Äiti ja isä antavat kisuille rahaa, jotta he voivat ostaa kaupasta ruokaa. Kisut haluaisivat ostaa leluja ja muita hauskoja tavaroita, kuten rullaluistimet, mutta vastustavat kiusausta. Palkinnoksi siitä he pääset luistelemaan äidin ja isän kanssa. Episode 10 season 1.
Kisut ja heidän ystävänsä osallistuvat lumiveistoskilpailuun, jonka palkintona on laatikollinen keksejä. Ensin kisut tekevät samanlaiset lumikissat, mutta kun he laittavat luovuutensa peliin, he saavat aikaiseksi erilaisia teoksia. Episode 11 season 1.
Äiti lähtee salille ja jättää kaiken isän vastuulle. Kisut yrittävät saada häntä leikkimään, mutta päätyvät laulamaan tuutulaulua, jotta hän torkahtaisi. Kisut oppivat, että sunnuntaisin voi leikkiä, nukkua, urheilla ja viettää aikaa yhdessä. Episode 13 season 1.
Perhe huolehtii naapurin linnusta ja kisut tekevät kaikkensa, jotta se puhuisi heidän kanssaan. Kun isä unohtaa uuden reseptinsä, lintu pelastaa päivän ja alkaa vihdoin puhua. Episode 14 season 1.
Sunny osallistuu muotoleikkauskisaan, mutta kun Lacey tekee kahdesti tuhojaan hänen tekeleeseensä, hän käyttää stailistitaitojaan ja nopeaa ajattelua luodakseen aivan uuden taidemuodon. Episode 9 season 1.
Kun Zeta siirtää vahingossa Tala-apinan piilopaikkaansa, tytöt lähtevät pelastamaan sitä. // Tytöt tapaavat oikean jäähengen! Kun Zeta kuitenkin varastaa jäähengen jääkivikorun, tyttöjen on pysäytettävä hänet. Episode 6 season 2.
Merilohikäärmeet uhkaavat pilata linnanpihalaisten rantapäivän viettoa. // Aarteenetsintäleikissä Smelgly saa parikseen Olivian, joka hyödyntää uutta ystävyyssuhdetta kierolla tavalla. Episode 13 season 1.
Blaze ja AJ yrittävät ajaa puiston uudesta silmukasta Picklen ja Crusherin kanssa. Kun on Crusherin vuoro ajaa siitä, hän epäonnistuu ja aiheuttaa hirvittävän sotkun. Episode 16 season 2.
Liity Blazen ja AJ:n seuraan, kun he liitelevät pilvien läpi uuden ystävänsä Swoopsin kanssa aina VelocityVilleen asti. Kaupungissa Blaze muuntautuu nopeaksi kilpuriksi ajamalla muodonmuutosaseman läpi. Episode 17 season 2.
Danny-niminen poika näkee Ryderin uskomattoman tempun ja päättää itsekin ryhtyä huimapääksi. // Ryder luottaa Seikkailulahden asiat Robokoiran hoiteisiin siksi aikaa, kun hän ja pennut pitävät ansaitsemaansa taukoa. Episode 8 season 3.
Rusty ja Lasse ovat innoissaan, kun herra Hinku loihtii kaupunkiin aavemaisen seikkailun./ Kun bitit karkaavat pihamaalta, Rustyn ja Roosan on etsittävä ne Helin antamien vihjeiden avulla. Episode 23 season 1.
Henry tapaa jalkapallon. Jalkapallo on innoissaan kaikesta. He tapaavat jalkapallokengät, jotka haluavat pelata. Henrystä tulee tuomari päivän ajaksi. Hän auttaa kinastelevia kenkiä pelaamaan reilusti ja selvittämään kumpi on paras. Episode 1 season 1.
Doran kotona vietetään Kolmen kuninkaan päivän juhlia. Juhlia varten tarvitaan kameli, hevonen ja norsu, mutta kun Velmu säikyttää eläimet pakoon, Doran, Diegon ja Nuutin pitää lähteä etsimään niitä. Episode 3 season 5.
