Koronkiskurit antavat kirjailija Alexille 30 päivää aikaa kirjoittaa romaani valmiiksi. Muuten hän pääsee hengestään. Tilanne on synkkä, mutta sitten Alex palkkaa avukseen pikakirjoittaja Emman. Amerikkalainen komedia vuodelta 2003.
Menoa ja meininkiä koko perheelle! Planeetta 51:n asukit kokevat vihreän elämänsä hurjimman yllätyksen, kun heidän takapihallensa tipahtaa alus suoraan avaruudesta ja vieläpä kesken parhainta grillausaikaa. Animaatio vuodelta 2009, puhuttu kieli: englanti.
Kahdeksanvuotias Potta lähtee kesäleirille, tai niin hän ja hänen vanhempansa luulevat. Hän päätyy kuitenkin vahingossa romuttamolle varsin kummallisten tyyppien luokse. Vastahakoisesti he huolehtivat Potasta, joka saa pian selville heidän salaisuutensa. Korkean aidan takana nikkaroidaan kotikutoista avaruusalusta. Ruotsalainen perhe-elokuva vuodelta 2016.
Tässä kokonaan animoidussa täysin uudenlaisessa smurffiseikkailussa salaperäinen kartta johdattaa Smurffiinan ja hänen parhaat ystävänsä Välkyn, Tohelon ja Pattismurffin kilpajuoksuun taianomaisia otuksia vilisevän Kielletyn metsän halki löytääkseen kadonneen kylän ennen ilkeää Velhoa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Panu menettää vanhempansa ja muuttaa tätinsä luokse eksoottiselle koralliriutalle. Siellä Panu ihastuu kauniiseen Cordeliaan, mutta tällä on toinenkin ihailija, nimittäin merten kauhu hai. Animaatio vuodelta 2006, puhuttu kieli: englanti.
Kaksi railakasta veljestä ilmoittaa lehdessä tarvitsevansa seuralaiset siskonsa häihin Havaijilla. He joutuvatkin kahden villin juhlijan huijaamiksi. Amerikkalainen komedia vuodelta 2016.
Koronkiskurit antavat kirjailija Alexille 30 päivää aikaa kirjoittaa romaani valmiiksi. Muuten hän pääsee hengestään. Tilanne on synkkä, mutta sitten Alex palkkaa avukseen pikakirjoittaja Emman. Amerikkalainen komedia vuodelta 2003.
Teini-ikäisen elämä ei ole helppoa, ja 17-vuotiaan Nadinen elämä muuttuu vieläkin sietämättömämmäksi, kun Nadinen paras ystävä Krista alkaa seurustella hänen isoveljensä kanssa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.