Suljetun mutta erittäin edistyneen afrikkalaisen maan kruununperijän on puolustettava syntymäoikeuttaan pahalta nousukkaalta, joka haluaa vallata koko maailman. Amerikkalainen supersankariseikkailu, 2018.
Z-Boys oli ryhmä nuoria miehiä, jotka kasvoivat Kalifornian Dogtownin karuilla kaduilla 1970-luvulla. He sovelsivat ainutlaatuista surffaustapaansa myös rullalautailuun. Nämä tienraivaajat kehittivät jännittävän uuden urheilulajin, mutta lopulta suuri suosio koitui heidän omaksi tuhokseen. Saksa/USA, elämäkerrallinen draama, 2005.
Nyrkkeilijä Vinny joutuu rajuun auto-onnettomuuteen jossa hän murtaa niskansa, ja saa kuulla lääkäreiltä ettei hän kävele eikä nyrkkeile enää koskaan. Vinny kieltäytyy kuitenkin hyväksymästä kohtaloaan, ja aloittaa vaarallisen ja kivuliaan valmistautumisen comebackiin. Amerikkalainen urheiluelämäkerta vuodelta 2016.
Toisen maailmansodan kynnyksellä brittiaristokraatti matkustaa Australiaan ja tapaa karkeatapaisen paikallisen miehen. Hän joutuu tekemään yhteistyötä miehen kanssa pelastaakseen perimänsä maan. Australialainen/Amerikkalainen draama vuodelta 2008.
Kongressin jäsen Stephen Collins on poliittisen puolueensa nouseva tähti, kunnes hänen avustajansa murhataan ja haudatut salaisuudet tulevat julki. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Iranilais-ranskalaisessa draamaelokuvassa pahaa-aavistamattoman nuorenparin elämä suistuu raiteiltaan heidän muutettuaan asuntoon, jonka entisen asukkaan epäillään harjoittaneen siinä prostituutiota. Iranilainen draama vuodelta 2016.
Yhden urheiluhistorian tunnetuimpia taistelupareja muodostivat 1980-luvulla tenniskuninkuudesta kamppailleet Björn Borg ja kuumapäinen amerikkalainen John McEnroe. Ruotsi, elämäkerrallinen urheiludraama, 2017.
Suljetun mutta erittäin edistyneen afrikkalaisen maan kruununperijän on puolustettava syntymäoikeuttaan pahalta nousukkaalta, joka haluaa vallata koko maailman. Amerikkalainen supersankariseikkailu, 2018.
Opiskelija joutuu noidankehään, jossa hän elää saman päivän yhä uudelleen. Päivän päätteeksi hänet murhataan. Kierre päättyy vain, jos hän onnistuu selvittämään, kuka on murhaaja. Amerikkalainen kauhuelokuva vuodelta 2017.
Muusikko palaa kotiin kahdeksan vuoden jälkeen ja tapaa taas veljensä, hidasälyisen palkkatappajan, joka on paikallisen gangsterin leivissä. Amerikkalainen toimintadraama vuodelta 2015.
Legendaarinen kuski joutuu viemään kauniin naisen Bukarestiin, kun armoton rikollinen kiinnittää häneen pommin, joka räjähtää, jos hän poistuu liian kauas autostaan. Iso-Britannia/Ranska, toimintajännäri, 2008.
Mitch Rappin kihlattu kuolee terrori-iskussa Ibizalla. Kostohimoinen Mitch etsii terroristit käsiinsä, ja lopulta Mitch värvätään CIA:n terrorisminvastaiseen salaiseen yksikköön. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.