John Vogel oli ihailtu perheenisä, kun hänen tyttärensä Jennifer oli lapsi. Samaan aikaan, kun John opetti tyttärelleen kaiken rakkaudesta ja ilosta, hän eli kaksoiselämää maan suurimpana rahanväärentäjänä. Amerikkalainen draama vuodelta 2021.
Epäonnistuneen koeharjoituksen jälkeen palkittu newyorkilainen musiikkiyliopisto lähettää viulinisti Finley Sinclairin irlantilaiseen rantakylään vaihto-oppilaaksi. Amerikkalainen draama vuodelta 2021.
1840-luvun Etelä-Englannin rannikolla yksinäinen paleontologi Mary Anning saa seuraa meri-ilmaan tervehtymään tulleesta Charlotta Murchisonista. Amerikkalainen draama vuodelta 2020.
Kun Bart tapaa Viennan, he rakastuvat palavasti, mutta heidän salaisuutensa voivat olla esteenä pysyvälle rakkaudelle. Amerikkalianen draama vuodelta 2021.
Palatessaan Jumanjiin pelastamaan yhtä omistaan he huomaavat, että peli on yllätyksiä täynnä. Paetakseen pelaajien on uhmattava tutkimattomia seutuja, aina kuivista aavikoista lumisiin vuoriin. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2019.
Kun Anna palkataan Mattin lapsen sijaissynnyttäjäksi, he huomaavat pian, että suhde muuttaa heidän käsityksensä suhteista, rajoista ja rakkauden erityispiirteistä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2021.
Gloria on itsenäinen vanhempi nainen, joka tykkää käydä ulkona tanssimassa. Eräänä päivänä hän tapaa miehen, joka omistaa paintball-puiston ja alkaa tapailla miestä. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Kun musiikkimaailman supertähti saa eteensä valinnan, joka voi muuttaa hänen uransa, hänen assistenttinsa keksii suunnitelman, joka muuttaa heidän elämänsä lopullisesti. Amerikkalainen draama vuodelta 2020.
Epäonnistuneen koeharjoituksen jälkeen palkittu newyorkilainen musiikkiyliopisto lähettää viulinisti Finley Sinclairin irlantilaiseen rantakylään vaihto-oppilaaksi. Amerikkalainen draama vuodelta 2021.
Kolme miljoonaa dollaria on piilotettu luksustaloon, jonka nimi on Castle. Kaksi kovaa kilpailevaa jengiä etsii piilotettuja rahoja, mutta ennen heitä talonmies Mike törmää rahoihin vahingossa. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2021.
Traumaattisesta tapahtumasta kärsivä Cassie janoaa kostoa tässä jännittävässä ja villin uudenlaisessa kostotarinassa. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2020.
Jim McNeely ryhtyy öljynporaajaksi Teksasissa vuonna 1939. Hänen nousujohtoinen polkunsa on täynnä esteitä, mutta rakkaan vaimonsa tuella hän yrittää tehdä parhaansa. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.