Kisut haluavat tehdä elokuvan ja houkuttelevat ystävänsä ja perheensä mukaan. Pian he ymmärtävät, että jokaisen pitää ottaa eri rooli, jotta homma alkaa sujua. Episode 2 season 1.
Perheen eväsretki maaseudulla uhkaa mennä mönkään, mutta kisut oppivat, että he voivat kasata herkullisen lounaan metsän marjoista ja sienistä. Siihen he saavat apua oppaalta, joka kertoo mitä on turvallista syödä. Episode 3 season 1.
Kisut lähtevät mummin luokse maaseudulle ja toivovat mukavaa päivää leikkimisen parissa. Mummi on kuitenkin niin huolissaan pikkuisten turvallisuudesta, että kieltää kaiken mitä he haluaisivat tehdä. Mummi kuitenkin löytää sisäisen kisupentunsa aarrejahdin parissa. Episode 7 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 12 season 1.
Tytöt kohtaavat söpön pikku olennon, mutta saavat huomata, että sen lähettyvillä taiat eivät toimi./Zetan lepoloma puumajassa keskeytyy, kun tytöt ilmestyvät paikalle, joten hän yrittää säikyttää heidät tiehensä. Episode 10 season 3.
Trinketin sarvi taittuu iskussa, mutta Nellan avulla apu löytyy viisaan yksisarvisen luota. / Nella ja Trinket menevät noutamaan Trinketin lapsuuden lelua, joka annettiin vahingossa pois. Episode 28 season 1.
Blaze ja Zeg löytävät Eläinsaarelta pikkuruisten otusten maailman aivan renkaidensa juuresta - Hyönteismaailman! Ystävykset muuntautuvat muurahaiseksi ja heinäsirkaksi ja ajautuvat kaikkien aikojen pienimpään suureen seikkailuun. Episode 12 season 3.
Blazen on levitettävä siipensä ennen kuin voi osallistua Eläinsaaren yläpuolella järjestettävään ällistyttävään kisaan. Kun rehentelevä haukka haastaa Blazen, hänen on ansaittava paikkansa nopeiden lentäjien parissa. Episode 13 season 3.
Seikkailulahdella valmistaudutaan lännenjuhliin, mutta karanneet lehmät uhkaavat pilata juhlat. // Maatilalla on eläimellinen hätätilanne, jonka ratkaisemisessa tarvitaan Alexia. Episode 15 season 1.
Rusty rakentaa äidilleen rentouttavan tuolin, mutta aina kun laiskanlinna kuulee ääntä, se pinkoo pakoon.! // Rusty ja Roosa yrittävät estää Saken löyhkäävää robottihaisunäätää pilaamasta ruusuntuoksukilpailua. Episode 9 season 2.
Henri tapaa liikkeen ikkunassa mallinuken. Mallinukke rakastaa elämäänsä liikkeen ikkunassa, mutta on aina haaveillut supermallin urasta. Episode 24 season 3.
Daringtonilla on synttärit! Crusher yrittää varastaa synttärikakun robotin avulla, mutta hänen suunnitelmansa epäonnistuu ja kakku katoaa. Löytääkö Blaze karkurikakun ennen Crusheria ja onnistuuko hän pelastamaan kemut? Episode 9 season 3.
Herra Hinku katkaisee vahingossa sähkön koko kaupungista, ja Rustyn pitää pelastaa Roosan yllätyssynttärit.. // Rusty ja Roosa yrittävät pelastaa ninjakalan poikaset, jotka mustekala on ajanut loukkuun laivan hylkyyn. Episode 10 season 2.
Kake ja Lenni yrittävät ansaita viidakon tutkimusmerkkejä. Kun he eksyvät, heidän täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta Sisu löytäisi heidät. // Onnekkaat koululaiset saavat olla päivän kadettina. Top Wing ja junnukadetit joutuvatkin pelastamaan opettajansa kiipelistä! Episode 15 season 1.
