BlogitVaihtoautotTietovisatReseptitSanakirjaHoroskooppiViihde
TV-ohjelmat tänään

Haulla king of killers löytyy 8 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

King Of KillersU

to 06.06. klo 00.00 - 01.27 1h 27 minV film premiere

Marc Garan on kansainvälisen salamurhaajaryhmän jäsen. Hän matkustaa Tokioon suorittamaan erikoistehtävää, jonka onnistuneesta suorittamisesta on luvattu 10 miljoonan dollarin palkkio. Paikan päällä selviää, että kutsun ovat saaneet myös monet kokeneet kollegat. Legendaarisen salamurhaajien kuninkaan Jorg Drakoksen (Frank Grillo) mukaan kyseessä on kilpailu, jossa voittopotin saa hänet tappanut ihminen. Vain yksi ammattitappajista voi selviytyä voittajaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.

King Of Killers

ke 05.06. klo 02.00 - 03.27 1h 27 minV film premiere

Marc Garan on kansainvälisen salamurhaajaryhmän jäsen. Hän matkustaa Tokioon suorittamaan erikoistehtävää, jonka onnistuneesta suorittamisesta on luvattu 10 miljoonan dollarin palkkio. Paikan päällä selviää, että kutsun ovat saaneet myös monet kokeneet kollegat. Legendaarisen salamurhaajien kuninkaan Jorg Drakoksen (Frank Grillo) mukaan kyseessä on kilpailu, jossa voittopotin saa hänet tappanut ihminen. Vain yksi ammattitappajista voi selviytyä voittajaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.

King Of KillersU

la 11.05. klo 00.15 - 01.42 1h 27 minV film premiere

pe 10.05. klo 02.00 - 03.27 1h 27 minV film premiere

ke 24.04. klo 00.00 - 02.00 2h 0 minV film premiere

ti 23.04. klo 02.15 - 03.45 1h 30 minV film premiere

Marc Garan on kansainvälisen salamurhaajaryhmän jäsen. Hän matkustaa Tokioon suorittamaan erikoistehtävää, jonka onnistuneesta suorittamisesta on luvattu 10 miljoonan dollarin palkkio. Paikan päällä selviää, että kutsun ovat saaneet myös monet kokeneet kollegat. Legendaarisen salamurhaajien kuninkaan Jorg Drakoksen (Frank Grillo) mukaan kyseessä on kilpailu, jossa voittopotin saa hänet tappanut ihminen. Vain yksi ammattitappajista voi selviytyä voittajaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.

King Of KillersU

pe 12.04. klo 04.00 - 05.30 1h 30 minV film premiere

Marc Garan on kansainvälisen salamurhaajaryhmän jäsen. Hän matkustaa Tokioon suorittamaan erikoistehtävää, jonka onnistuneesta suorittamisesta on luvattu 10 miljoonan dollarin palkkio. Paikan päällä selviää, että kutsun ovat saaneet myös monet kokeneet kollegat. Legendaarisen salamurhaajien kuninkaan Jorg Drakoksen (Frank Grillo) mukaan kyseessä on kilpailu, jossa voittopotin saa hänet tappanut ihminen. Vain yksi ammattitappajista voi selviytyä voittajaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.

King Of Killers

to 11.04. klo 22.00 - 00.00 2h 0 minV film premiere

Marc Garan on kansainvälisen salamurhaajaryhmän jäsen. Hän matkustaa Tokioon suorittamaan erikoistehtävää, jonka onnistuneesta suorittamisesta on luvattu 10 miljoonan dollarin palkkio. Paikan päällä selviää, että kutsun ovat saaneet myös monet kokeneet kollegat. Legendaarisen salamurhaajien kuninkaan Jorg Drakoksen (Frank Grillo) mukaan kyseessä on kilpailu, jossa voittopotin saa hänet tappanut ihminen. Vain yksi ammattitappajista voi selviytyä voittajaksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2023.
Takaisin TV-oppaan etusivulle
Jalkapallon EMJalkapallon EM-kisojen TV-opas >

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Radio Suomen kesäilta yhdessä, Pahan väri, Ihmeiden äärellä, Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio BEL - SVK, Jalkapallon EURO 2024: ROU - UKR, Simpsonit, Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio AUT - FRA, Rillit huurussa, Rantahotelli, Emmerdale

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity