Mumbain slummissa asuva Jamal Malik on vain yhden kysymyksen päässä voitosta Intian ”Haluatko miljonääriksi?” -ohjelmassa. Mainoskatkon aikana hänet kuitenkin pidätetään epäiltynä huijaamisesta. Brittilainen romantiikka vuodelta 2008.
Annie kuulee jouluaattona, kun 8-vuotias Jonah soittaa radio-ohjelmaan ja toivoo isänsä löytävän uuden vaimon. Jonah'n isä Sam tulee myös puhelimeen. Annie hullaantuu täysin ja päättää tavata Samin. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 1993.
Uusi versio perustuu sekä kirjailija Louisa May Alcottin klassikkoromaaniin että kirjoituksiin, ja kehittyy kirjailijan alter egon, Jo Marchin pohdiskellessa kuvitteellisen elämänsä eri vaiheita. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Daryn saa tietää tyttöystävänsä Isabellen sairaudesta. Hän suunnittelee tytölle elämän verran kokemuksia viimeiseksi elinvuodeksi. Se mitä hän saa takaisin, jättää pysyvät jäljet. Amerikkalainen draama vuodelta 2020.
300-luvun Rooman vallan alainen Egypti. Väkivaltaiset uskonnolliset mellakat kuohuttavat Aleksandrian katuja ja leviävät myös kaupungin maailmankuuluun kirjastoon. Espanjalainen draama vuodelta 2009.
Vicky ja Cristina tulevat Barcelonaan kesälomalle. Vicky on jo vakaasti kihloissa ja muutenkin järkevä, Cristina puolestaan seikkailunhaluinen. Barcelonassa heitä piirittää taiteilija Juan Antonio. Amerikkalainen/espanjalainen draama vuodelta 2008.
Kolmekymppinen nainen navigoi rakkauselämäänsä sydäsuruissaan ja yrittää vuoden aikana saada elämänsä takaisin raiteilleen. Odottamattomien käänteiden kautta hänen elämänsä muuttuu lopullisesti. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Steve Coogan ja Rob Brydon lähtevät viimeiselle matkalle. Tällä kertaa he syövät tiensä läpi Kreikan saariston Odysseus kohtalonomaisena esikuvanaan. Brittiläinen komedia vuodelta 2020.
Mumbain slummissa asuva Jamal Malik on vain yhden kysymyksen päässä voitosta Intian ”Haluatko miljonääriksi?” -ohjelmassa. Mainoskatkon aikana hänet kuitenkin pidätetään epäiltynä huijaamisesta. Brittilainen romantiikka vuodelta 2008.
Taidekeräilijällä on erikoinen pyyntö pariskunnalle. Varastakaa maalaus Debneyn studiolta. Kun pariskunta viettää aikaa Debneyn kanssa he tajuavat vähitellen, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2019.
Kaksi lukioaikojen riitakumppania joutuvat ajamaan yhdessä yhteisen ystävänsä kihlajaisjuhliin - ja vielä ystävänpäivänä. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2020.
Kahden perheen elämät törmäävät dramaattisesti harkitsemattoman liiketoimen ja traagisen yliajon seurauksena. Amerikkalainen rikosdraama vuodelta 2019.