Lumifestivaalit uhkaavat peruuntua, kun lunta ei tule. Onneksi Nella keksii jälleen ratkaisun. / Nellan tehtävä on siivittää joukkueensa palloturnauksen voittoon. Mutta urheinkin ritariprinsessa voi joskus olla epävarma. Episode 20 season 1.
Kun Leah ja hänen henkensä jäävät ansaan luolaan, heidän ystäviensä, Zacin ja Kazin on pelastettava päivä. // Kun tytöt leipovat maagisia lentäviä keksejä, Zeta ja Nazboo livahtavat palatsiin varastamaan jauhot. Episode 3 season 2.
Pormestari Humdinger keksii vääriä hätätilanteita, jotta kisut vaikuttaisivat pätevämmiltä kuin Paw Patrol. Wingnutien uusi lemmikkistrutsi karkaa kotimatkalla. Paw Patrolin pitää löytää se ja viedä se Wingnutien maatilalle. Episode 1 season 5.
Wally antaa taikakepillään puheenlahjat kivelle. Tämä ilmoittaa nimekseen Nupu ja johdattaa Wallyn ja Norvillen kuuluisan aarteen jäljille. Perässä seuraa Bobgoblin, myös aarteesta kiinnostuneena... Episode 3 season 1.
Doodle luulee, että Sunny on unohtanut hänet ystävyyspäivänä ja lähtee etsimään uutta ystävää. Kun rankkuri Scratch nappaa Doodlen, Sunny tekee kaikkensa saadakseen ystävänsä takaisin. Episode 1 season 1.
Osoitettuaan urhoollisuutensa Trinket saa Järven yksisarviselta lahjaksi upeat taikakärryt.. // Nella ja Cici yhdistävät voimansa ja auttavat muita mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Episode 38 season 1.
Zac käyttää toivetta saadakseen koiransa Rokin Zahramay Fallsiin - mutta henget luulevat sitä hirviöksi./Käytettyään taikaa, joka saa Zacin unohtamaan kuka on, Zeta ottaa hänet oppipojakseen ja yrittää opettaa hänelle taikajuomia. Episode 9 season 3.
Nazboo sairastuu lohikäärmenuhaan, jolloin Leah, Shimmer ja Shine lähtevät seikkailulle etsimään lumottua lääkettä // Tytöt tapaavat salamahengen ja auttavat häntä saamaan karanneen salaman kiinni ennen kuin se aiheuttaa ongelmia Episode 8 season 2.
Nanni haluaisi teettää kopiot avaimistaan, jotka eivät tahdo pysyä tallessa. Kiva ja Sauli rakentavatkin kopiokoneen mutta ovat pian pulassa, kun kopioiden sijaan koneesta hyppääkin kolme erilaista vallatonta Angusta. Episode 45 season 1.
Keksi, Herkku ja heidän pikkusiskonsa Karkki ovat aina energisiä, innostuneita ja valmiita hyppäämään toimintaan. Heidän mielikuvituksellaan ei ole rajoja, ja näillä kisuilla on aina hupsun hauskoja ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Episode 30 season 1.
Keksi, Herkku ja heidän pikkusiskonsa Karkki ovat aina energisiä, innostuneita ja valmiita hyppäämään toimintaan. Heidän mielikuvituksellaan ei ole rajoja, ja näillä kisuilla on aina hupsun hauskoja ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Episode 31 season 1.
Blaze, AJ ja Darington ovat kanasirkuksessa. Kun Crusher vahingossa laukaisee kanat kauas, Blazen ja Daringtonin tehtävänä on tuoda siivekkäät ystävät takaisin telttaan. Episode 3 season 4.
Rusty loihtii Lassen avaruusolioleluista robotteja. Robotit osoittautuvatkin vallanhimoisiksi kiusankappaleiksi. / Karri ja Rusty yrittävät kiidättää namikukkasen sorbetin mausteeksi ennen kuin se pilaantuu. Episode 19 season 1.
