Joihinkin rukouksiin on parempi jättää vastaamatta. Hyväntuulisessa komediassa Betsy oppii totuuden ilman vastausta jääneistä rukouksista ja omasta käsityksestään Jumalasta.
Sävellys ihmiskaupan aiheuttamasta tuskasta käsin. Hannu Huhtala kysyi Jumalalta, mitä hän voisi tehdä. Hän törmäsikin Raamatussa kertomukseen siitä, kun Jeesus tapaa syntisen naisen.
Jorma Rämö. Jorma kertoo voimakkaasta uskoontulostaan 1974 sekä sitä seuranneesta lähetystyöstä, jossa on saanut olla mukana. Hän kertoo mm. Intian kaivoprojekteista ja näkemistään ihmeistä. Toimittajana Martti Ojares.
Timo Rantanen. Espanjassa perheensä kanssa useita vuosia lähetystyötä tehnyt ja pastorina toiminut Timo kertoo todistuksessaan nuoruusajan haasteistaan, uskoontulostaan, Jumalan uskollisuudesta sekä rikkaasta ajasta lähetystyössä, joka sisälsi sekä voittoja että vaaratilanteilta.
Uskollinen Jumala. Alkurukous Heikki Kovalainen. Juonto Kari Perälä. Seurakunnan historia Kaarina Huhtala. Todistuspuheenvuoro Daniel Pohtila. Puhe Paavo Järvinen. Musiikki Sallan Helluntaiseurakunnan kuoro.
Joihinkin rukouksiin on parempi jättää vastaamatta. Hyväntuulisessa komediassa Betsy oppii totuuden ilman vastausta jääneistä rukouksista ja omasta käsityksestään Jumalasta.
Niveljalkaisten hyppykilpailut. Hyppyhämähäkki hyppää hydraulisesti 20-60 kertaa pituutensa. Lehtikuoriainen linkoaa itsensä satoja kertoja pituutensa etäisyydelle.
Missä vaino on lisääntynyt eniten?. Mikä on kristittyjen todellisuus maailmalla? Tutustumme Open Doorsin maailmanlaajuiseen tutkimukseen, joka tuottaa ainutlaatuista tietoa kristittyjen vainoista. Samalla luomme katsauksen maihin, joissa vaino on lisääntynyt eniten. Uusinta vuodelta 2020.
Osa 1/4. Periaatteita Jumalan puheen kuulemiselle. Kuinka voin tunnistaa Jumalan äänen ja tietää Jumalan tahdon elämäni tilanteissa? Tuula Ketola johdattelee keskustelua Tero Koiviston ja Lasse Kujasen kanssa. Musiikissa palvelee Onni Pyhälahti.
Niveljalkaisten hyppykilpailut. Hyppyhämähäkki hyppää hydraulisesti 20-60 kertaa pituutensa. Lehtikuoriainen linkoaa itsensä satoja kertoja pituutensa etäisyydelle.