Kisut iloitsevat lumen sulamisesta, sillä he pääsevät vihdoin leikkimään keinulaudan pariin. He eivät huomaa tarpeeksi ajoissa mutaa tai sitä, että ovat pian itsekin mudan peitossa. Kisut pelkäävät äidin suuttuvan, mutta ilahtuvatkin, kun tämä hyväksyy ilonpidon pihalla. Episode 15 season 1.
Jokainen kissa on innoissaan lähestyvästä tanssikilpailusta, paitsi Herkku, joka tuntee olonsa epävarmaksi ja hermostuneeksi. Perhe puhaltaa yhteen hiileen ja ilmoittautuu kisaan auttakseen Herkkua saamaan itseluottamuksensa takaisin. Lopulta heillä kaikilla on oikein hauskaa. Episode 17 season 1.
Isä haluaa rakentaa puumajan, jossa kisut voisivat leikkiä. Urakka osoittautuukin vaikeaksi, ja isä joutuu tuskailemaan majan osien kanssa. Kisut pyytävät avuksi Tahran isää, joka on töissä rakennustyömaalla. Episode 18 season 1.
Kisut painostavat isää väärin perustein viemään heidät museoon. Isä ei ole ilahtunut asiasta, mutta piristyy nähdessään miten paljon kisut nauttivat museokäynnistä. Kisut meinaan järjestävät kotiin oman taidenäyttelyn, ja saavat kaiken anteeksi. Episode 19 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 15 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 15 season 1.
Nella lähtee etsimään helymarjoja Synkkälän kaivoksista, jotta hän voisi tehdä äidilleen ikimuistoisen äitienpäiväaamiaisen.! // Nella ja Blaine pääsevät vahtimaan lohikäärmetaaperoita, jotka lurjukset kuitenkin lähtevät karkuteille. Episode 35 season 1.
Blaze, AJ ja Gabby tapaavat uuden Watts-nimisen monsterikoneen, supernopean auton, jolla on sähkörenkaat. Kun yksi hänen renkaistaan katoaa viidakkoon, ystävykset lupaavat etsiä sen keinolla millä hyvänsä. Episode 16 season 3.
Blaze ja piraatti Pegwheel lyöttäytyvät yhteen ja lähtevät aarrejahtiin. Heidän täytyy löytää kolme avainta, joilla avataan kolme erityistä arkkua. Aarre kiinnostaa Crusheriakin, ja hän tekee kaikkensa saadakseen sen itselleen. Episode 17 season 3.
Pentujen pitää keksiä keino auttaa eksyneet pingviinit takaisin Pohjoisnavalle. // Paw Patrol auttaa delfiininpoikasen takaisin vanhempiensa luokse. Episode 1 season 2.
Kun Lasse jää jumiin korkean rojukasan päälle leludinosauruksensa kanssa, Rusty kehittelee esihistoriallisen pelastussuunnitelman./Kun herra Hinkun kauko-ohjattu pienoislentokone ei tottele ohjausta... Episode 1 season 1.
Blaze, Starla ja Darington eivät malta odottaa jokaisen eläimen lempiurheilukisaa: Villipalloa! Kun heidän joukkuetoverinsa Tooks-tukaani ajautuu stadionilta pois, ystävysten täytyy auttaa lintu takaisin pelin pariin. Episode 11 season 3.
Kun Lasse jää jumiin korkean rojukasan päälle leludinosauruksensa kanssa, Rusty kehittelee esihistoriallisen pelastussuunnitelman./Kun herra Hinkun kauko-ohjattu pienoislentokone ei tottele ohjausta... Episode 1 season 1.
Kapu Kimmon juhlaväki eksyy yöllä merelle. Lennin pitää kohdata pimeän pelkonsa ja kiitää apuun. // Top Wingin kadettien täytyy tehdä yhteistyötä, jotta saavat ansaittua perämiesmerkit. Episode 17 season 1.
Blaine tekee ritaripartiolaisten leiriretkellä mitä tahansa ansaitakseen ensimmäisen suoritusmerkkinsä. / Nella onnistuu viimein sopimaan kahden riitelevän lohikäärmejoukon riidat, mutta Trinket sytyttää eripuran vahingossa uudelleen. Episode 22 season 1.
Leah, Shimmer ja Shine tapaavat merenneidon ja tutustuvat hänen vedenalaiseen maailmaansa. // Shimmer, Shine ja Leah tutkivat Jääpalatsia yrittäessään etsiä taikajalokiveä. Episode 4 season 2.
