Palkittu kansanmuusikko Maija Kauhanen on soittanut kanteletta ympäri maailmaa niin suurilla festareilla kuin keskellä viidakkoa. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #Puoli7Lue juttu
Yliopistollinen eläinsairaala: Sallin ura ravihevosena vaarassaU
ke 15.05. klo 13.20 - 13.50 30 min
32/40. Entisen USA:n Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin isovillakoira Deckard on kansainvälinen seikkailija. Meksikossa sattuneen hoitovirheen seurauksia hoidetaan Viikissä. Salli-tamman vasen silmä on samea ja kaarteissa juokseminen tuottaa vaikeuksia. Havannankoira Lilyn tulehtuneen haiman tutkimukset jatkuvat. (U)
Valaanpyyntiä vastustetaan maailmanlaajuisesti. Islanti jatkaa kuitenkin edelleen suurten merinisäkkäiden pyyntiä. Pyyntikauden alkua seuraava Kimmo törmää yhteiskunnassa luikertelevaan valasbisnekseen. (U)
Ella esittelee uudenlaisia kahvijuomia, joissa käytetään pohjana niin olutta kuin viiniäkin. Merenkurkku kohtaa Välimeren, kun Anders grillaa lahnaa, tuota jo lähes unohdettua kotimaista kalaa. yle.fi/stromso
Kausi 2, 2/5. Kuolema tulee - entä sitten? Vuosisadan verran eläneet eivät pelkää kuolemaa. Mitä jää viivan alle sadasta vuodesta ja mikä tarkoitus tällä elämällä on?Lue juttu
Laulaja Anneli Saaristo viettää juhlavuotta monestakin syystä. Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen laittaa kulmat kuntoon. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #Puoli7Lue juttu
Pohjoismaista Suomessa kuolee eniten ihmisiä koirien hyökkäysten seurauksena. Suuret ja voimakkaat koirat ovat vakavimmissa tapauksissa yliedustettuina. Kukaan ei silti kanna vastuuta tilanteesta. Viranomaisia asia ei kiinnosta eikä tilannetta seurata. Markus Büngerille oli käydä todella huonosti, kun koira kävi hänen kimppuunsa. Toimittajat: Patrik Skön ja Anki Westergård.
Luontodokumentissa seurataan villejä mesipistiäisiä sekä ihmisen kasvattamia kesymehiläisiä. Ne ovat luonnon tärkeimpiä pölyttäjähyönteisiä. Suomen mesipistiäislajeista joka kolmas on uhanalainen. (U)
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.Lue juttu
Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
5/6. Eihän se oo vankila kuitenkaan. Sanna-äiti toteuttaa unelmansa. Ada säikähtää uutta sijoituspaikkaansa. Hans pääsee seikkailemaan ystävänsä kanssa ja Minna hyväksyy Hansin huostaanoton - pitkin hampain.Lue juttu
Teuvo Tekoäly rientää pelastamaan konkurssin koetteleman Pyhännän. Ylimielinen Teuvo haastaa kunnanjohtajan ja kiroilee lapsille. Sopeutuuko tekoäly ihmisten joukkoon vai kutsuuko romuttamo? Ohjaaja Saskia Vanhalakka.