjataidot joutuvat koetukselle, kun he luovat tuhman pastan, joka alkaa metkuilla Bobgoblinin kanssa. Episode 1 season 2.
Ystävät haluavat viedä Zackin kaikkien aikojen piknikille, ja täydellisyyttä tavoitellessaan aiheuttavat kommelluksen toisensa jälkeen. // Zack ja Quack osallistuvat Pop-up-kisoihin ja Zack tekee superpuvun auttaakseen suoritusta. Tavoitteena kultamitali! Episode 17 season 1.
Hrrh! Arktisella alueella on kylmä - ehkäpä siksi, että siellä on niin paljon "viileitä" eläimiä! Tavattuaan Arktis-Danin Gil lähtee naparetkelle. Pystyykö Gil muiden muksujen avulla uhmaamaan luonnonvoimia ja saavuttamaan Pohjoisnavan? Episode 9 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 8 season 1.
Kaverukset korjaavat särkyneen lelurobotin, mutta koska se on vedetty taika-avaimella, se alkaa käyttäytyä hyvin eriskummallisesti. Episode 36 season 1.
Kaverukset korjaavat särkyneen lelurobotin, mutta koska se on vedetty taika-avaimella, se alkaa käyttäytyä hyvin eriskummallisesti. Episode 36 season 1.
Kuningas Tappura lähtee kalastamaan Janin, Vuokon ja herra Tontun kanssa ja päättää, että he nappaavat kaikkien aikojen häijyimmän kalan - Kamalan Karrin - ateriakseen. Episode 37 season 1.
Leah on kutsunut Shimmerin ja Shinen ensimmäistä kertaa yökylään. Yön aikana on tarkoitus syödä pizzaa, tanssia ja nukkua tyynylinnassa. Ilta saa kuitenkin painajaismaisen käänteen, kun tytöt eivät voikaan lopettaa tanssimista. Episode 14 season 1.
Leah ja Zac tahtovat voittaa pelihallin pääpalkinnon: jättikoskettimet. Ystävysten pahaksi onneksi pelihallin laskentakone menee kuitenkin rikki juuri heidän kohdallaan ja syö vaivalla voitetut liput. Episode 15 season 1.
Poliisipäällikkö kutsuu Umizoomi-tiimin hoitamaan isoa tehtävää: heidän pitää pyydystää 12 Haisuötökkää, jotka levittävät pahaa hajua kaikkialle. Umipoliisiauto ja tiimi yrittävät hoitaa ötökkäjengin pois Umikaupungin kaduilta. Episode 5 season 4.
Itsekäs jättiläinen omii kaikki valtakunnan vedet. / Nella ja kaverit lähtevät etsimään lisää sitruunoita limonadia varten — matka saa valtavat mittasuhteet. Episode 26 season 1.
Koko Seikkailulahti menee sekaisin, kun Mandy-apina karkaa junasta. // Chase löytää pöllönpoikasen, jonka emo on jäänyt jumiin onttoon puunrunkoon. Episode 20 season 1.
Rusty ja Ruby auttavat Bettyä ja Sammya vuotuisessa persikanpoimintakisassa ja yrittävät epätoivoisesti saada kaksikon tekemään yhteistyötä. / Ruby miettii eläintarhan apinoiden esitykseen uusia temppuja, mutta eläimet päättävätkin karata! Episode 20 season 1.
Blaze ja AJ huomaavat Axle Cityn tivolissa ettei heillä ole tarpeeksi kolikoita uuteen Super-Isoon Voittopalloon. Blaze ottaa vastaan kolme työtä ansaitakseen rahaa ja muuttuu todella hienoiksi ajoneuvoiksi. Episode 5 season 4.
Parvestaan eksynyt lepakonpoikanen aiheuttaa Paw Patrolille päänvaivaa. // Chasen hammas heiluu, ja hän tekee kaikkensa välttääkseen hammaslääkärin. Episode 21 season 1.
Nella tuo metsän otuksia kouluun näytille, mutta tilanne käy pian liian villiksi. / Nostosiltaa hoitavat jättiläisveljekset kinastelevat, ja Nellan perheen huviretki keskeytyy. Episode 14 season 1.
Nella auttaa Smelglyä pääsemään unelmatyöhönsä kaartin ritarina. / Nellan ja Norman leikkihetki keskeytyy, kun lähistöllä metelöi kaksi riitelevää jättiläistä. Episode 15 season 1.
Jättiläismäinen Alex saa koko Seikkailulahden kaaoksen valtaan. // Kapu Turbot ja hänen serkkunsa joutuvat pulaan yrittäessään kuvata harvinaista lintua. Episode 23 season 1.
Leah, Shimmer ja Shine löytävät maagisen jalokiven, joka kahdentaa kaiken, mukaan lukien Zetan! // Zac toivoo Kazille lemmikkiziffilonin, josta koituu enemmän harmia ja hauskuutta kuin mitä he alun perin odottivatkaan. Episode 9 season 2.