Selvitäkseen talvesta ja taatakseen itselleen ja perheelleen paremman elämän Jens tekee sopimuksen naapurin suurtilallisen kanssa. Sen johdosta hän joutuu tekemään raskaan uhrauksen. Tanskalainen draama vuodelta 2018.
Romanttinen draamakomedia Timistä, joka saa tietää pystyvänsä matkustamaan ajassa. Tim päättää hankkia kykynsä avulla tyttöystävän. Rooleissa Domhnall Gleeson, Rachel McAdams ja Bill Nighy. USA romanttinen draamakomedia 2013.
Mies kieltäytyy tyttärensä avusta, vaikka hänellä on muistisairaus. Kun hän yrittää ymmärtää muuttuvia olosuhteita, hän alkaa epäillä läheisiään, omaa mieltään ja todellisuutensa rakennetta. Brittiläinen draama vuodelta 2020.
Kun suutari Maxin ompelukone tekee tenän paljastuu, että varakoneella on taikavoimia, joiden ansiosta Max voi kirjaimellisesti hypätä asiakkaidensa kenkiin ja nähdä maailman uusin silmin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2014.
Kun Katie laskeutuu bussista syrjäisessä Southportissa, kukaan ei tiedä hänen alkuperäänsä. Kaunis mutta sulkeutunut tyttö ystävystyy pikkuhiljaa naapurin Jon kanssa. Hän myös haluamattaan rakastuu yksinhuoltajaisä Alexiin. Amerikkalainen draama vuodelta 2013.
Eronneen parin on näyteltävä onnellista avioparia adoptiopoikansa häiden alla, jottei tämän uskonnollinen ja eroja vastustava biologinen äiti pahastu. USA, romanttinen komedia, 2013.
Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliitto on jo pitkään ollut vaakalaudalla. Vaikka huhut pettämisestä ja avioerosta kiertävät, kuningattaren Sandringhamin kartanossa vietettävän joulun ajaksi julistetaan välirauha. Brittiläinen draama vuodelta 2021.
Selvitäkseen talvesta ja taatakseen itselleen ja perheelleen paremman elämän Jens tekee sopimuksen naapurin suurtilallisen kanssa. Sen johdosta hän joutuu tekemään raskaan uhrauksen. Tanskalainen draama vuodelta 2018.
Edmond Murray saa puhelun itkevältä ex-vaimoltaan. Heidän seitsemänvuotias poikansa on kadonnut leirintäalueelta. Pian selviää, että lapsi on kidnapattu, ja vanhemmat vaipuvat epätoivoon. Brittiläinen draama vuodelta 2021.
Jason löydetään merestä keho täynnä luodinreikiä. Vähitellen hän tajuaa olevansa erittäin vaarallinen mies vailla muistikuvaa väkivaltaisesta menneisyydestään. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2002.
Liittovaltion sheriffi Teddy Danielsin saavuttua Shutter Islandin vankimielisairaalaan rutiinitutkimus saa synkän käänteen. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2010.