Tanjan matka jatkuu Balkanille Albaniaan. Hän tutustuu kommunismin jälkeiseen Tiranaan, pohtii naisten asemaa ja kalastaa perinteiseen tyyliin maan rannikolla. HD
6/10. Dale tietää. Dale on rakentanut autokatoksen väärään kulmaan, mikä suututtaa muuten rauhallisen arkkitehdin. Kun Dale on mitannut myös takan ilmanottoaukon väärään paikkaan, alkavat tunteet kuumeta myös rakennuksen sisällä. (U) HD
Pääkaupunkiin ollaan perustamassa Suomen ensimmäistä valvottua tilaa suonensisäisten huumeiden käytölle - niin sanottua pistohuonetta. Miksi pistohuone tekee tuloaan Suomeen juuri nyt, mitä sillä haetaan ja miten vältetään isoimmat virheet. Päivän kasvon vieraana on erikoissuunnittelija Sanna Kailanto, THL. Toimittajana on Teresa Meriläinen-Aho. HD
2/4. Nordfjell-Haugomin perhe kuuluu Norjan eteläsaamelaiseen vähemmistöön, ja heidän perinteensä ovat ikivanhoja. Porot ovat nyt talvilaitumilla, ja sieltä käydään hakemassa lihaa omaan käyttöön. HD
Kuvitteellinen tarina Yhdysvalloissa asuvan suomalaisen perheen matkasta Suomessa 1950-luvulla. Perhe matkustaa junalla ja käy Tampereella, Rovaniemellä, Kuopiossa, Lahdessa ja Helsingissä. Kuvattu talvella. Mv.
Voidaanko olla varmoja, ettei palautettuja turvapaikanhakijoita lähetetä hengenvaaraan? Studiossa keskustelemassa Touko Aalto (vihr.) ja Antti Kurvinen (kesk.). Onko pörssiyhtiöitä valvova Finanssivalvonta tehtäviensä tasalla? Studiossa Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius. Marja Sannikka juontaa. #yleastudio HD
Melkein kuin oma poni! Katri on haaveillut vuokraponista ja nyt toive toteutuu. Milla on kuin satuponi... Ja kun Essikin vielä tulee katsomaan vuokrahevosta samalta tallilta, niin kesä alkaa superhienosti!
13/13. Helppo nakki! Nakkirakki raportoi Naperoleiriltä. Lähetyksessä luvassa leiritunnelmia sekä ensimmäinen oikea pesäpallopeli: Manse PP vs. KPL. HD
13/13. Helppo nakki! Nakkirakki raportoi Naperoleiriltä. Lähetyksessä luvassa leiritunnelmia sekä ensimmäinen oikea pesäpallopeli: Manse PP vs. KPL. HD
Kausi 3, 1/16. Maria työstää baaripöytää, mutta kaikki ei mene ihan suunnitellusti. Jeppellä ja Peterillä on materiaalina tiikkiä, mutta saha temppuilee. Vanhat tavarat saavat tanskalaissarjassa uuden elämän. HD
7/10 Valtio. Milloin itsenäisyys oikeastaan alkoi - ja mitä itsenäisyys tarkoittaa Euroopan unionissa? Ovatko suomalainen valtio ja kansa erkaantumassa toisistaan? (U) HD
Ranskan presidentti puolisoineen tulee Suomeen elokuussa. Mitä EU:n kehittämistä kunnianhimoisesti ajava Emmanuel Macron virallisella vierailulla hakee ja miten molemmat maat voisivat mahdollisesti hyötyä visiitistä. Päivän kasvon vieraana on tutkimusprofessori Niilo Kauppi, Jyväskylän ja Strasbourgin yliopisto. Toimittajana Teresa Meriläinen-Aho. HD
Roosa, 17, menee riskialttiiseen selkäleikkaukseen. Helenan, 90, sydämeen asennetaan keinoläppä. Pääseekö Reijo, 65, elinsiirrejonoon. Viljo, 10, kuulee onko lymfooma selätetty. Hämeenlinnan ambulanssin matkassa. HD
Osa 4/6: "Katupoikien laulu". Ohjaus Ari Matikainen. Hämyt, diinarit, punkkarit, skinit - yhteistä oli nuorisoryhmillä vähän, kanssakäymistä sitäkin enemmän. Nyrkkejä ei lämmitelty taskuissa 70 - 80-lukujen vaihteessa! (U)