Tutkivan journalismin viikko-ohjelma, joka käsittelee yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. Ohjelma pyrkii paljastamaan epäkohtia ja väärinkäytöksiä sekä löytämään taustalla olevia syitä. HD
Suorassa lähetyksessä haastateltavina Cannesissa palkittu elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen, popmuusikko Sanni ja toisen polven keihäänheittäjä, maailmanmestari Kimmo Kinnunen. HD
Kausi 6. 1/12. Toteutumattomia unelmia. Emilia tekee tunteikkaan paluun entisille kotiseuduilleen. Koillismaalla valmistaudutaan kauteen riistakolmiolaskennoissa. Paavo ja Johannes tunnelmoivat lähestyvää syksyä. HD
2/10: Mari. Ville Haapasalo matkailee Venäjällä Marin alueella ja tutustuu vähemmistökieleen ja -kulttuuriin. Ville osallistuu muun muassa ristiäisiin ja vierailee paikallisradion haastateltavana. (U) HD
Vieraana kansainvälisen uran sirkustaiteilijana tehnyt Salima Peippo.Tutustutaan myös kynäruiskumaalaukseen. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Totti Toivonen. HD
Kausi 2, 4/8. Ljubljana. Alina ja Lauri treenaavat huippusuosittujen akrobaattien kanssa ja yöpyvät puumajassa. Alppien kauneus innostaa kokeilemaan extreme-lajia ja pikkukylän reggae-festareilla myydään laillista kannabista. (U) HD
Kausi 2, 4/8. Ljubljana. Alina ja Lauri treenaavat huippusuosittujen akrobaattien kanssa ja yöpyvät puumajassa. Alppien kauneus innostaa kokeilemaan extreme-lajia ja pikkukylän reggae-festareilla myydään laillista kannabista. (U) HD
Maria Jotunin näytelmään perustuvassa elokuvassa kaikki haluavat rakastaa, mutta asettavat tunteidensa kohteelle lähes mahdottomia vaatimuksia. O: Orvo Saarikivi. N: Helena Kara, Paavo Jännes. T: Suomi-Filmi. (1937) (Mv) (U)
Kausi 3. 6/6. Kummelipelleilyä vuodelta 1993. Puukon veljesten vieraana aito jenkki. Mauno Ahosen raportti shakkilaudan ääreltä. Matti Näsä ja karaoke. Juhaa sattuu leukaan. Eero Raittisen harvinainen video. (U)
Vieraana monipuolinen näyttelijä, ohjaaja ja muusikko Katriina Honkanen. Puhumme heppahulluudesta ja bongaamme harvinaisia lintuja Helsingin keskustasta. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Totti Toivonen. HD
Osa 1/8. Mitä tapahtuu, kun neljä perhettä hankkii lemmikin? Andreas on ostanut lagotto romagnolo -pennulleen jo valmiiksi leopardikuvioituja kakkapusseja. Löytökissa Viimalle kodin tarjoava perhe puolestaan joutuu elämään jännittäviä aikoja ennen kuin Viiman tulo varmistuu. Tuotanto: Five Corners Production, 2021. HD
Koronapotilaiden määrä sairaaloissa kasvaa. Löysättiinkö rajoituksia liian aikaisin? Veiraina HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen ja Päijät-Soten johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen. Vetytalous on nyt kovassa nosteessa. Ehtiikö Suomi mukaan kilpajuoksuun? Studiossa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), LUT-yliopiston tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen ja EK:n johtava ilmastovastaava Janne Peljo. Juontajana Heikki Ali-Hokka. #yleastudio HD
Kausi 1, 4/12. Äkkiä on ilta. Akin ajelehtiessa uudessa elämäntilanteessa, Aila ryhtyy hoitamaan Akin perheen asioita kuntoon. Elina tekee suunnanmuutoksen työrintamalla. Ilkan omat demonit saavat otteen miehestä. (U) HD
Kausi 3, 15/16. Nissinen! Kampanjaväki tekee vaalimainoksia. He saavat apua Ramilta, joka pestaa itsensä kuvaajaksi. Mainosten ohjaajana häärii yllätysnimi. R: Jussi Vatanen, Malla Malmivaara. O: Teppo Airaksinen. (U) HD
1/3. Suruviesti. Rakuuna Tauno Tukeva on rintamalla loman odotuksen tunnelmissa. Perheen kolmas lapsi on pian syntymässä. Taunolta puuttuu hevonen, jonka hän voittaa korttipelissä. (U) HD