Crusher ja Pickle haastavat Blazen ystävineen purjehduskisaan, mutta Crusherin juonien ansiosta veneet ajautuvat trooppiselle saarelle. Blazen ja hänen tiiminsä on löydettävä veneestä puuttuvat osat päästäkseen takaisin kotiin. Episode 7 season 1.
Konstaapeli Carl joutuu säntäilemään paikasta toiseen kiirepäivänä, joten bitit lähetetään hänen avukseen. Kohta apupoliisit tarvitsevatkin itse apua. / Rouskija-majavan loukattua hampaansa Rusty ja Ruusa ryhtyvät korjaamaan mestarirakentajan patoa. Riittävätkö parivaljakon taidot? Episode 17 season 1.
Ryderilla on erikoinen pulma ratkaistavana, sillä Seikkailulahti joutuu kaaoksen valtaan salaperäisten vesisuihkujen takia. // Ryder ja pennut tutustuvat Priscilla-poniin, joka eksyy aavikolle. Ryder ja pennut ryhtyvät pelastustoimiin. Episode 13 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 11 season 1.
Minatori lähtee etsimään sammakkoa siinä toivossa, että konnan pussaaminen tekisi hänestä prinsessan. / Taidefestivaali lähestyy, ja Clod osoittautuu koko lailla taitavaksi maalariksi. Episode 10 season 1.
Tytöt etsivät Leah'n kadonnutta kaulakorua, mutta maan alla asustava otus on jo löytänyt sen ja alkaa nyt esittää toiveita. Kun Zac toivoo vahingossa voivansa olla Zahramay Fallsissa ikuisesti, lapset lähtevät etsimään mahtavaa henkeä, joka voisi kumota Zacin toiveen. Episode 1 season 3.
Kun Jennan eväsretki menee pilalle sateen vuoksi, Wally päättää piristää häntä järjestämällä yllätyseväsretken! Jennalle keksitään muuta puuhaa samalla, kun Wally keksii taikasanoja yllätyksen toteuttamiseksi. Episode 6 season 1.
Sunny ja hänen ystävänsä toivottavat palatsin kuninkaallisissa tanssiaisissa prinsessojen röyhkeän serkun, Dudley-prinssin tervetulleeksi paikkaan. Sunny auttaa pahaan kiipeliin joutunutta Dudleyta, joka oppii, että jopa prinssit tarvitsevat välillä apua. Episode 10 season 1.
Nella ja Trinket tajuavat hyväksyneensä yökyläilykutsun samalle illalle sekä Garrettin että Minatorin luokse. / Kun Suuri piirtotähti jää sumun taakse näkymättömiin, Blaine ja Garrett rikkovat sääntöjä saadakseen nähdä sen. Episode 17 season 1.
Leah toivoo saavansa olla henki yhden päivän ajan, mutta Zeta käyttää taikojaan, jotta Leah toteuttaisi hänen toiveensa. Zac luulee tyttöjen kadonneen, ryhtyy salapoliisiksi ja lähtee etsintäretkellä Kazin kanssa. Episode 2 season 3.
Tytöt käyvät mattokauppiaan luona saadakseen mattonsa korjattua, mutta Zeta punoo juonia saadakseen haltuunsa taikalankaa. Zeta ja Nazboo kertovat tytöille, miten ovat alun perin tavanneet, mutta kaksikon kertomukset eivät ihan täsmää. Episode 3 season 3.
Saulin ilmapallo karkaa. Kiva suunnittelee kuumailmapallon, jolla karannut ilmapallo voitaisiin pelastaa. Tehtävä osoittautuu hankalaksi ja lapset tarvitsevat lopulta suuren seikkailijan Nannin apua. Episode 6 season 1.
Keksi, Herkku ja heidän pikkusiskonsa Karkki ovat aina energisiä, innostuneita ja valmiita hyppäämään toimintaan. Heidän mielikuvituksellaan ei ole rajoja, ja näillä kisuilla on aina hupsun hauskoja ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Episode 30 season 1.
