Kun Nyles tapaa vastahakoisesti kaasoksi ryhtyneen Sarahin häissä, alkaa monimutkainen yhteiselo, sillä he eivät pääse pois Palm Springsin häistä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2020.
Hyväsydäminen orpo David etsii omaa paikkaansa viktoriaanisessa Englannissa. Kirjailijan urasta haaveilevan nuorukaisen matkan varrelle osuu joukko yllättäviä ja eriskummallisia persoonallisuuksia. Brittiläinen draamakomedia vuodelta 2020.
Kalifornialainen, tuleva rokkarikaksikko saa kuulla pelastavansa maailman aikamatkaseikkailulla, mutta tajuavatkin olevansa keski-ikäisiä isiä jotka yrittävät edelleen tehdä hittibiisiä täyttääkseen kohtalonsa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2020.
Lohikäärmeiden lähes kadottua Bayalan kuningaskunnasta keijujen maagiset voimat heräävät. Keijuprinsessat Sera ja Surah saavat myös käsiinsä avaimen, jolla pelastaa maailma: lohikäärmeen muna! Saksalainen seikkailu vuodelta 2019.
Elokuva seuraa yhtä työpäivää johtajan assistentin elämässä. Päivän aikana Jane alkaa huomata askel askeleelta, miten vallan väärinkäyttö ilmenee lähes huomaamatta hänen työpaikallaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Starr Carter asuu köyhässä, mustassa naapurustossa, ja käy koulua yksityisessä valkoisten koulussa. Epävakaa tasapaino järkkyy, kun hän todistaa poliisin ampuvan hänen lapsuudenystävänsä. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Säiliöauto kolaroi tunnelissa talvisessa tunnelissa. Lapsiperheitä, nuoria ja turisteja jää yllättäen julmasti loukkoon pimeään. Ulkopuolella raivoaa lumimyrsky, eivätkä pelastusjoukotpääse paikalle. Norjalainen trilleri vuodelta 2019.
Kaveriporukka palaa yhteen villien polttarien merkeissä. Mikä voi mennä pieleen Miamissa? Kaikki. Bailaus lähtee nopeasti synkille poluille ja he tarvitsevat apua tai muuten jää häät järjestämättä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Hyväsydäminen orpo David etsii omaa paikkaansa viktoriaanisessa Englannissa. Kirjailijan urasta haaveilevan nuorukaisen matkan varrelle osuu joukko yllättäviä ja eriskummallisia persoonallisuuksia. Brittiläinen draamakomedia vuodelta 2020.
Dave tarjoutuu mukaan veljenpoikansa esikouluretkelle, sillä hän on kiinnostunut pojan opettajasta. Nyt heidän on yhdistettävä voimansa zombihyökkäystä vastaan. Amerikkalainen kauhukomedia vuodelta 2019.
David ja Creeper ovat rikollispomo Wizardin veronkerääjiä. Mutta kun Wizardin vanha kilpailija palaa Meksikosta Los Angelesiin, Davidin on pelastettava se, mikä on hänelle tärkeintä: perheensä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2020.
Satiiri toisesta maailmansodasta seuraa yksinäisen saksalaispojan järkytystä, kun hän huomaa, että hänen äitinsä piilottelee juutalaistyttöä heidän talossaan. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2019.