Kun häijy robotti Iso Ilkiö aikoo tuhota galaksista kaiken musiikin, pop-prinsessa Molly yhdistää voimansa avaruusmuksujen kanssa palauttaakseen rauhan, sopusoinnun ja sävelet! Ehtivätkö he suurelle Galaktiselle Kupla-asemalle ajoissa? Episode 10 season 4.
Ystävät haluavat viedä Zackin kaikkien aikojen piknikille, ja täydellisyyttä tavoitellessaan aiheuttavat kommelluksen toisensa jälkeen. // Zack ja Quack osallistuvat Pop-up-kisoihin ja Zack tekee superpuvun auttaakseen suoritusta. Tavoitteena kultamitali! Episode 17 season 1.
Kun Lennin turbosurffaaja-ystävät jäävät luolaan kiipeliin, hänen ja Pinjan täytyy kisata nousuvettä vastaan ja pelastaa heidät. // Kadetit yrittävät ansaita uutta merkkiä pyörittämällä Sitruunakojua. Episode 18 season 1.
Alex perustaa mini-patrolin, mutta kun hän joutuu itse pulaan, oikean Paw Patrolin on aika astua esiin. // Alex kadottaa ensimmäisen irronneen hampaansa. Paw Patrolin täytyy löytää se, jotta hammaskeiju voi vierailla pojan luona. Episode 4 season 3.
Rubble näkee unta, että Superpentu Apollo tulee Seikkailulahteen. Heidän täytyy pelastaa sankarinsa pulasta. // Raimundon tanssivat virtahevot tutisuttavat maata ja hajottavat sirkusteltan. Paw Patrolin täytyy korjata teltta ennen esitystä. Episode 7 season 3.
Max dinometsällä: Max häiritsee Meerin Lötkö-Öttiäiselle järjestämiä takapihajuhlia etsimällä dinosauruksen luita. Meerin aurinkokunta: Max tekee lisäyksiä Meerin askartelemaan pienoismalliin leikkimällä pallolla sisällä. Episode 6 season 6.
Norville has a fiery case of dragon hiccups! To cure him, Wally must go on a quest to find the ingredients for Ogre Doug's potion ... and use his magic stick to make rhyming words that can help. Episode 5 season 1.
Tyttöjen vahingon seurauksena Nazboo paisuu kuin ilmapallo, ja Zetan on autettava peruuttamaan taika. // Aivastusötökkä pörrää Zahramay Fallsissa saaden henget tekemään hassuja taikoja aina aivastaessaan. Episode 17 season 2.
Nella on prinsessa, joka muuntautuu ritariksi! Hän syöksyy satumaisiin seikkailuihin yhdessä ystäviensä Sir Garretin, Trinketin ja Clodin kanssa puolustaakseen oikeaa ja hyvää. Episode 27 season 1.
Lapset leikkivät Saulin Tähtiharppaajalelulla, mutta aluksen superavaruussäde ei toimi. Korjatakseen säteen Kivan, Saulin ja Anguksen on lähdettävä avaruuteen pelastamaan aluksensa säihkeytimen, jonka mopsitronit varastivat. Episode 52 season 1.
Rusty, Roosa ja Lasse rakentavat linnakkeen. Bottisaurus ei mahdu sisään ja lähtee loukkaantuneena rakentamaan omaansa. / Rusty ja Ruusa auttavat herra Hinkua korjaamaan rikkoutuneen puskutratktorin, joka villiintyy kunnostuksesta. Episode 18 season 1.
Peloton Danny-X joutuu kiipeliin kanjonin reunalla kasvavan puun oksalle eikä pääse sieltä alas nälkäisten karhujen takia. // Pormestari Humdinger tekee kiusaa pormestari Goodwayn tulppaaneille. Chase ja Rocky joutuvat pelastuspuuhin. Episode 16 season 3.
Blaze ja Starla löytävät kartan, joka johdattaa legendaarisen Hyppivän härän kilparadan luokse. Ystävykset suuntaavat villiin lähteen etsiäkseen radan ja kokeakseen elämänsä kurvailun. Episode 7 season 3.