Keksi, Herkku ja heidän pikkusiskonsa Karkki ovat aina energisiä, innostuneita ja valmiita hyppäämään toimintaan. Heidän mielikuvituksellaan ei ole rajoja, ja näillä kisuilla on aina hupsun hauskoja ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Episode 31 season 1.
Blaze ja hänen ystävänsä suuntaavat Velocityvilleen ja muuntautuvat kilpureiksi kiitääkseen lumen läpi Napajääajoissa. Ystävysten täytyy pitää päät kylminä, kun he ajautuvat pois reitiltä kilpuri-Crusherin takia. Episode 2 season 3.
Zegillä on lippu upouuteen dinosaurus-vuoristorataan eli Dinorataan. Harmillisesti tuuli puhaltaa lipun kadoksiin, joten Blazen täytyy ryhtyä toimeen löytääkseen sen ja viedäkseen sen ajoissa huvipuistoon. Episode 3 season 3.
Kun Roosan tabletti päätyy järvenpohjaan, Rusty sukeltaa pelastamaan päivän./Sirkus on tulossa kaupunkiin - mutta kun sirkusjunan moottori hajoaa, Rustyn pitää keksiä, miten juna saadaan ajoissa perille avajaisiltaan. Episode 5 season 1.
Kun Molly ja Gil tuovat kouluun sarjakuvakirjan, kaikki haluavat olla supersankareita! Molly ja Gil sukeltavat seikkailuun Kalatyttönä ja Kuplapoikana, mutta onnistuvatko sankarimme pysäyttämään haisevan konnan, Sulo Simpun? Episode 26 season 3.
Kun Kuplamustin koirankoppi vahingossa tuhoutuu, koko naapurusto ryhtyy auttamaan muksuja Kuplamustin uuden unelmakodin rakentamisessa - ja siitä tuleekin ennennäkemättömän hyvin varusteltu koppi! Episode 1 season 4.
Sankareidemme kaveri Tero on äitinsä kanssa matkalla jalkapallopeliin, kun autosta puhkesi rengas! Tiimin pitää etsiä Tero ja korjata rengas. Ja robotyökaluillahan se onnistuu! Episode 8 season 4.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 19 season 4.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 20 season 4.
Dora ja Diego odottavat innolla Nuutin ja Pikkujaguaarin ihmeellistä eläinsirkusta, jossa he näkevät kuinka Doggy, kissanpennut, Tico, Iisa, Venni, Suuri punainen kana, Peikko ja monet eläinystävämme esiintyvät! Episode 19 season 7.
Max yrittää kurkkia mikä mummin kuistille jättämä yllätyslahja on. // Meeri tarvitsee parin koulun asukilpailuun, mutta Max haluaisi pukeutua Super-Pupuksi eikä kuninkaaksi. Episode 7 season 6.
Henry tapaa ystävällisen kilpa-auton. Auto ei ole koskaan onnistunut ajamaan kilpailua loppuun asti. Henrystä tulee kilpa-ajaja päiväksi. Hän oppii myös tietoja moottorista. Auto ajaa hurjan kovaa ja pääsee Henryn avulla radan loppuun asti. Episode 17 season 1.
Keksi, Herkku ja heidän pikkusiskonsa Karkki ovat aina energisiä, innostuneita ja valmiita hyppäämään toimintaan. Heidän mielikuvituksellaan ei ole rajoja, ja näillä kisuilla on aina hupsun hauskoja ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Episode 44 season 1.
Norville has a fiery case of dragon hiccups! To cure him, Wally must go on a quest to find the ingredients for Ogre Doug's potion ... and use his magic stick to make rhyming words that can help. Episode 5 season 1.
Trinket gets jealous when Nella spends time with Minatori at the mall. // Nella and Trinket are performing ballet when a near-sighted cyclops crashes their recital. Episode 12 season 1.
Kuka on nakertanut palan Kivan keksistä? Voisiko talossa olla hiiri? Kiva ja Sauli rakentavat robottikissa Robokatti 9 000:n hiiren löytämiseksi mutta saavat huomata, ettei "hiiri" olekaan ihan sellainen kuin he kuvittelivat. Episode 10 season 1.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 5 season 4.