Seikkailulahden Talven ihme -tapahtuma on vaarassa peruuntua, sillä pormestari Humdinger varastaa kapu Turbotin luistelevat pingviinit. Pennut joutuvat tositoimiin yrittäessään pelastaa otuksia, jotta tapahtuma voisi alkaa. Episode 22 season 3.
On jouluaatto, ja Leah huomaa kauhukseen, ettei ole lähettänyt Zacin kirjettä joulupukille. Niinpä Leah toivoo apua Shimmeriltä ja Shineltä, jotka auttavat häntä toimittamaan kirjeen henkilökohtaisesti. Episode 11 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 20 season 1.
On jouluaatto, ja joulupukki on liikkeellä Linnanpihalla. Lumilohikäärmeet kuitenkin vievät pukin lahjasäkin, jolloin Nellan ja kumppanien tehtävänä on jäljittää ilkiöt ja palauttaa säkki. Muuten pukki ei ehdi jakaa lahjoja! Episode 19 season 1.
Kun joulupukin pajan liukuhihna hajoaa, Rusty, Roosa ja Lasse matkustavat pohjoisnavalle korjaamaan sitä. Sakke salamatkustaa perässä löytääkseen haluamansa joululahjan! Episode 20 season 2.
Blaze ja AJ auttavat Joulupukkia ja tonttuja pakkaamaan taikasäkin täyteen lahjoja. Crusher haluaisi avata lahjansa etukäteen, joten hän hiipii säkin luokse ja kaataa sen. Valitettavasti kaikki lahjat karkaavat. Episode 8 season 2.
Seitsemänvuotias Dora asuu tietokoneen sisällä, ja lähtiessään liikkeelle yhdessä parhaan ystävänsä Boots-apinan kanssa he ratkovat eteensä tulevia ongelmia. Episode 1.
Joulupukki tulee yllätyskäynnille Pieneen valtakuntaan tarkastaakseen jouluvalmistelut. Kaikki sujuu mallikkaasti, kunnes kuningas joutuu ansaan paukkukaramelliin, kuningatar lelulinnaan ja Tonttuvaari puuhun. Episode 51 season 2.
On jouluaatto, ja kuningas Tappura on ansassa paukkukaramellissa, kuningatar Tappura lelulinnassa ja Tonttuvaari joulukuusessa. Kaiken kukkuraksi he kaikki ovat matkalla kohti Liisan kotia. Episode 52 season 2.
Max ja Meeri ovat sisaruksia. Seitsemänvuotias Meeri on Maxin isosisko ja pitää huolta pikkuveljestään, vaikka hän joskus käykin vähän hermoille. Episode 9 season 5.
Kun opettajan auto juuttuu lumeen, herra Pukki ja hänen hevosensa Hiutale tulevat apuun! Lunta sataa ja kulkuset helkkyvät, kun muksut kokevat ensimmäisen rekiretkensä! Episode 20 season 3.
Zack antaa ystävilleen hienon Pop-up-joulukalenterin, mutta Quack ja Pehmo kadottavat vahingossa kaikki siihen kätketyt pop-up-jouluyllätykset. // Kun Zackin postilaatikko jäätyy, hän lähtee viemään kirjeensä Joulupukille itse! Episode 20 season 1.
On aika viettää tonttuaista ja odotella toiveita jakavaa Taikatonttua! Bobgoblin kuitenkin onnistuu viemään Taikatontun toivesäkin, ja Wallyn on saatava hiisi muistamaan toivejuhlan todellinen merkitys. Episode 23 season 1.
Tänään Henry tapaa pikkukuusen. Hän on innoissaan, koska joulu on lähellä. Pikkukuusi haaveilee olevansa joskus kauniisti koristeltu kuusi kaupungin keskustassa. Henry alkaa joulutontuksi ja auttaa toteuttamaan pikkukuusen unelman. Episode 19 season 2.
Kisut haluavat kutsua joulupukin ja pakkaskeijun kylään. Isä ja äiti päättävät naamioitua heiksi, mutta löytävät vain sellaiset asut, joka pakottaa äidin olemaan joulupukki ja isän pakkaskeiju. Episode 24 season 1.
