Joshyn morsian jättää hänet, mutta hän ystävineen päättää siitä huolimatta toteuttaa jo suunnitellut polttarit. Kaverit yrittävät lohduttaa Joshya täyttämällä koko viikonlopun viinalla, huumeilla ja haureudella. USA, komedia, 2016.
Nuori muusikonalku uhmaa perheensä musiikkikieltoa ja joutuu kirotuksi. Kirouksen poistamiseksi hänen on matkattava kuolleiden valtakuntaan anomaan anteeksiantoa esivanhempien hengiltä. USA, lasten animaatioseikkailu, 2017.
Ponien kotimaa on pahan voiman vallassa, joten heidän on ryhdyttävä vaaralliseen tehtävään täynnä seikkailua ja taikaa. Saadaanko valtakunta ja poniystävät vapautettua? USA/Kanada, lasten animaatioseikkailu, 2017.
Tositapahtumiin perustuva jännittävä animaatioelokuva kahdesta venäläisestä koirasta, Belkasta ja Strelkasta, jotka lähetettiin 1960-luvulla avaruuteen. Venäläinen animaatio vuodelta 2010.
Tarina pienestä delfiinistä Danielista, joka jättää turvallisen parvensa uidakseen avarammille aalloille kokemuksia kalastamaan. Hulvattomat kaverit ja vaaralliset tilanteet vesipetoineen saattelevat vallatonta delfiiniä huimassa meriseikkailussa. Saksalainen animaatio vuodelta 2009.
Mykän pojan ja puhuvan vasikan välille kehittyy syvä ystävyyssuhde. Yhdessä he oppivat mitä rakkaus ja toisilleen uhrautuminen merkitsevät. Amerikkalainen lasten elokuva vuodelta 1997.
Viisas velho tekee parhaansa varmistaakseen tasapainon hyvän ja pahan välillä, mutta hänkin tarvitsee silloin tällöin lomaa. Saksa/USA, animaatioseikkailu, 2006.
Nuori muusikonalku uhmaa perheensä musiikkikieltoa ja joutuu kirotuksi. Kirouksen poistamiseksi hänen on matkattava kuolleiden valtakuntaan anomaan anteeksiantoa esivanhempien hengiltä. USA, lasten animaatioseikkailu, 2017.
Will Henry on vastikään sinkuksi jäänyt sarjakuvataiteilija ja yliopisto-opettaja, joka tasapainottelee pienten kaksostyttöjensä kasvattamisen ja oppilaidensa ohjaamisen välillä. Samalla hän ottaa ensimmäiset askeleet kohti uutta rakkautta yrittäen päästää irti naisesta, joka jätti hänet. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
Joshyn morsian jättää hänet, mutta hän ystävineen päättää siitä huolimatta toteuttaa jo suunnitellut polttarit. Kaverit yrittävät lohduttaa Joshya täyttämällä koko viikonlopun viinalla, huumeilla ja haureudella. USA, komedia, 2016.
Kaveriporukka palaa yhteen villien polttarien merkeissä. Mikä voi mennä pieleen Miamissa? Kaikki. Bailaus lähtee nopeasti synkille poluille ja he tarvitsevat apua tai muuten jää häät järjestämättä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.