Kun Lasse jää jumiin korkean rojukasan päälle leludinosauruksensa kanssa, Rusty kehittelee esihistoriallisen pelastussuunnitelman./Kun herra Hinkun kauko-ohjattu pienoislentokone ei tottele ohjausta... Episode 1 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 11 season 1.
Kun Zack vie ystävänsä retkelle katsomaan harvinaista komeettaa, hän huomaa, että Quackilla on erikoisia käsityksiä retkeilystä. // Zack haluaa rakentaa vuoristoradan Pop-up-huvipuistoon, mutta hänen on keksittävä, miten selvitä Quackin kömpelyydestä. Episode 21 season 1.
Kun Zeta siirtää vahingossa Tala-apinan piilopaikkaansa, tytöt lähtevät pelastamaan sitä. // Tytöt tapaavat oikean jäähengen! Kun Zeta kuitenkin varastaa jäähengen jääkivikorun, tyttöjen on pysäytettävä hänet. Episode 6 season 2.
Zeta ja Nazboo aikovat imuroida kaiken glitterin Naveen-vuoresta, joten Shine ja Shimmer rientävät hätiin. // Zeta varastaa Leah'n, Shimmerin ja Shinen taikatimantin, jonka erikoisalaa on siivoaminen. Episode 11 season 2.
Farmari Al ja farmari Yumi ovat menossa naimisiin. // Skyen lempilentäjä Ace Soarensen aikoo järjestää uskomattoman temppunäytöksen Seikkailulahdessa, mutta joutuu lentokoneensa kanssa ongelmiin. Episode 9 season 2.
Seikkailulahdessa vietetään kykykilpailupäivää, mutta pormestari Goodway on huolissaan siitä, ettei siihen ole tulossa tarpeeksi osallistujia. // Ryder ja pennut auttavat farmari Alia maissikestien järjestelyissä ja tekevät pellolle hienon labyrintin. Episode 10 season 2.
Henry rupattelee Pelastusveneen kanssa rannalla. Delfiini tuo viestin, että Aasi on merihädässä ja jäänyt jumiin pienelle saarelle. Henrystä tulee hengenpelastaja päivän ajaksi. Yhdessä he kiitävät aaltojen halki pelastamaan poloista Aasia. Episode 9 season 1.
Angus-paran jalka on vääntynyt. Onneksi tohtorit Kiva ja Sauli voivat auttaa. Kun röntgenkuvassa ja koiraskannauksessa ei näy mitään, eläinlääkärit tajuavat, että Angus poteekin vain "tuhman koiran oireyhtymää". Episode 21 season 1.
Jenna Jätillä on uusi nukke nimeltä Ripeä Rita. Taikasanalla nukke saadaan liikkumaan oikeasti, mutta se karkaakin kokonaan, ja Wallyn ja Jennan on lähdettävä seikkailemaan sen kannoilla! Episode 9 season 1.
Kun eläintarhan kello pysähtyy, Dora, Emma, Pablo ja kellotornissa musiikkia soittavat eläimet matkaavat Kellomaahan löytääkseen taika-avaimen, jolla kellon saa vedettyä käyntiin. Episode 10 season 1.
Kun sade pilaa pallopelin, Gil keksii uuden pelin, joka osoittaa, mitä hauskaa pikku sade voi tuoda tullessaan. Mutta kun sää käy liian märäksi jopa lätäkköpallolle, Kuplamustin on voitettava ukkosen pelkonsa pelastaakseen pelin! Episode 16 season 3.
Vuokko kutsuu Janin jokavuotiselle kuninkaalliselle keijupiknikille. Kuningas Tappura toivoo, ettei viimevuotinen taikahillotulva toistu... Episode 1 season 1.
Vuokko ja Jani luulevat, että Kaapo-leppäkerttu on surullinen ja yrittävät piristää sitä siivoamalla sen luolan. Mutta Kaapo pitikin luolasta sotkuisena, joten Vuokko ja Jani auttavat sitä sotkemaan luolansa uudestaan. Episode 2 season 1.