Zeta kutistaa maagisella jalokivellä kaiken Zahramay Fallsissa, mukaan lukien Leahin, Shimmerin ja Shinen! // Leah, Zac, Zeta ja henget kilpailevat Zahramay Fallsin hauskimmassa lajissa: vauhtisarvisrenkaassa. Episode 10 season 2.
Leah ja Zac tahtovat voittaa pelihallin pääpalkinnon: jättikoskettimet. Ystävysten pahaksi onneksi pelihallin laskentakone menee kuitenkin rikki juuri heidän kohdallaan ja syö vaivalla voitetut liput. Episode 15 season 1.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 20 season 4.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 21 season 4.
Blaze ja Stripes seilaavat Eläinsaarelle - uskomattomaan paikkaan, jossa asuu vain monsterikone-eläimiä. Kun ahne lisko saattaa saaren vaaraan, Blazen ja Stripesin täytyy löytää villit puolensa pelastaakseen eläinystävänsä. Episode 10 season 3.
Blaze, Starla ja Darington eivät malta odottaa jokaisen eläimen lempiurheilukisaa: Villipalloa! Kun heidän joukkuetoverinsa Tooks-tukaani ajautuu stadionilta pois, ystävysten täytyy auttaa lintu takaisin pelin pariin. Episode 11 season 3.
Pinja kiitää Haaksirikkorotkoon etsimään kadonnutta aarretta ja pelastaa kommodori Smurkturkskin. // Kaken täytyy pysytellä pedissä flunssan takia. Pinjan pitää opetella käyttämään Maastosiipeä. Episode 16 season 1.
Pinja kiitää Haaksirikkorotkoon etsimään kadonnutta aarretta ja pelastaa kommodori Smurkturkskin. // Kaken täytyy pysytellä pedissä flunssan takia. Pinjan pitää opetella käyttämään Maastosiipeä. Episode 16 season 1.
Quack hukkaa Kiran helmen mereen ja Zack päättää pyytää Poplantiksen helmikuningattarelta apua sen etsimiseen. / Mahakas saa prinsessan suutelemaan itseään, jotta muuttuisi prinssiksi. Episode 4 season 2.
Kun Leah ja hänen henkensä jäävät ansaan luolaan, heidän ystäviensä, Zacin ja Kazin on pelastettava päivä. // Kun tytöt leipovat maagisia lentäviä keksejä, Zeta ja Nazboo livahtavat palatsiin varastamaan jauhot. Episode 3 season 2.
Rocky kadottaa äänensä eikä voi käyttää työkalujaan. Onneksi Matea-papukaija voi puhua hänen puolestaan. // On taianomaisen merenkuun aika ja merenpennut ovat palanneet. Tällä kertaa he auttavat Paw Patrolia pelastustehtävässä. Episode 21 season 3.
Francois ja kapu Turbot jäävät kaukaisen saaren vangeiksi, ja Ryderin ja pentujen täytyy tehdä kaikkensa löytääkseen serkukset. // Pennut joutuvat pelastuspuuhiin ilmassa, sillä pormestari Goodwayn lentotunti ei suju kuten pitäisi. Episode 23 season 3.
Nannin talon ikkunat ovat likaiset, mutta isä pelkää korkeita paikkoja. Onneksi Kiva ja Sauli rakentavat ikkunapesurin, jolla homma hoituu. Mutta miten sangon likaisen veden saisi vaihdettua? Episode 32 season 1.
Kun Jennan eväsretki menee pilalle sateen vuoksi, Wally päättää piristää häntä järjestämällä yllätyseväsretken! Jennalle keksitään muuta puuhaa samalla, kun Wally keksii taikasanoja yllätyksen toteuttamiseksi. Episode 6 season 1.
On suuren leijakisan aika. Zack, Kira ja Quack päättävät kilpailla yhdessä. Kaikilla on kuitenkin eri käsitykset siitä, miltä leijan pitäisi näyttää. // Kun Zackin pop-up-kukka tarvitsee vettä, Zack lähtee seikkailulle etsimään sadepilveä. Episode 7 season 1.
Kun häijy robotti Iso Ilkiö aikoo tuhota galaksista kaiken musiikin, pop-prinsessa Molly yhdistää voimansa avaruusmuksujen kanssa palauttaakseen rauhan, sopusoinnun ja sävelet! Ehtivätkö he suurelle Galaktiselle Kupla-asemalle ajoissa? Episode 10 season 4.
