Syyria - taistelu idän ja lännen välillä. Kun lähestymme sisällissodan kahdeksannen vuoden loppua, näyttää siltä, että loppupeli on alkamassa, jossa Venäjällä, USA:lla, Iranilla, Turkilla ja Israelilla on jokaisella roolinsa pelattavana.
Muna vai kana? Osa 3/6. Onko maa etuoikeutettu planeetta?. Vieraana lääkäri Pekka Reinikainen. Puhetta maailmankaikkeudesta, evoluutiosta ja elämästä maailmalla.
Miksi välttämättä tarvitaan sekä suolaa että valoa?. Jeesus antoi erityisen tärkeän tehtävän seuraajilleen olla suolana ja valona maailmassa. Mitä eroa on suolansa menettäneellä tai säilyttäneellä evankeliumilla ja armolla? Missä kohdin on tärkeää olla huolellisia, jotta evankeliumin sanoman kirkkaus voisi loistaa ja valaista.
Aikakirjat 1 ja 2. Osa 54/60. Todennäköisesti äänessä on pappi Esra, joka rohkaisee palannutta kansaa näkemään identiteettinsä ja aloittamaan taas jumalanpalveluselämän.
Hengen täyttämänä työpaikalla. Työ on osa kutsumustamme. Jumala on antanut meille vapauden, mutta Hän haluaa meidän käyttävän vapauttamme palvelemaan muita.
Martti Ojareksen haastattelussa kirjan kirjoittanut Seija Pajatie. Hän on entinen ateisti, kommunisti ja alkoholisti, joka kiersi kirkot ja kristityt kaukaa.
Peter Hackzell. Ihmeet ja merkit ovat tuttuja Peterille ja hänen vaimolleen. Jumala on johdattanut heitä rakkaudellaan ja heidän elämänsä rohkaisee monia uskomaan Pyhän Hengen voimaan.
Syyria - taistelu idän ja lännen välillä. Kun lähestymme sisällissodan kahdeksannen vuoden loppua, näyttää siltä, että loppupeli on alkamassa, jossa Venäjällä, USA:lla, Iranilla, Turkilla ja Israelilla on jokaisella roolinsa pelattavana.
Muna vai kana? Osa 3/6. Onko maa etuoikeutettu planeetta?. Vieraana lääkäri Pekka Reinikainen. Puhetta maailmankaikkeudesta, evoluutiosta ja elämästä maailmalla.
Miksi välttämättä tarvitaan sekä suolaa että valoa?. Jeesus antoi erityisen tärkeän tehtävän seuraajilleen olla suolana ja valona maailmassa. Mitä eroa on suolansa menettäneellä tai säilyttäneellä evankeliumilla ja armolla? Missä kohdin on tärkeää olla huolellisia, jotta evankeliumin sanoman kirkkaus voisi loistaa ja valaista.
Aikakirjat 1 ja 2. Osa 54/60. Todennäköisesti äänessä on pappi Esra, joka rohkaisee palannutta kansaa näkemään identiteettinsä ja aloittamaan taas jumalanpalveluselämän.
Hengen täyttämänä työpaikalla. Työ on osa kutsumustamme. Jumala on antanut meille vapauden, mutta Hän haluaa meidän käyttävän vapauttamme palvelemaan muita.
Martti Ojareksen haastattelussa kirjan kirjoittanut Seija Pajatie. Hän on entinen ateisti, kommunisti ja alkoholisti, joka kiersi kirkot ja kristityt kaukaa.
Ihmeet ja merkit. Jeesuksen toiminnassa olivat messiaaniset voimalliset tunnusteot kaikkien nähtävinä. Onko meidän sydämissämme tämä sama palo? Entä miten Jumalan Sana kehottaa toimimaan, kun uskova sairastaa?
Mistä Lähi-idän tapahtumat kertovat?. Israelin ja Gazaa hallitsevan Hamasin välit ovat kiristyneet viime kuukausina. Millaista valtataistelua kulisseissa käydään? Ja miten tukea tavallisia israelilaisia ja palestiinalaisia?
Catherine ja Stephen Kamau Keniasta. Vuodesta 1998 pastoripari on tehnyt työtä Kamagutassa seurakunnassaan auttaen orpoja. Ihmeet ja merkit ovat heille arkipäivää. Toimittajana Heini Röyskö.
Jumalan rajat – onko niitä?. Jumala ei ole rajoittunut siihen, mitä sinä teet tai missä sinä olet. Hermes antaa huikeita esimerkkejä siitä, mitä Jumala on ihmisten elämässä tehnyt.