Apinavarkaat pihistävät Kaken synttärikakun ja Maastosiiven. Onnistuuko Sisu pelastamaan juhlat ilman että pilaa yllätyksen? // Piia auttaa Lenniä ja Kakea ansaitsemaan telttailumerkit. Luihu McLepakko yrittää pelotella heitä, mutta onneksi kadetit rientävät apuun. Episode 14 season 1.
Apinavarkaat pihistävät Kaken synttärikakun ja Maastosiiven. Onnistuuko Sisu pelastamaan juhlat ilman että pilaa yllätyksen? // Piia auttaa Lenniä ja Kakea ansaitsemaan telttailumerkit. Luihu McLepakko yrittää pelotella heitä, mutta onneksi kadetit rientävät apuun. Episode 14 season 1.
Äksymaan kuningatar vangitsee Quackin toimimaan hovinarrinaan. Ystävykset kuitenkin opettavat kuningattaren ilahduttamaan itseään/Zack, Quack ja Kira osallistuvat Popfu-festivaalin ja tapaavat mestarin, joka kouluttaa heitä popfun taidoissa Episode 2 season 2.
Paha velhotar Zeta varastaa Shimmerin ja Shinen uuden jalokiven ja siirtää vahingossa Leahin ja Zacin Zahramay Fallsiin sen mukana! Episode 1 season 2.
Pentujen ja Raimundon apinoiden kickball-ottelu on melkoista hullunmyllyä kunnes yhtäkkiä kotka varastaa pallon. // Seikkailulahden Tähdet ovat valmiita kesälajien urheilutapahtumaan, mutta kenttä jäätyy Pelottoman Danny X:n takia. Episode 17 season 3.
Muurahaiset varastelevat hedelmiä ja hankaloittavat Hillofestivaalien viettämistä. Pentujen tehtävänä on houkutella ötökät turvallisesti muualle. // Zuma joutuu erikoiseen seikkailuun, sillä hänen pitää pelastaa purjelautaileva possu. Episode 18 season 3.
Jitesh on rakentanut Nannille istutuspenkin ja penkkiin tarvitaan paljon multaa. Viljelijät Kiva ja Sauli hakevat multaa maatilalta lava-autollaan. Tilanne mutkistuu, kun uuden ystävän löytänyt Angus joutuu vaikeuksiin. Episode 30 season 1.
Lohikäärmeet pitävät juhlista mutteivät kylvyistä. Saako Wally taikasanoillaan Norvillen kylpyyn ennen Jenna Jätin juhlia? Entä onnistuuko se, ennen kuin Bobgoblin saa vietyä himoitsemansa taika-B:n? Episode 4 season 1.
Quack pelkää pimeää eräänä yönä, kun kuu ei paista. Kaverusten on lennettävä avaruuteen valaisemaan kuu. // Kun Mahakas saa hikan, alkaa jännä seikkailu. Zack ja Quack yrittävät keksiä parannuskeinon hikkaan, jotta Mahakas ei pomppaa kirjasta ulos! Episode 5 season 1.
Molly ja Gil näkevät, miten kokki Stefin keittiössä leivotaan herkullisia kuplakermakakkuja. Muksujen vuoro koittaa, kun he lähtevät pelaamaan Kakkupalloa! Tiimityötä tarvitaan, kun juostaan keittiöpisteiden kautta ja leivotaan makupaloja! Episode 8 season 4.
Kun Lennin turbosurffaaja-ystävät jäävät luolaan kiipeliin, hänen ja Pinjan täytyy kisata nousuvettä vastaan ja pelastaa heidät. // Kadetit yrittävät ansaita uutta merkkiä pyörittämällä Sitruunakojua. Episode 18 season 1.
Tontut ja keijut karkottavat Kaapon ulkosalle, mutta etsiessään sitä he löytävät puhuvan oven, joka johtaa kääpiökaivokseen. Astuttuaan sisään he eivät pääsekään enää ulos. Kuka voisi heidät pelastaa? Episode 15 season 2.
