Kun ilmoitukset häiriköivistä alligaattoreista kasaantuvat, Paul saa tietoonsa, ettei Jimmy ole palaamassa alligaattoripoikien pariin, ja päättää etsiä korvaajan Jimmyn tilalle.
Eläinlääkäri Blue tekee hätäsektion koiralle, jonka kaksi pentua ovat jääneet jumiin kohtuun. Eläinlääkärit kokeilevat videokuvaustaitojaan ja filmaavat vastaanotolla.
Yhdysvaltojen viimeisin lemmikkivillitys saa omistajat tälläämään villakoiransa viimeistä myöten trimmauskilpailuja varten. Keniassa nähdään kotieläimiksi kasvatettuja kirahveja.
Eläinlääkäri Blue tekee hätäsektion koiralle, jonka kaksi pentua ovat jääneet jumiin kohtuun. Eläinlääkärit kokeilevat videokuvaustaitojaan ja filmaavat vastaanotolla.
Simpanssien Eeden on kaaoksessa, koska johtajauros Abu on syösty vallasta. Aiheuttaako tämä hankaluuksia Josephinen sopeuttamiselle aikuisten simpanssien keskuuteen?
Liskoista tarkoituksensa löytänyt henkilö muutti nimensä herra Liskohulluksi ja alkoi niittää mainetta ottamalla kuvia ihmisinä poseeraavista liskoista.
Eläinlääkäri Chris matkustaa Britanniaan toteuttamaan lapsuuden unelmaansa. Cornwallissa ja Yorkshiressa seikkaillessaan hän työskentelee kaikenkarvaisten otusten kanssa.
Eläinlääkäri Blue tekee hätäsektion koiralle, jonka kaksi pentua ovat jääneet jumiin kohtuun. Eläinlääkärit kokeilevat videokuvaustaitojaan ja filmaavat vastaanotolla.
Kun ilmoitukset häiriköivistä alligaattoreista kasaantuvat, Paul saa tietoonsa, ettei Jimmy ole palaamassa alligaattoripoikien pariin, ja päättää etsiä korvaajan Jimmyn tilalle.
Simpanssien Eeden on kaaoksessa, koska johtajauros Abu on syösty vallasta. Aiheuttaako tämä hankaluuksia Josephinen sopeuttamiselle aikuisten simpanssien keskuuteen?
Pelottavasta maineestaan huolimatta käärmeet ovat yksiä kauneimmista ja kiehtovimmista eläimistä - majesteettisesta kuningaskobrasta pikkuiseen matokäärmeeseen.
Australian Pohjoisterritorion Kakadun kansallispuiston saloja ovat muinaiset ihmeet ja oudot otukset, ja se tarjoaa kodin maailman vanhimmalle ihmiskulttuurille, aboriginaaleille.
Nuorten simpanssien alue valmistautuu vastaanottamaan uudet jäsenet Tonyn ja Sampan. Sekä Eugene että Phillip ovat kuitenkin huolissaan tulevasta kohtaamisesta.

Huonot vapaaehtoistyöntekijät ja vaaralliset alligaattorit saavat alligaattoripojat haluamaan Jimmyn epätoivoisesti takaisin. Erään alligaattorin pelastus muuttuu kohtalokkaaksi.