Kun pieni on suurta. Arkinen on arvokasta ja vähäisestä voi kasvaa merkittävää. Jumalan työtavat ja johdatus käyvät usein yli ymmärryksen. Hän on valinnut tavallisen naisen vaikuttajaksi. Maija Nyman opettaa.
Dokumentti kertoo Israelin historian Babyloniasta nykyhetkeen. Se käsittää juutalaisten taistelun maastaan, kulttuuristaan ja olemassaolostaan. Juutalaisten vetoomus muulle maailmalle on heidän olemassaolonsa kunnioitus ja hyväksyntä.
Osa 4/13. Jeesuksen kohtaaminen. Tilaisuuden isäntänä Kaustisten baptistiseurakunta. Avaussanat Esko Ylinen. Juontajana Jari Korhonen. Todistuspuheenvuoro Minna Nieminen. Puhujana Oskari Kankare. Musiikissa Maksetut Viulut.
Kun pieni on suurta. Arkinen on arvokasta ja vähäisestä voi kasvaa merkittävää. Jumalan työtavat ja johdatus käyvät usein yli ymmärryksen. Hän on valinnut tavallisen naisen vaikuttajaksi. Maija Nyman opettaa.
Erika ja Ari-Pekka Niemelä rukoilevat puolestasi. Esirukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan ohjelman aikana studioon on myös puhelinlinja.
Jumalan pyhät enkelit ovat todellisia. Raamattu puhuu yllättävän paljon enkeleistä. Juha Ketola kertoo enkelimaailman todellisuudesta ja vaikutuksesta elämässämme täälla ajassa, tässä ja nyt.
Anneli. Syöpä muistutti, mikä on tärkeintä. Kun Anneli kuuli rintasyövästään, ensimmäinen reaktio oli epäusko. Sairauden kautta hän on löytänyt sen, mikä elämässä on tärkeintä.
Lopunajan Israelin vastaiset sotajoukot. Jumalan valittu kansa on kautta historian ollut vainottu. Tehtävämme on siunata Israelia ja rukoilla heidän puolestaan.
Vieraana Richard Booker. Jumala puuttui Richardin elämään hänen olohuoneessaan ja latasi koko Raamatun kuvan muodossa. Sitten Occidental Petroleumin johtaja irtisanoutui työstään. Miksi? Opiskellakseen juutalaisjuuria ja lopunaikoja.
Sydämen puhtaus. Onnellinen on se ihminen jolla turva Jumalassa. Tarina naisesta ja hänen joulukuusen hakumatkastaan, joka lopulta herätti eräät liikemiehet miettimään Jumalaa.
Erika ja Ari-Pekka Niemelä rukoilevat puolestasi. Esirukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan ohjelman aikana studioon on myös puhelinlinja.