Osa 3/5: Uudet eväät. Maria on löytänyt metsästä koiran ja piilottanut sen leikkimökkiinsä. Hän pelkää, että vanhemmat saavat tietää koirasta, koska se syö niin paljon. Onneksi Maria pääsee isän mukana ruokakaupaan.
Miksi strutsi piilottaa päänsä maahan? Strutsi ei osaa lentää hyvin, ja kun ilkeä Sakaali vie siltä sulat, sen on keksittävä toinen tapa paeta ilkeää Hyeenaa.
Sputnik lintujahdissa. Sputnik tapaa avaruusasemalla lintuharvinaisuuden, käläkätin. Muut eivät oikein usko Sputnikin lintuhavaintoon, ja niinpä Sputnik päättää etsiä käläkätin käsiinsä. HD
Osa 8/15. Kasvit kasvavat. Arttu, Kaisa ja Oona auttavat tonttu Sylvesteriä puutarhan hoitotöissä. Kasvimaan kasvit kasvavat kovaa vauhtia. Salaattia, tilliä ja sipulia voidaan jo kerätä syötäväksi.
Kausi 3 / Pennut pelastavat pelin. Ryhmä Hau haastetaan jalkapallo-otteluun, ja pormestari Hanttinen vehkeilee taas. / Pöllöä pelastamassa. Pennut pelastavat pulaan joutuneen pöllön ja samalla Sampan onnenpannan. HD
Vaara vuorilla. Eeva-täti on matkalla laaksoon pienellä potkurikoneella, kun radioyhteys koneeseen katkeaa. Kone löytyy, mutta Eeva-täti ja lasti ovat kadonneet. HD
Ålesundin kaupunki tunnetaan jugendtyylisistä rakennuksistaan, mutta millaisena taidemaalari Terje Fagermo seudun näkee? Hän näet etsii maalauksiinsa aitoa Ålesundin henkeä. HD
Kausi 22, 43/48. Päässä kohisee. Stacey myöntää vihdoin tarvitsevansa apua päästäkseen irti juomisesta. Toby etsii uutta asuntoa. Maggien elämä on sekaisin ja hänen uransa on vaakalaudalla. T: BBC.
Hajalla. Zosia joutuu vaikean päätöksen eteen hoitaessaan Arthuria. Dominic kohtaa tutun ihmisen menneisyydestä. Bernie etsii yhä paikkaansa akuutilla, koska Serena pitää kaikki langat käsissään. T: BBC. (U) HD
Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua. HD

9/10. Hevosen selkä on mennyt sijoiltaan, mutta se on toki korjattavissa. Simba-koiralle tehdään sydänleikkaus. Vastasyntyneet liki-antiloopit ovat ensimmäistä kertaa eläinlääkärin tutkittavina. (U)
Kausi 3. 6/6. Kummelipelleilyä vuodelta 1993. Puukon veljesten vieraana aito jenkki. Mauno Ahosen raportti shakkilaudan ääreltä. Matti Näsä ja karaoke. Juhaa sattuu leukaan. Eero Raittisen harvinainen video. (U)
Kausi 3, 1/10 Ville Myllyrinne haastaa Heikki Silvennoisen peltoautokisaan. Kaksikko tilaa Latelan talleilta kilpa-autot, joiden ulkonäöstä on kovat vaatimukset. (U) HD
Osa 522: Rakkauden hautajaiset. Iris hautaa suhteensa Veetiin ja keksii kaipaavansa laastaria. Tomi harkitsee moniavioisuutta. Tuija ottaa vastuun omiin käsiinsä. (U) HD
Osa 523: Pakkomielteitä. Iris haluaa laastarisuhteen Karrin kanssa. Tiialla on takertuva ote Janiin. Tuija ja Jimi tuntevat olevansa pikkunappuloita ison kaivosyhtiön hampaissa. (U) HD