Leah ja Zac ovat keilaamassa, mutta Leah ei osu yhteenkään keilaan. Niinpä Leah kääntyy Shimmerin ja Shinen puoleen, jotka tuovat Leahin heittoihin taikaa. Episode 16 season 1.
Leah ja Zac ovat skeittipuistossa valmistautumassa skeittikilpailuun, kun Leahin lauta hajoaa vain hetkeä ennen kisan alkua. Leah toivoo hengiltä uutta lautaa, mutta saa aivan vääränlaisen: surffilaudan. Episode 17 season 1.
Tiimin ystävä Olli on innoissaan, koska hän on menossa parturiin. Mutta kun Olli kadottaa parturirahansa, Milli, Geo ja Bot joutuvat seikkailuun etsiessään niitä. Episode 9 season 3.
Blainea harmittaa Nellan myyntikojun menestyminen markkinoilla. // Clod osallistuu taitokisaan vain huomatakseen, ettei se ole yhtä lahjakas kuin kilpailun muut hevoset. Episode 11 season 1.
Hurja lohikäärme herää henkiin ja estää Paw Patrolia pääsemästä päämajaan. Onneksi pennut voivat turvautua lentokoneeseensa. // Paw Patrol etsii kolme pientä kadonnutta possua ja rakentaa niille uudet kodit. Episode 9 season 3.
Rusty ja Ruby auttavat Bettyä ja Sammya vuotuisessa persikanpoimintakisassa ja yrittävät epätoivoisesti saada kaksikon tekemään yhteistyötä. / Ruby miettii eläintarhan apinoiden esitykseen uusia temppuja, mutta eläimet päättävätkin karata! Episode 20 season 1.
Liity Blazen ja AJ:n seuraan, kun he liitelevät pilvien läpi uuden ystävänsä Swoopsin kanssa aina VelocityVilleen asti. Kaupungissa Blaze muuntautuu nopeaksi kilpuriksi ajamalla muodonmuutosaseman läpi. Episode 17 season 2.
Pormestari Humdinger tuo pormestari Goodwaylle lahjaksi kasvin, joka kukkiessaan lemuaa hirveälle. // Lentävä lautanen syöksyi lahteen! Ryder ja pennut löytävät apinautin avatessaan aluksen luukun. Episode 10 season 3.
Ryder ja pennut lentävät arktiselle alueelle palastamaan jääkarhujen poikasia. // Farmari Alin lampaat karkaavat laitumelta, ja Paw Patrolin tehtävänä on etsiä karkulaiset. Episode 11 season 3.
Nella tuo metsän otuksia kouluun näytille, mutta tilanne käy pian liian villiksi. / Nostosiltaa hoitavat jättiläisveljekset kinastelevat, ja Nellan perheen huviretki keskeytyy. Episode 14 season 1.
Nella auttaa Smelglyä pääsemään unelmatyöhönsä kaartin ritarina. / Nellan ja Norman leikkihetki keskeytyy, kun lähistöllä metelöi kaksi riitelevää jättiläistä. Episode 15 season 1.
Kun Seikkailulahden koulubussin kaikki renkaat puhkeavat, Ryder lainaa Paw Patrolleria sen tilalle. // Kun Seikkailulahden kuuluisat laululinnut katoavat, Paw Patrol ryntää hätiin. Episode 12 season 3.
Sirkuksen vauvanorsu karkaa ja aiheuttaa päänvaivaa Paw Patrolille. // Pormestarin lemmikkikana karkaa ja joutuu tukalaan pinteeseen. Episode 7 season 1.
Kun Zeta varastaa Samiran kaulakorun, se täytyy saada takaisin ennen kuin hän keksii sen erityisvoiman // Kun Zeta varastaa Samiran taikasauvan ja muuttaa kaikki kanoiksi, Shimmerin, Shinen ja Leahin on pysäytettävä hänet. Episode 7 season 2.