Kaatuva puu uhkaa tuhota Onnan kodin. Kadetit kutsuvat hänet yökylään, ja hän pääsee avustamaan pelastuspuuhissa. // Lissu McLepakko haastaa Kaken nopeuskisaan. Kun Luihu yrittää huijata, Kaken täytyy pelastaa Lissu. Episode 19 season 1.
Sauvis vilustuu. Vuokolle annetaan sijaissauva. Uusi sauva pystyy moniin sellaisiin asioihin, joihin Sauvis ei pysty, ja siitä tuleekin nopeasti Vuokon suosikkisauva. Episode 17 season 2.
Samira kertoo tytöille, kuinka hän tutustui Zetaan - ja kuinka he kerran olivat parhaita ystävyksiä. Tytöt koettavat pysäyttää Zetan, jolla on hallussaan jalokiviä ja köynnöksiä loihtiva taikavaltikka. Episode 4 season 3.
Nazboon sisarukset saapuvat visiitille, ja Zeta värvää ne ryöstämään tyttöjen jalokivet näiden ollessa poissa kotoa. Zacin toive vie hänet metsään etsimään salaperäistä olentoa, ja Kaz ja tytöt lähtevät seikkailulle löytääkseen Zacin. Episode 5 season 3.
Ovihiiri joutuu vahingossa avaruuteen, ja Umizoomi-tiimin tehtävänä on pelastaa hänet. Milli, Geo ja Bot joutuvat kohtaamaan meteoreita, avaruusolioita ja erikoistähtiä. Episode 14 season 3.
Clod kadottaa kutsunsa herkulliselle aamiaisbrunssille ja vie ystävänsä etsintäretkelle. Kirkkaasti loistava lintu pitää koko valtakunnan hereillä. Episode 2 season 1.
Kun avaruusolento syöksyy farmari Yumin maatilalle, pennut päättävät korjata sen avaruusaluksen. // Marshallin lemmikkisammakko loikkaa helikopteriin, vaikka sen pitäisi osallistua hyppelykisaan. Episode 2 season 2.
Kun Rusty täyttää vahingossa rantapallon vedellä ilman sijaan, poppoon täytyy saada se järvelle ilman, että se puhkeaa. Rusty ja Roosa kilpailevat siitä, kumpi saa kerättyä enemmän roskia järveltä. Episode 12 season 1.
Kun Blaze ja Starla törmäävät tasangolla vaeltavaan lehmälaumaan, he päättävät viedä naudat Starlan navettaan. Reissusta sukeutuukin oikea villin lännen seikkailu. Episode 17 season 1.
Jake ja Chase lähtevät tutkimaan luolaa, jossa Jaken jalka jää painavien kivenlohkareiden väliin. // Seikkailulahden paraati on vaarassa epäonnistua, kun Alex laittaa Katien kylpyamme-paraatilauttaan liian monta ilmapalloa ja se nousee ilmaan. Episode 3 season 2.
Kapu Turbot ja hänen serkkunsa lähtevät merenpohjaan ottamaan kuvia harvinaisesta merimakkarasta. Valitettavasti sukelluskello jää pohjaan jumiin. // Myrsky hajottaa Chompy-majavan padon, joten se alkaa nakertaa farmari Yumin maatilan puupintoja. Episode 4 season 2.
Nellan miekka saa huikean päivityksen, mutta uusien voimien harjoittelu vie aikansa.. // Linnanpihassa on turnajaiset, ja Nella ja Garrett pudottavat vastustajan toisensa jälkeen. Episode 36 season 1.
Salaperäinen aave tekee tuhojaan öisin. Pennut ja Chase päättävät napata sen, mutta onko se sittenkään aave? // Pennut harjoittelevat kaupunginaukiolla keskiaikaista näytelmää, kunnes linnalavasteet romahtavat. Episode 5 season 2.
Samira kertoo tytöille, kuinka hän tutustui Zetaan - ja kuinka he kerran olivat parhaita ystävyksiä. Tytöt koettavat pysäyttää Zetan, jolla on hallussaan jalokiviä ja köynnöksiä loihtiva taikavaltikka. Episode 4 season 3.
Kisut lähtevät maaseudulle mummin luokse. Ennen kuin he voivat leikkiä, mummi tarvitsee apua eräässä asiassa - sadonkorjuussa! Rikkaruohojen kitkeminen ja mansikoiden poimiminen tuntuu rankalta työltä, mutta lopulta kisuilla on hauskaa. Episode 20 season 1.