Tytöt etsivät Leah'n kadonnutta kaulakorua, mutta maan alla asustava otus on jo löytänyt sen ja alkaa nyt esittää toiveita. Kun Zac toivoo vahingossa voivansa olla Zahramay Fallsissa ikuisesti, lapset lähtevät etsimään mahtavaa henkeä, joka voisi kumota Zacin toiveen. Episode 1 season 3.
Kun taikuri Hokkus laittaa vahingossa taikasauvansa pesukoneeseen, jättikuplat täyttävät pyykkituvan. Hokkus jää vangiksi kuplan sisään, ja Umizoomi-tiimin pitää pelastaa hänet. Episode 12 season 3.
Villi örkki häiritsee Nellan konserttia. Blaine luulee olevansa Nellaa parempi ja haluaa voittaa löytämällä ensimmäisenä punapilkullisen lohikäärmeen munan. Episode 1 season 1.
Alex kutsuu Paw Patrolin apuun etsimään kadonnutta koulureppuaan. // Chasen yllätysjuhlat uhkaavat mennä pieleen koko kaupunkia vaivaavan sähkökatkon takia. Episode 16 season 1.
Kun harvinainen lintu tekee pesän Tuumausvuoren jyrkälle seinämälle, Rustyn täytyy keksiä, miten voisi suojella sen uutta kotia ennen kuin se tippuu alas/ Rusty ja Roosa rakentavat leivoksia viskovan laitteen, joka karkaa hallinnasta Episode 10 season 1.
Blaze ystävineen on liittynyt Autosamoojiin, jossa autot ansaitsevat ansiomerkkejä. Kun Crusherin itsekäs toiminta saattaa koko joukon pulaan, Blazen täytyy syöksyä hätiin. Episode 15 season 1.
On kuuma kesäpäivä, mutta pahaksi onneksi uima-altaassa ei ole vettä. // Kun sirkuksen esiintyjät eivät ehdi näytökseen, pentujen pitää pelastaa esitys. Episode 17 season 1.
Rubble leikkii superpentua, mutta joutuu auttamisvimmassaan itsekin kiipeliin. // Ryderin robottikoira hajoaa ja aiheuttaa ongelmia ympäri Seikkailulahtea. Episode 19 season 1.
Nella on prinsessa, joka muuntautuu ritariksi! Hän syöksyy satumaisiin seikkailuihin yhdessä ystäviensä Sir Garretin, Trinketin ja Clodin kanssa puolustaakseen oikeaa ja hyvää. Episode 29 season 1.
Nella on prinsessa, joka muuntautuu ritariksi! Hän syöksyy satumaisiin seikkailuihin yhdessä ystäviensä Sir Garretin, Trinketin ja Clodin kanssa puolustaakseen oikeaa ja hyvää. Episode 30 season 1.
Koko Seikkailulahti menee sekaisin, kun Mandy-apina karkaa junasta. // Chase löytää pöllönpoikasen, jonka emo on jäänyt jumiin onttoon puunrunkoon. Episode 20 season 1.
Tytöt käyvät mattokauppiaan luona saadakseen mattonsa korjattua, mutta Zeta punoo juonia saadakseen haltuunsa taikalankaa. Zeta ja Nazboo kertovat tytöille, miten ovat alun perin tavanneet, mutta kaksikon kertomukset eivät ihan täsmää. Episode 3 season 3.
Kisut saavat upeat lääkärisetit ja haluavat malttamattomina leikkiä niillä. He lähtevät ystäviensä luokse sateesta huolimatta ja parantavat heidät kaikista sairauksista mistä he saattavat kärsiä. Kun kisut saapuvat väristen kotiin, äiti passittaa heidät lepäämään. Episode 8 season 1.
Kisut saavat upeat lääkärisetit ja haluavat malttamattomina leikkiä niillä. He lähtevät ystäviensä luokse sateesta huolimatta ja parantavat heidät kaikista sairauksista mistä he saattavat kärsiä. Kun kisut saapuvat väristen kotiin, äiti passittaa heidät lepäämään. Episode 8 season 1.