Menneisyytensä piinaama entinen merijalkaväen sotilas Tommy Riordan palaa kotiin ja pistäytyy visiitille isänsä, entisen valmentajansa luo, pestaten tämän koutsaamaan itseään tulevaan MMA-turnaukseen. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2011.
Whip Whitakerista tulee kansallissankari yhdessä yössä. Hän onnistuu kuin ihmeen kaupalla tekemään vaikean pakkolaskun ja pelastamaan kymmenien ihmisten hengen. Amerikkalainen draama/trilleri vuodelta 2012.
Jan Vokes, siivooja ja baarimikko, päättää hankkia kilpahevosen ja ryhtyy ratsastamaan sillä. Yllättäen sijoutus kannattaa, sillä hevosesta tulee menestystarina, joka nousee aina mestaruuskilpailuun saakka. Amerikkalainen draama vuodelta 2020.
Tyylikkäässä henkilökuvassa legendaarisesta rock-ikonista Ian Curtisista saamme seurata nuorta Joy Division -laulajaa myötä- ja vastoinkäymisten kautta hänen lyhyellä urallaan, joka johti hänen surulliseen poismenoonsa. Brittiläinen draama vuodelta 2007.
Grease on se, mitä kaipaat! Palaa lukioon Pink Lady Sandyn, T-Birds-kovisjengin johtajan Dannyn ja rokkaavan tähtikaartin seurassa. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 1978.
Väsynyt lehtitoimittaja saa tehtäväkseen Fred Rogersin henkilökuvan ja voittaa skeptisyyden sekä oppii ystävällisyydestä, rakkaudesta ja anteeksiannosta Amerikan suosituimmalta naapurilta. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Hillittömässä hittikomediassa Ben Stiller esittää toheloa miessairaanhoitaja Greg Fockeria, jonka pelottava velvollisuus on tavata ensimmäistä kertaa morsiamensa vanhemmat. Amerikkalainen komedia vuodelta 2000.
Menneisyytensä piinaama entinen merijalkaväen sotilas Tommy Riordan palaa kotiin ja pistäytyy visiitille isänsä, entisen valmentajansa luo, pestaten tämän koutsaamaan itseään tulevaan MMA-turnaukseen. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2011.
Ivan Locke on uurastanut koko ikänsä unelmaelämänsä eteen. Työuransa huippuhetkeä edeltävänä iltana yksi puhelinsoitto laittaa liikkeelle tapahtumasarjan, joka murentaa hänen täydellisen elämänsä Brittilainen/ amerikkalainen draama vuodelta 2014.
Howard Hughes oli ilmailun uranuurtaja, omalaatuinen miljonääri ja menestyksekäs elokuvatuottaja ja naistenmies, joka kamppaili koko ajan omia fobioitaan vastaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2004.