Pankkiryöstäjä Tom Carter on onnistunut välttymään kiinnijäämiseltä jo vuosien ajan. Kun hän tapaa elämänsä naisen, Tom päättää, että on tullut aika siirtyä kaidalle polulle. Mutta onnistuuko hän? Amerikkalainen toiminta vuodelta 2020.
Prinssi Judah Ben-Hur joutuu syytökseen maanpetoksesta väärin perustein. Riisuttuna arvonimestään ja erossa perheestään sekä rakastamastaan naisesta, Judah ajetaan orjuuteen. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2016.
Karismaattisen, rikollisia metsästävän duon, eli David Starskyn ja Ken "Hutch" Hutchinsonin syntytarinassa kuvataan heidän aikaansa Bay Cityn etsivinä, kun heistä tuli ensimmäistä kertaa parivaljakko. Amerikkalainen komedia vuodelta 2004.
Veri vetää Adonista nyrkkeilyn pariin ja hän matkustaa Philadelphiaan etsiäkseen käsiinsä isänsä legendaarisen vastustajan Rockyn. Rocky on jo jättänyt nyrkkeilyn, mutta ryhtyy valmentamaan tätä. Amerikkalainen draama vuodelta 2015.
Huippusalaiset erikoisjoukot nimeltään G.I. Joe lähtevät taistelemaan pahaa organisaatiota vastaan. Sen johdossa häärii tuntematon asekauppias. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2009.
Indyn täytyy kestää myrkkyjä, ansoja, käärmeitä ja pettureita päästäkseen maaliin. Arkin voimat pääsevät äkkiä valloilleen ja Indy taistelee pysyäkseen askeleen natsien edellä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1981.
Steve Coogan ja Rob Brydon lähtevät viimeiselle matkalle. Tällä kertaa he syövät tiensä läpi Kreikan saariston Odysseus kohtalonomaisena esikuvanaan. Brittiläinen komedia vuodelta 2020.
Epäonniset FBI-agentit Marcus ja Kevin saavat täpärästi pitää työpaikkansa. Kun seurapiirisiskokset loukkaantuvat agenttien valvovien silmän alla, on heidän ryhdyttävä elämänsä peiteoperaatioon. Amerikkalaine komedia vuodelta 2004.
Pankkiryöstäjä Tom Carter on onnistunut välttymään kiinnijäämiseltä jo vuosien ajan. Kun hän tapaa elämänsä naisen, Tom päättää, että on tullut aika siirtyä kaidalle polulle. Mutta onnistuuko hän? Amerikkalainen toiminta vuodelta 2020.
Vuoden 1999 Los Angelesiin sijoittuva rikosdraama poliisiksi ryhtyneestä Vietnamin sodan veteraanista, joka käyttää usein oman käden oikeutta. USA rikosdraama 2011.
Lokakuussa 1962 amerikkalaiset vakoilukoneet ottivat kuvia, joissa näkyi, miten Neuvostoliitto suunnitteli ydinohjusten sijoittamista Kuubaan. Presidentti John F. Kennedy neuvonantajineen alkoi miettiä keinoja neuvostojoukkojen uhkaa vastaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2000.
Gary on brittisotilas, joka lähetetään Pohjois-Irlantiin selvittämään kriisitilannetta, johon liittyy IRA:n kriisijuoni. Brittiläinen trilleri vuodelta 2014.