PSPCA haluaa oikeutta auttamilleen eläimille. Sillä on eri puolilla osavaltiota yhdeksän agenttia, jotka hoitavat kaikkea kissoista ja koirista hevosiin, matelijoihin ja karhuihin. Jakso 13 Kausi 12 Vuosi 2008
Lähestyvä metsäpalo pakottaa Stuart ja Toni Rinkerin pohtimaan ratkaisua huonosti menestyvälle omavaraistilalleen. Stuart kuitenkin vastustaa Raneyn palontorjuntaehdotusta. Jakso 7 Kausi 2 Vuosi 2018
PSPCA:n virkailijat epäilevät, että eräs mies kasvattaa koiranpentuja kellarikerroksessa Philadelphiassa. Olosuhteet ovat ala-arvoiset, ja tiimi aikoo lopettaa touhun. Jakso 14 Kausi 12 Vuosi 2008
Matka maailman ympäri näyttää, miten koirasta tuli maailman arvostetuimpiin eläimiin kuuluva laji. Ihmisen parhaan ystävän tarina kulkee villipedosta lempeäksi lemmikiksi. Jakso 2 Kausi 1 Vuosi 2016
Jackson kouluttaa Skylar-kissaa, joka pelkää omaa häntäänsä. Sitten hän tapaa kaksi kissanomistajaa, joiden lemmikki kaatelee koko ajan tavaroita. Jakso 3 Kausi 7 Vuosi 2015
Jackson hoitaa kissafobiasta kärsivää miestä. Coloradon osavaltiossa hän pelastaa suosikkikissansa pelastuskeskukselta niin että se saa jäädä adoptiokotiinsa. Jakso 6 Kausi 8 Vuosi 2017
Kaikki on suurempaa Texasissa, jopa Texasin riistanvartijan työ. Riistanvartijat suojelevat Texasin luonnonvaroja ja vahtivat osavaltion 27 miljoonaa asukasta. Jakso 6 Kausi 6 Vuosi 2016
Howie Mandel tilaa uuden akvaarion, tällä kertaa yllätykseksi agenttinsa yritykselle. Jo olemassa oleva akvaario tarvitsee päivitystä. Jakso 6 Kausi 8 Vuosi 2018
Tia, Tania ja Mariah muistelevat kaikkein hellyttävimpiä hetkiä. Matkalla on ollut yllättäviä pelastusoperaatioita, liikuttavia jälleennäkemisiä ja sydäntä lämmittäviä adoptioita. Jakso 15 Kausi 9 Vuosi 2017
Jackson auttaa pariskuntaa, joka on muuttanut isompaan asuntoon pitääkseen taistelevat kissat erillään. Villikissa Greenien virtsaaminen uhkaa liiketoimintaa. Jakso 4 Kausi 8 Vuosi 2017
Teksasissa kaikki on isompaa, niin myös riistanvartijoiden työ. He suojelevat "yksinäisen tähden osavaltion" luonnonvaroja ja valvovat sen 27 miljoonaa asukasta. Jakso 4 Kausi 6 Vuosi 2016
Liikemies Brad Jennings tilaa uuden toimistonsa loppusilaukseksi kolme akvaariota. Niissä näkyy lisähuoneita, joista yhdessä on jopa toimiva takka! Jakso 4 Kausi 8 Vuosi 2018
Kun koditon mies pyytää turvapaikkaa ottamaan hänen koiranpentunsa, alkavat Mariah ja Marcel auttaa kadulla koiriensa kanssa eläviä kodittomia jakamalla heille avustuspusseja. Jakso 13 Kausi 9 Vuosi 2017
Maailmanmestarinyrkkeilijä Fernando Vargas tilaa nyrkkeilyhanskan muotoisen akvaarion harjoitussalilleen Las Vegasiin. Tuleeko siitä täystyrmäys? Jakso 5 Kausi 8 Vuosi 2018
Kiitospäivän kunniaksi nähdään kotivideoita kalkkunoiden tekemistä hyökkäyksistä ja kuullaan ällikällä lyötyjen uhrien kertomuksia, jotka onneksi päätyvät helpotuksen huokaukseen. Jakso Kausi Vuosi 2014
Jackson kärsii moneen vuoteen pahimman hyökkäyksen May-kissan kynsissä. Hän avustaa huonohermoista huoltajaa muuttamaan kissansa Kanadaan. Jakso 7 Kausi 8 Vuosi 2017
Kaikki on suurempaa Texasissa, jopa Texasin riistanvartijan työ. Riistanvartijat suojelevat Texasin luonnonvaroja ja vahtivat osavaltion 27 miljoonaa asukasta. Jakso 7 Kausi 6 Vuosi 2016
Tia etsii täydellistä koiraa pariskunnan kumppaniksi maatilalle, mutta millainen pentu pärjää karjan kanssa? Tiimi pelastaa väkivaltaisen irtokoiran. Jakso 16 Kausi 9 Vuosi 2017
Neil vetää ensimmäisen kierroksen pääsuonella, mutta vastoinkäymiset uhkaavat koko elämäntyötä. Jeremy ja Gary lähtevät karhumetsälle, mutta kohtaavat jotain vielä vaarallisempaa. Jakso 5 Kausi 2 Vuosi 2016
Kuuluisuudet Emily Deschanel, Daymond John ja Alex Pall kertovat hurjimmista kohtaamisistaan eläinten kanssa, joihin kuuluu öykkärikarhuja, palkintokanoja ja kadonneita koiria. Jakso 7 Kausi 1 Vuosi 2017
Kuuluisuudet Al Roker, Clinton Kelly ja Raelynn kertovat hurjimmista kohtaamisistaan eläinten kanssa, joihin kuuluu nälkäisiä karhuja, tunkeutuvia lepakoita ja suojelevia koiria. Jakso 8 Kausi 1 Vuosi 2017
Alaskan erämaan uumenista löytyy Amerikan kovin kaupunki, McCarthy. Se on pakopaikka ihmisille, jotka haluavatkin pysytellä piilossa erämaan kätköissä. Jakso 2 Kausi 2 Vuosi 2016
Tia etsii täydellistä koiraa pariskunnan kumppaniksi maatilalle, mutta millainen pentu pärjää karjan kanssa? Tiimi pelastaa väkivaltaisen irtokoiran. Jakso 16 Kausi 9 Vuosi 2017
Kuuluisuudet Emily Deschanel, Daymond John ja Alex Pall kertovat hurjimmista kohtaamisistaan eläinten kanssa, joihin kuuluu öykkärikarhuja, palkintokanoja ja kadonneita koiria. Jakso 7 Kausi 1 Vuosi 2017
Kuuluisuudet Al Roker, Clinton Kelly ja Raelynn kertovat hurjimmista kohtaamisistaan eläinten kanssa, joihin kuuluu nälkäisiä karhuja, tunkeutuvia lepakoita ja suojelevia koiria. Jakso 8 Kausi 1 Vuosi 2017