4/6. On vihdoinkin kevät, ja venekerhon jäsenet odottavat innolla sitä hetkeä, kun pressut voi poistaa! Micke on urakoinut ahkerasti. Nyt on vuorossa kylkien hionta ja pohjan maalaus. Hän tapaa myös Matsin, joka vietti monta vuotta tulitikkukuningas Ivan Kreugerin puuvenettä kunnostaen.
Kausi 8, 6/6. Hardangerviddan tuntureilla asuva Anne Vågen Skindalen hankkii tuloja kirnuamalla voita ja myymällä sen 30 kilometrin päässä olevaan lähikauppaan. Keväisin ja syksyisin tila on täysin eristyksissä muusta maailmasta. (U)
1/6. Kasper Strömman lähtee tutkimaan, mistä saunomisessa on oikeastaan kyse. Hän käy Suomen Saunaseurassa sekä tapaa saunologi Lassi A. Liikkasen ja infrapunasaunoja Jani Wallacen. Tuotanto: Parad Media, 2022. (U)
3/4: Paratiisi kasvihuoneessa. Valerie on aina haaveillut kasvihuoneesta, ja nyt on lopulta sen aika. Kun Nicole tulee käymään suunnitteluvaiheessa, hän huomaa Valerien unohtaneen jotakin ratkaisevan tärkeää.
5/6. Huumoria Port-au-Prince'issa. Haitilaiskoomikko Kako Bourjolly näkee paljon vaivaa huumorinsa ja kotimaansa vuoksi. Kaikkialla näkyy jälkiä maanjäristyksestä. Ainoa keino päästä eteenpäin on katsoa tulevaisuuteen. Tuotanto: SVT, 2014. (U)
Kausi 2, 4/6. Leiripäivät koirankouluttaja Maren Teien Rørvikin luona ovat olleet tehokkaita ja opettavaisia. Seuraavaksi omistajien on siirryttävä kouluttamaan koiriaan itse kotona. Se ei ole aina helppoa! Tuotanto: NRK, 2021. (U)
Saatuaan kuulla, ettei hän todennäköisesti ikinä tulisi raskaaksi, Linnea Uggeldahl kävi läpi suruprosessin. Varhaiskasvattaja alkoi etsiä itselleen harrastusta ja rakastui amerikkalaiseen jalkapalloon. Keväällä 2018 hän odotti innolla kesää helsinkiläisjoukkue Wolverinesin riveissä. Sitten hän huomasi olevansa raskaana. "Juuri silloin tuntui, että ajoitus oli elämäni huonoin", 31-vuotias keskuspuolustaja muistelee. Viisi vuotta myöhemmin Danten äiti teki maajoukkuedebyytin.
Kausi 2, 11/16. Kaksoiselämää 1/2. Parantaako aika haavat? Niin ei tunnu käyvän Pietrolle, joka on yhä hukassa. Calogiuri taas uskoo tehneensä oikein, mutta onko syy oikea? Tunnetun brittiräätälin surma askarruttaa poliisia. (U)
Kausi 2, 12/16. Kaksoiselämää 2/2. Kun oma elämä on hakusessa, parhaankin syyttäjän on joskus hankalaa erottaa mikä on muna, mikä kana. Joskus asiat etenevät vain sen vuoksi, että joku haluaa antaa ratkaisevan vihjeen. (U)
Ohjaaja Hanna Bergholm teki kalleimman suomalaisen naisen ohjaaman elokuvan, jossa molemmat pääroolit ovat naisen. Käsikirjoittaja Ilja Rautsi kertoo, kuinka idea Pahanhautojaan syntyi. (2024)
Kausi 3, 15/24. Hengestä kysymys. Andrésin ainut toivo olisi Teresan puuttuminen asiaan, mutta suostuuko hän auttamaan vai onko hänellä nyt muuta mielessä? Onko Bazánilla puhtaita jauhoja pussissa? Siitä on otettava selko. (U)
Kausi 2, 51/119. Lähes kuninkaallinen viesti. Martinan ihailija lähettää Alonsolle kirjeen, joka saa koko kartanon sekaisin. Pían synnytys kestää tuskallisen pitkään vaikka Abel ja Jana tekevät kaiken voitavansa.
