Ryhmä entisiä kasarivideopelimestareita on ihmiskunnan ainoa toivo torjua avaruusolioiden hyökkäys tässä visuaalisesti näyttävässä toimintaseikkailussa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
E.T. on ulkoavaruudesta maan päälle joutunut olento, joka piilopaikkaa etsiessään eksyy erään amerikkalaisen perheen takapihalle. Perheen poika löytää olennon ja vie tämän kotiinsa. Amerikkalainen scifi vuodelta 1982.
Barbie Rock ‘N Royals: Prinsessa rokkiseikkailussaU
su 19.03.2023 08.00 - 09.19 1h 19 min
Tässä pirteässä musikaalissa Barbie™ esiintyy prinsessa Courtneyna – modernina prinsessana, jonka maailma kääntyy päälaelleen, kun hän vaihtaa paikkaa Erikan, kuuluisan rocktähden kanssa. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2015.
Sebastian ja Mitcho asuvat pienessä kaupungissa. Kun kaupungin pormestari katoaa, Sebastianin ja Mitchon pitää lähteä pelastusmatkalle. Avukseen he saavat jättipäärynän, joka toimii myös laivana. Tanskalainen lasten seikkailuanimaatio vuodelta 2017.
Shrek lähtee uskaliaalle matkalle, jonka päämääränä on pelastaa tuittupäinen prinsessa Fiona lohikäärmeen kynsistä. Samalla Shrek hankkii takaisin kotisuonsa juonia punovalta lordi Farquaadilta. Amerikkalainen perhe-elokuvat vuodelta 2001.
Bo-aasi haluaa päästä pois maatilan rauhasta. Tähteä seuraamalla tähteä hänestä tulee sattumalta sankari kaikkien aikojen tärkeimmässä tarinassa - ensimmäisessä joulussa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Moxy rakastaa elämäänsä yllätyksettömässä pikkukaupungissa, mutta hänen perusluonteeseensa kuuluva uteliaisuus vetää miettimään olisiko jossain jotain, Uglyvilleä ympäröivän vuoren tuolla puolen Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Arvoituksellinen kartta vie Smurffiinan ystävineen jännittävälle matkalle halki Kielletyn metsän, jossa elää taianomaisia eläimiä. Heidän on löydettävä tiensä kylään ennen Velhoa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
E.T. on ulkoavaruudesta maan päälle joutunut olento, joka piilopaikkaa etsiessään eksyy erään amerikkalaisen perheen takapihalle. Perheen poika löytää olennon ja vie tämän kotiinsa. Amerikkalainen scifi vuodelta 1982.
Andie aikoo vietellä miehen ja kirjoittaa niistä tavoista, joilla naiset ajavat miehiä pois. Mutta Benjamin on vuorostaan lyönyt vetoa kykenevänsä viettelemään kenet tahansa kymmenessä päivässä. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2003.
Ryhmä entisiä kasarivideopelimestareita on ihmiskunnan ainoa toivo torjua avaruusolioiden hyökkäys tässä visuaalisesti näyttävässä toimintaseikkailussa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
Marisa Ventura on yksinhuoltajaäiti, joka työskentelee manhattanilaisessa luksushotellissa. Eräänä päivänä hotellissa yöpyvä senaattorikandidaatti luulee Marisaa varakkaaksi seurapiirinaiseksi. Amerikkalainen komedia vuodelta 2002.