Ikääntyvä mestari menettää mestaruusvyön Clubber Langille. Koska Clubber aiheuttaa myös uskollisen Mickeyn kuoleman, Rocky masentuu ja vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteensä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1982.
Uusi versio H.G. Wellsin klassikosta. Yhden amerikkalaisperheen silmin kuvattu poikkeuksellinen taistelu, jossa panoksena on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Amerikkalainen scifi vuodelta 2005.
Karismaattisen, rikollisia metsästävän duon, eli David Starskyn ja Ken "Hutch" Hutchinsonin syntytarinassa kuvataan heidän aikaansa Bay Cityn etsivinä, kun heistä tuli ensimmäistä kertaa parivaljakko. Amerikkalainen komedia vuodelta 2004.
Rocky jatkaa nyrkkeilyä ja hyppää näytösottelussa kehään Apolloa vastaan. Rocky loukkaantuu pahasti silmästä. Jos hän jatkaa nyrkkeilyä, saattaa silmästä lähteä näkö. Amerikkalainen toimintadraama vuodelta 1979.
Säiliöauto kolaroi tunnelissa talvisessa tunnelissa. Lapsiperheitä, nuoria ja turisteja jää yllättäen julmasti loukkoon pimeään. Ulkopuolella raivoaa lumimyrsky, eivätkä pelastusjoukotpääse paikalle. Norjalainen trilleri vuodelta 2019.
Talvella 1952 Iso-Britannian viranomaiset vastaanottivat ilmoituksen asuntomurrosta ja menivät matemaatikko, kryptoanalyytikko ja sotasankari Alan Turingin kotiin tutkimaan tapausta. Viranomaiset päätyivät pidättämään itse Turingin epäiltynä ”törkeästä säädyttömyydestä”. Syyte homoseksuaalisesta kanssakäymisestä johti tuomioon, joka lopulta mursi Turingin. Brittilainen trilleri vuodelta 2014.
Tapahtumat sijoittuvat 23 vuotta 'Predator - saalistajan' tapahtumien jälkeen. Yhdysvaltalainen entinen sotilas ja nykyinen palkkasoturi Royce herää tajuttomuudesta pudotessaan laskuvarjolla tuntemattomaan viidakkoon. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2010.
Ikääntyvä mestari menettää mestaruusvyön Clubber Langille. Koska Clubber aiheuttaa myös uskollisen Mickeyn kuoleman, Rocky masentuu ja vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteensä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1982.
Sean Conneryn ja Nicolas Cagen tähdittämä toimintaelokuva, jossa ainoa Alcatrazin vankilasta paennut vanki joutuu auttamaan poliiseja estämään kapinallisen sotilasjoukon aikeet. USA 1996. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1996.
Jules Winnfield ja Vincent Vega ovat palkkamurhaajia, jotka ovat hakemassa työnantajaltaan, mafiapomo Marsellus Wallacelta varastettua salkkua. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1994.
Kun pienkylän teiniporukasta alkaa kadota yksitellen jäseniä, alkaa poliisi epäillä, että The Empty Manin legenda on katoamisten takana. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2020.