Kausi 3, 16/24. Viime hetkellä. Diego näkee syyllisyyden nostattamia harhoja. Onko Alfredon äidillä liian vilkas mielikuvitus? Andrésin viimeiset hetket ovat peruuttamattomasti käsillä, ja Angela toivoo Teresalta viimeistä palvelusta. (U)
16/18. Liikuntaa proteesin kanssa. Mikä on paras tapa harrastaa liikuntaa, jos kehossa on kipuja ja särkyjä? Fysioterapeutti Lasse Bergström antaa vinkkejä. Proteesipajassa näytetään, miten proteesi valmistetaan.
Kun WizardLotion-nimellä pelaava Viking Dufvelin striimaa nettiin videoitaan, seuraajat ympäri maailmaa katsovat hänen pelaamistaan reaaliajassa. Sipoolaisyksiössä asuva Viking pelaa yleensä Apex Legends -ammuntapeliä ja juttelee samalla katsojien kanssa.
Kausi 1, 4/6. Sekunnin murto-osassa. Jan tiimeineen joutuu vaikean tehtävän eteen. Emilien potilas tasapainoilee elämän ja kuoleman välillä. Pappi Lotte käy tärkeän keskustelun - elämä voi muuttua sekunnin murto-osassa.
Osa 1/5. Uusi tapa markkinoida. Tanskan tunnetuimmat influensserit tienaavat vuosittain miljoonia. Tuottoisien sopimusten takana ovat agentit. Tuotanto: DR, 2022 (U)
1/3. Tuntematon numero. Felixistä liikkuu ilkeitä huhuja. Tuntemattomasta numerosta levitetään väitteitä, joiden mukaan Felix ahdistelee tyttöjä. Ihmiset eivät kuitenkaan tiedä, että Felix on vainoamisen uhri.
1/3. Anneli ja Mikael ovat kamppailleet lapsettomuuden kanssa vuosikaudet. Nyt adoptio on heidän ainoa toivonsa saada lapsi. Odotusaika on kuitenkin pitkä ja vastoinkäymisiä riittää. Onnistuuko adoptointi vai jääkö lastenhuone tyhjäksi? Tuotanto: Olof Film, 2020. (U)
Koulu. Artisti Hanna Pakarinen valmistuu ylioppilaaksi, Oscar Lehtinen auttaa väkivaltaisia nuoria, syyhypunkki ja muut loiset, TV-tuottaja ryhtyy lähihoitajaksi, Maja Mannilan kotikoulu, Nosework. Parad Media.
Kausi 1, 3/6. Entä ne huonot uutiset? Tarkastukset tuottavat tulosta, mutta valtaapitävät vangit kokevat samalla asemansa uhatuksi. Kärsijöinä ovat heikoimmat vangit, joilta peritään velkoja kovin ottein. Paine Miriamia kohtaan kasvaa. (U)
1/7: 500 vierasta. Dipshi ja Arun haluaisivat häihinsä korkeintaan 300 vierasta, mutta vanhemmat vaativat kutsumaan 500. Mahtavatko he päästä sopuun vierasmäärästä?
Alexander on epäonnistunut. Ulospäin Alexander näyttää menestyvältä ja itsevarmalta, mutta omasta mielestään hän on epäonnistunut. Pari vuotta sitten Alexander koki romahduksen ja suunnitteli jo keskeyttävänsä lukion. Se oli Alexanderille kova paikka. Nyt hän haaveilee kuvanveistäjän ja taidemaalarin urasta. Se tarkoittaisi kuitenkin yksinäistä ja epävarmaa elämää. Eikä Alexanderia ole vielä edes hyväksytty opiskelemaan taideakatemiaan. Mitä jos hän epäonnistuu pyrkimyksissään? T: DR, 2021. (U)